perjantai 30. tammikuuta 2015

Kauneusbloggaaja-haaste (The Beauty Blogger Tag)

Bongasin tämän haasteen upeasta Lara Zone-blogista. Ajattelin tehdä sen tällaisena välipalapostauksena. Kanssabloggaajat, tarttukaa tekin haasteeseen! Mikäli joku teistä blogittomista lukijoista haluaa myös vastata näihin kysymyksiin, voitte tehdä niin jättämällä tähän postaukseen kommentin vastauksinenne. Lukisin niitä mielelläni.

1. Ovatko hiuksesi luonnostaan kiharat vai suorat?
Hieman laineikkaat, joten ne saa kiharoille ja suoriksi melko vaivattomasti.

2. Mikä on luonnollinen hiustenvärisi?
Ihan vaan sellainen keskiruskea, jossa on kultaan taittavia suortuvia siellä täällä.

3. Värjäätkö hiuksesi itse vai käytkö kampaajalla?
Monen vuoden kemialliseen värjäyskierteeseen kyllästyneenä hennaan hiukseni kotona fiiliksen mukaan noin kerran kuussa. Hennaus toimii samalla myös hiusnaamiona. 

4. Kuinka usein peset hiuksesi?
Lukekaa ja kauhistukaa: joka päivä! Kyllä vain. Pesen hiukseni shampoolla joka ilta. Tiedostan sen olevan täysin psykologinen riippuvuus, eikä tarpeesta johtuva tapa. Toivottavasti kukaan ei nyt ala luennoimaan aiheesta minulle, sillä olen tullut sille jo immuuniksi lukuisten kampaajien saarnojen jälkeen ;). Hoitoainetta käytän kerran viikossa.

5. Pukeudutko samaan tyyliin joka päivä vai vaihteleeko tyylisi usein?
Tyylini on aika samantyyppinen päivästä toiseen. Pidän smart casual-tyylistä, mikä minun kohdallani usein tarkoittaa arkeen sopivaa mekkoa tai hametta. Toinen tyylini peruspilari on värikkäät farkut, joita minulla on kattavahko valikoima. Niihin yhdistän neutraalin yläosan - suosikkejani ovat sifonkipuserot, joiden päälle voi viileämpinä päivinä heittää neuletakin ja/tai huivin. 

6. Teetko itse mani-/pedikyyrisi vai käytkö laittamassa ne ammattilaisella?
Minun kynsienhuoltorutiinini koostuu lähinnä kynsien lyhyenäpidosta ja lakkauksesta, joten teen ne itse. 

7. Kuinka usein vaihdat kynsilakkaasi?
Yleensä kerran viikossa. Lakkaaminen on ihan kivaa, mutta olen laiska lakan poistossa.

8. Lakkaatko varpaankyntesi myös talvisin, vai ainoastaan kesällä?
Ainoastaan kesällä, enkä silloinkaan välttämättä. Se johtuu juuri tuosta laiskuudestani poistaa lakka, joka kehtuuttaa minua entistä enemmän, mikäli kyseessä ovat varpaankynnet...

9. Kuinka kauan sinulla menee aikaa tehdä meikkisi valmiiksi?
Arkiaamuna käytän siihen puolisen tuntia. Jos meikkailen viikonloppuna huvikseni, siihen voi hurahtaa tuntikin, mikäli testaan uusia tuotteita tai harjoittelen eri tekniikoita.

Asiaan täysin liittymätön kuvituskuva. Porkkanakakkua ja English Breakfast-teetä.

10. Kumman teet meikissä ensin, silmät vai pohjan?
Teen pohjan aina ensin. Tiedän, että olisi käytännöllisempää tehdä silmämeikki ensin mahdollisen varisemisen takia, mutta ongelmallisten luomieni takia minun kannattaa tehdä pohja ensin. Minun täytyy laittaa kaksi kerrostas luomivärinpohjustajaa ja antaa niiden kuivua erikseen ennen silmämeikin tekoa. Laitan ensimmäisen kerroksen aamupesun yhteydessä ja toisen juuri ennen meikkausta. Sen kuivumista odotellessa teen pohjameikin.

11. Keräiletkö meikkejä, voi ostatko niitä vain silloin, kun oikeasti tarvitset?
Hah hah, kyllä minulla on kertynyt meikkejä jo sen verran, että tarpeeseen ei tarvitse ostaa kuin ripsaria, luomivärinpohjustajaa ja ehkä kulmageeliä silloin tällöin. Kyllä tätä voi keräilyksi kutsua.

12. Kuinka usein käytät tekoripsiä?
En koskaan. Silmälasien käyttäjälle ne ovat kovin epäkäytännölliset. Ripseni osuvat linsseihini usein jo pelkästään ripsivärin voimalla.

13. Teetkö päivittäin ihan "täyden" meikin?
Yleensä juu. Jonkinlaisen pohjan teen aina, mutta kiireessä jätän varjostukset, korostukset ja monimutkaisemmat silmämeikit välistä.

14. Meikkaatko silloin, kun olet yksin kotona tai perheen kanssa?
Meikkaan useinkin yksin kotona ollessa. Testaan silloin uusia tuotteita tai kokeilen muuten vain erilaisia kikkoja tai sävyjä, joita en voi tai uskalla käyttää arkena. Ulkosuomalaisena näen perhettäni harvoin, mutta Suomessa käydessäni en meikkaa ollessani pelkästään vanhempieni luona.

15. Poistutko kotoasi ilman meikkiä?
Jep - asioilla käynti luonnistuu meikittäkin. Töihin tosin meikkaan aina!

16. Kuinka monta selektiivisen kosmetiikan tuotetta omistat?
Jos selektiiviseksi nyt lasketaan Diorin ja Chanelin kaltaiset merkit, niin en yhtään ainutta. Kalleimmat omistamani tuotteet ovat semi-selektiivisiä, eli Urban Decayta ja theBalmia.

Avomieheni serkun kultainennoutaja Chestnut eli Chessie.

17. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi?
Tavoitteeni on syväpuhdistaa kaikki kerran viikossa, mutta todellisuudessa aikaväli on yleensä puolestatoista kahteen viikkoon. Siinä välillä putsailen käytetyimpiä siveltimiäni E.L.F.'in pikapuhdistussuihkeella.

18. Suunnitteletko päivän asusi edellisenä iltana, vai teetko päätöksen samalla kun pukeudut?
Valitsen asuni olennaisimman osan (mekko, hame tai housut) edellisenä iltana ja loput päätän aamulla. Sama pätee meikkiin: valitsen luomiväripaletin illalla, loput aamulla.

19. Kuinka usein vaihdat käsilaukkuasi?
Hyvin harvoin! Kuulun niihin, jotka hamstraavat laukkuut kaikkea tarpeetonta, joten laukun vaihtaminen on melko työlästä. Minulla on pari arkilaukkua, joita vuorottelen neljän-viiden kuukauden välein.

20. Mihin aikaan käyt illalla nukkumaan ja heräät aamuisin?
Yritän mennä sänkyyn viimeistään klo 23, mutta saatan valvoa puoleenyöhön lukien kirjaa tai blogeja tai katsellen Youtubea. Aamulla herätykseni on soimassa viimeistään 6.45, mutta nousen yleensä seitsemältä.

21. Kuinka usein ja milloin urheilet?
Joogaan 20 minuutista tuntiin Youtube-videoiden parissa neljästä viiteen kertaan viikossa. Myönnettävä tosin on, että kunnon aerobista liikuntaa harrastan vähän. Kävin ennen säännöllisesti uimassa, mutta kyllästyttyäni siihen sekin on jäänyt.

22. Oletko vasen-, vai oikeakätinen?
Olen auttamattoman oikeakätinen. En osaa tehdä melkein mitään pelkästään vasemmalla!

23. Kuinka pitkä olet?
En ole varma, että onko minua mitattu sitten yläkouluaikojen, mutta silloin minut mitattiin 170-senttiseksi.

24. Puhutko vieraita kieliä?
Jos nyt totta puhutaan, niin englannin lisäksi en puhu muita vieraita kieliä maininnan arvoisesti. Ruotsi on ruosteessa, enkä koskaan ole osannut ranskaa tai saksaa perusteita pidemmälle. Ikuinen kehitystehtäväni on opetella hakka-, ja kantoninkiinaa, sillä avomieheni ja hänen perheensä puhuvat niitä. Osaan alkeita, mutta en ihan vielä mainitsisi niitä CV:ssä...

25. Kuinka monta lemmikkiä sinulla on?
Valitettavasti ei yhtään. En ole koskaan aikuisikäni aikana asunut asunnossa, jossa saisi pitää lemmikkejä.

26. Kuinka usein käyt Bloggerissa?
Joka päivä, ellei minulla ole jotain erikoisempaa aktiviteettia.

27. Luetko blogeihin jätettyjä kommentteja?
Luen, ja ne ovat mielestäni yksi parhaita asioita blogeissa. Opin paljon kommenteista, sillä suurin osa kommentoijista ovat todella fiksuja. Minun tosin pitäisi ryhdistäytyä kommentoijana, ja jättää kommentteja paljon nykyistä enemmän.

28. Pidätkö listaa kokeilemisen arvoisista tuotteista, kun luet muiden blogeja?
En kirjoita niitä ylös, mutta tallennan himotusta aiheuttavista tuotteista kertovat postaukset kirjanmerkkehin.

Siskoni 12-vuotiailta tyttäriltä, eli minun tätitettäviltä, saatu kirje ja kumilenksuista punottu ranneke.

29. Miten päädyit blogisi nimeen?
Se vain tuli mieleeni sen kummempia suunnittelematta. Blogin nimi kuvastaa juuri sitä, mitä blogini minulle on: rentoutumista, aivojen tuuletusta. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksumpaa keksiä nimi, joka viittaisi kosmetiikkaan jotenkin.

30. Mitä kameraa käytät kuvaamiseen?
Blogini ja Youtube-kanavani pyörivät hyvin matalalla budjetilla: käytän sekä kuviin että videoihin puhelimeni kameraa. Minä en paljoa hifistele! Puhelimeni on Nokia Lumia 920.

31. Kuinka usein siivoat kotonasi?
Nyt kyllä hävettää myöntää, että en niin usein kuin pitäisi. Kuten siveltimienkin pesun kanssa, siivousväli on puolitoista-kaksi viikkoa.

32. Mikä on lempivärisi?
Huomaan olevani erityisen kiintynyt ruskeanpunaiseen, viininpunaiseen ja violettiin. Niitä käytän paljon meikissä ja pukeutumisessa. Noin yleisellä tasolla pidän paljon myös vihreän eri sävyistä.

33. Mikä on lempi kauneus-/muotilehtesi?
Suomessa käydessäni tartun aina Kauneus&Terveys-lehteen. Täällä Britannian saralla Marie Claire on mieleeni, vaikkakin luen lehtiä melko harvoin nykyään.

34. Kiroiletko?
Luulen kiroilevani paljon, mutta silloin kun kiroilen muiden kuullen, he ovat kovin hämmästyneiltä. Kiroilen varmaan enemmän päässäni kuin ääneen.

35. Mitä aiot tehdä lopun päivän ajan?
Kirjoittaa väikkäriä, ja varmaan neuloa hieman samalla kun katson jotain Netflixistä.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Video: Arvostelussa Neve Cosmetics Elegantissimi Eyeshadow Palette

Olen niin tyytyväinen, että sain vihdoin tehtyä postauksen tästä paletista. Rakastun Neve Cosmetics-paletteihin enemmän ja enemmän, joten on ihanaa päästä jakamaan se teidän kanssanne!



Kiitos kun katsoit! 


Instagram: aivojentuuletusprojekti

Neve Cosmetics-tuotteita tilattavissa mm. näistä verkkokaupoista:




maanantai 26. tammikuuta 2015

Arvostelu: Makeup Revolution All About Cream-poskipunapaletti

Johan tässä onkin mennyt yllättävän pitkä aika, että blogissani ei ole näkynyt ainoatakaan Makeup Revolution-aiheista tuotearvostelua, huomoiden, että olen siihen merkkiin täysin koukussa. Tilasin muutaman ihanuuden ennen joulua. Pääasiallinen syy tilaukselleni oli muutama aivan jumalaisen näköinen kasvopaletti, jotka näyttivät kuin minulle tehdyiltä. Yksi niistä oli tämä All About Cream-poskipunapaletti, joka koostuu nimensä mukaisesti ainoastaan voidemaisista poskipunista. Jos tunnette makuani yhtään niin tiedätte, että bongatessani herkullisia poskipunia sormeni alkavat automaattisesti hypistellä Visaa lompakosta. Olin haikaillut theBalmin voidemaista poskipunapalettia, mutta tämä noin kolme kertaa edullisempi versio sopii minulle hyvin ensihätään.

Mikä? 

Kuten näette, paletissa on kahdeksan poskipunaa, jotka edustavat persikkaisia, vaaleanpunaisia ja rusehtavanpunaisia värimaailmoja. Monipuoliset sävyt takaavat sen, että siitä löytynee sopivia värejä kaikille.




 Koostumus ja pigmentti

En ole varmaan koskaan ollut pettynyt MUR:in pigmenttiin. Onneksi tälläkään kertaa siitä ei tarvitse nurista. Poskipunien värit ovat totuudenmukaiset paletissa: melkein kaikki sävyt näyttävät sekä kädelle swatchattuna että poskille häivytettynä samalta kuin pannussaan. Ainoastaan alarivin fuksia ja pinkki ovat iholla samannäköisempiä kuin paletissa. Myös sävyjen koostumus on tasainen: niissä ei ole eroavaisuuksia värien kesken. Koostumus tuntuu juuri siltä kuin pitääkin. Se on kermainen ja pehmeä olematta öljyinen tai muuten rasvainen. Se pysyy voidemaisena iholla, mutta lopputulos on kuitenkin matta olematta kuivattava. Bingo! Oma ihoni oh kuiva, mutta uskoisin näiden sopivan rasvoittuvallekin iholle.

Ylärivin swatchit


Alarivin swatchit



Kesto

Jotta tämä ei menisi ihan epäuskottavaksi ylistyslauluksi, minun on myönnettävä, että punien kestossa on parantamisen varaa. Päällystän voidemaiset tuotteet vastaavalla puuterimaisella tuotteella, eli voidemaisen poskipunan päälle laitan aina myös puuterimaista poskipunaa. Saan sillä kikalla kasvomeikin kestämään huomattavasti paremmin. Ensimmäisiä kertoja testatessani tätäkin palettia kerrostin tuotteita tapani mukaan, jolloin poskipunani kesto on työpäivän mittainen ja pidempikin. Kun kokeilin näitä punia kerrostamatta, niiden kesto oli yleensä neljä, korkeintaan viisi tuntia. Ei sekään huono ole, mutta parannettavaa siinä silti on.

Alla kollaasi siitä, että miltä yksi sävy, alaoikean persikka, näyttää paletissa, kädellä ja poskella.


Paletti sopii niille, jotka haluavat kokeilla eri sävyisiä poskipunia jotka pitävät voidemaisista kasvotuotteista, ja joita ei haittaa yksi lisävaihe meikatessa (= punan kiinnitys). Tuote ei sovellu heille, jotka tarvitsevat pitkäkestoisen meikin päivittäin, ellei halua kiinnittää punaa puuterimaisella tuotteella.

Mistä ja kuinka paljon?

Paletti on saatavilla hintaan 6£ (~ 8€) Makeup Revolutionin omasta verkkokaupasta tai hintaan 7,99€ Kosmetik4less-verkkokaupasta .

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lovelula Beauty Box: tammikuu 2014 (+alekoodi!)

Vuoden ensimmäinen luonnonkosmetiikkaan keskittyvä Lovelula Beauty Box toi pääosin mieluista tavaraa ja paljon testattavaa. Pari askarruttavaakin tuotetta tosin oli päässyt mukaan.Tiesitkö, että Lovelula-boksin voi tilata Suomeen joko kolmen tai kuuden kuukauden erissä? Sinistä Pintaa-blogin hellin sai ensimmäisen boksinsa viime kuussa, joten lisätietoja nimenomaan Suomeen tilaamisesta (toimituksen nopeus jne.) kannattaa kysellä suoraan häneltä.


Yes To Cucumbers Facial Towelettes

Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi ei, taas näitä. Muutama kuukausi sitten tässä samaisessa boksissa tuli Yes To Carrots-sarjan kasvopyyhkeitä, jotka kirvelivät kasvojani. Kurkkusarja on suunnattu herkälle iholle, joten yritin olla toiveikas.

Kuinka ollakaan, nämä pyyhkeet eivät tosiaan kirvele! Ne puhdistavat kasvomeikin pintapuolin hyvin, mutta meikin rippeet kannattaa puhdistaa tehokkaammalla tuotteella. Pakkauksen mukaan silmämeikin poistoon nämä eivät tosin sovi. Ihan myönteinen kokemus, ja sopisivat hyvin esimerkiksi matkakäyttöön - varsinkin silloin, kun ei käytä paljoa meikkiä.

Täysi pakkaus, joka sisältää 30 pyyhettä, maksaa 3,99£ (~ 5€) Lovelulan verkkokaupassa.




Mádara Ultra Purifying Detox Mud Mask

Tänne vaan, minulle aina kelpaa niin Mádara kuin uudet naamiotkin. Naamiossa on järvimutaa, jonka luvataan pienentävän ihohuokosia ja jättävän ihon mattapintaiseksi ja uudistuneeksi. Naamio on suunnattu erityisesti rasvoittuvalle, epäpuhtaalle tai elottomalle iholle. Ei siis juuri minun tarpeisiini, mutta parin käyttökerran jälkeen se on ainakin siloittanut ihoani. Naamio on onneksi hellävarainen, sillä en yhtään pidä pistelevistä tai edes hieman kirvelevistä naamioista. Haluan kasvonaamion olevan rentouttava hetki! Kuiva ihotyyppini lienee väärä kokemaan niitä naamion suurempia vaikutuksia, mutta ihan hyvä kokemus kuitenkin.

Naamio maksaa Lovelulassa 24£ (~ 31) ja Sokoksella tällä hetkellä ainostaan 17,90€ (normaalisti 24,90)!


Balance Me Rose Otto Hand Cream

Tiesin pitäväni tästä ihanuudesta heti sen saatuani. Minulla oli ennestään kokemusta sama tuoteperheen vartalovoiteesta j suihkugeelistä, joista pidin valtavasti. Rose Otto-sarja tuoksuu täydellisyyttä hipovalle ruusulle, kuten nimestäkin tietenkin arvaatte. Käsivoiteena tämä on myös oivallinen - kosteuttava, mutta ei liian raskas. Imeytyy nopeasti, eikä tee käsistä liukkaita. Lovelulan sivujen mukaan tämä on myös InStyle-lehden yksi viime vuoden palkittuja kauneustuotteita.

Hintaa täydellä 100 millin pakkauksella Lovelulassa on 14,50£ (~ 19€).


Nourish Kale Enzymatic Exfoliating Cleanser

Jippii, olen aivan mielettömän kauniin Nourishin korostustuotteen saatuani halunnut tutustua tähän merkkiin lisää. Tällä kertaa on kyseessä niitä putsareita, jotka tekevät hellävaraisen kuorinnan samaan aikaan puhdistuksen kanssa. Tämä kuulemma sopii myös naamioksi, mutta en tajunnu sitä ennen kuin olin käyttänyt tuotteen jo loppuun. Tuote sopii kaikille ihotyypeille. Tykästyin tuotteeseen. Se on kevyt, tuoksuu hyvältä ja pienet omenagranaatinhiukkaset kuorivat ihoa hyvin lempeästi.

Tuote on saatavilla hintaan 16,50£ (~ 22€).


Vinali Body Lotion

Tästä vartalovoiteesta olenkin jo innoissani! Ensinnäkin siinä on miellyttävän raikas kukkaistuoksu, mikä tekee voiteluhetkestä ylellisen. Voiteen koostumus on kevyt ja hyvin imeytyvä, mutta iholla se tuntuu odotettua rasvaisemmalta. Sitä pitää työstää hieman ihoon, jotta se ei jätä valkoista kerrosta. Tuloksena on pehmeä ja ravittu iho. Tätä lisää!

Hintaa 200 millin putelilla on 14,90£ (19€).


Vinalin Soin Visage Jour-päivävoide on yhtä lupaava kuin vartalovoidekin. Kevyt ja kosteuttava. Samaa en voi sanoa Funny Been Pretty BB Creamistä. Se rullautui rivakasti monen luonnonkosmetiikan BB-voiteen tavoin, vaikka käytin näytteestä korkeintaan puolet yhteen meikkauskertaan. Voide tasoitti ihon sävyä hieman, mutta toivoin parempaa. E.L.F'in sävyttävällä päivävoiteellakin saa peittävämmän lopputuloksen.


Ecotools Six Mini Brushes

Tämä on boksin turhake. Voi olla, että tällaiset siveltimet ovat tervetulleita harvoin luomiväriä käyttävälle, mutta en minä ainakaan jaksa piipertää näin pienillä. Olisin mieluummin ottanut yhden täysikokoisen Ecotoolsin siveltimen, joka maksaa saman verran kuin tämä kuuden setti (4,99£, eli vajaa 7€).


Mikäli boksin merkeistä houkuttelee, 20% alennuksen tarjouskoodi BBJAN15 on voimassa tammikuun viimeiseen päivään saakka! Huom! Alennus käy vain Yes To Cucumbers-tuoteperheeseen, ei koko Yes To-merkkiin!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Video: Suosikkimeikkini vuonna 2014

Tässä on video, joka oli erityisen hauska tehdä! Vaikka ajattelin koko vuoden parhaiden tuotteiden valitsemisen olevan todella haastavaa, se osoittautuikin melko vaivattomaksi. Toivottavasti tekin tykkäätte!



Kiitos katsomisesta! Älkää unohtako myös jakaa teidän omat suosikkituotteenne viime vuodelta!

Instagram: aivojentuuletusprojekti (seurauslinkki oikeassa marginaalissa)

~ * ~ * ~ * ~ 

Videoon liittyviä blogipostauksia:




Aiheeseen liittyviä muita videoita:




~ * ~ * ~ * ~ 

Videon tuotteet esiintymisjärjestyksessä:

E.L.F. Studio Powder Brush
Soap&Glory Glow All Out Luminizing Face Powder
Wet n Wild CoverAll Concealer Palette
Sleek Face Form Blush & Contouring Palette (Light)
Silk Naturals Neopolitan HD Blush Palette
Soap & Glory Sexy Mother Blusher (Pinker Belle)

Inika Mineral Lipstick (Warm Dusk)
Artdeco Hydra Lip Booster (38)

Soap&Glory Supercat Felt Tip Liner 
theBalm Put A Lid On It Eye Primer
Sleek MakeUp Vintage Romance Eyeshadow Palette
Makeup Revolution Iconic 3 Palette
Neve Cosmetics Makeup Delight Palette

lauantai 17. tammikuuta 2015

Ihonhoito-, ja hiustuotesuosikkini vuonna 2014

Päätin tänä vuonna toteuttaa tällaisen megasuosikkipostauksen ensimmäistä kertaa. Kaikki suosikkini ovat luonnonkosmetiikkaa, joten suosittelen erityisesti siitä kiinnostuneiden jatkamaan lukemista! Julkaisen ensi viikon alussa postauksen viime vuoden parhaista meikkituotteista videon muodossa.

Valitsemani tuotteet eivät välttämättä ole viime vuona lanseerattuja, vaan tuotteita, jotka ovat tehneet minuun erityisen vaikutuksen. En myöskään valinnut tuotetta jokaisesta kategoriasta - esimerkiksi tässä postauksessa ei ole yhtään naamiota tai kuorintaa. Se ei tarkoita sitä, että en olisi tutustunut yhteenkään hyvään kuorintaan tai naamioon viime vuonna, vaan sitä, että mikään kokeilemani naamio tai kuorinta ei ole selkeästi muita parempi.

Kasvojeni iho on kuiva ja hieman punoitukseen taipuvainen.

Melvita Rose Extraordinary Water

Joko blogiani enemmän seuranneet ovat kyllästynet hehkutukseeni tästä tuotteesta?! Se on ainoa minuun vaikutuksen tehnyt kasvovesi. Saan sillä ihostani käsittämättömän pehmeän ja sileän. Ehdoton must ihonhoitorutiinissani kesät talvet. Hinta on valitettavan suolainen, mutta tuote on mielestäni sen arvoinen. Bonusta myös vienosta ruusuntuoksusta.

Saatavilla esimerkiksi Naturisimosta ja FeelUnique'ista hintaan 17£ (n. ~ 22€).


Balm Balm Little Miracle Rosehip Serum

Ihana ruusunmarjaöljyseerumi, joka sopii sekä päivä-, että yövoiteen alle. Pari tippaa riittää silloin, kun laitan päälle voiteen, mutta seerumi sopii tupla-annoksena yövoiteen sijastakin. Se pitää kuivan ihoni erinomaisesti kuosissaan. Se imeytyy tehokkaasti, mutta on kuitenkin kosteuttava. Minulla ei ole kerrassaan mitään valitettavaa!

Saatavilla kohtuuhintaan 13,25£ (~  17€) jälleen mm. FeelUnique'sta ja Lovelulasta.




Yours Truly Organics Fix Me! Serum

Tässä teille toinen vuoden seerumi-ihastukseni. Mielenkiintoista kyllä, tämä on tuote on suunnattu rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, joista erityisesti toinen ei päde omaan ihotyyppiini yhtään. Seerumi ei kuivata, vaan tekee ihostani hyvin sileän. Vaikutus tuntuu hyvin samankaltaiselta kuin Melvitan kasvovedenkin jäljiltä. Tämä tuote on minulla omiaan päivävoiteen alla, mutta iltaisin kaipaan jotain kosteuttavampaa. Olisi kiinnostavaa kuulla käyttökokemuksia heiltä, joilla on rasvoittuva tai sekaiho. Laittakaa kommentti, mikäli olette kokeilleet tätä!

Seerumi saatavilla Lovelulasta hintaan 28£ (~ 37€).


Mádara Pihlaja Daily Defence

Onkohan tämä parin viime vuoden hypetetyin voide suomalaisessa kauneusyhteisössä? Kyseessä on kerrassaan loistava monitoimivoide, joka on kehitetty raakoihin pohjolan tuiverruksiin. Se tuntuu  ensin vahamaiselta, mikä voiteen nimenkin mukaan puolustaa ihoa. Näppärä ratkaisu joko kuivaihoisille ympäri vuoden tai kaikille ihotyypeille talvella. Sopii erinomaisesti myös kyynärtaipeisiin.

Saatavilla ainakin Sokoksen verkkokaupasta hintaan 15€.


Trilogy Rosapene Night Cream

Tässäpä lisää ihanuutta ruusufaneille! Melvitan kasvovoiteen lailla tässä yövoiteessa on tuoksuu valloittavasti ruusu. Erinomaisesti kosteuttava voide tekee ihostani niin pehmeän, että oksat pois. Tuntuu melkein siltä, kuin iho nuorentuisi. Paljon voidetta ei tarvitse laittaa, mikä on tärkeää kalliin hinnan vuoksi. Täysi 60 millin purnukka maksaa 28,50£ (~ 37€), mutta se on tällä hetkellä saatavilla FeelUnique'sta hintaan 23,09£ (~ 30€)! Sen voi hankkia myös HQHairista, tosin normaalihintaisena.


Weleda Sea Buckthorn Body Oil

Ensin minut huumasi appelsiinimainen tuoksu. Seuraavaksi ihastuin nopeaan imeytymiseen, jotta rasvaisena ällötyksenä ei tarvitse kärsimättömästi odottaa kauaa. Pidän tätä kylppärissä, ja voitelen sillä jalkani suihkun jälkeen muutaman kerran viikossa. Pitäisi varmaan joka päivä, mutta rehellisyyden nimissä en vaan millään viitsi niin usein. Vaikka kasvoni ja käteni ovat kuivat, kehoni iho on mielestäni lähempänä normaalia kuin kuivaa. Tämä öljy on sellaiselle iholle juuri passeli, mutta saattaa olla, että todella kuivalle iholle siinä ei ole riittävästi tehoa.

Hintaa 100 millin pullolla, joka muuten riittää pitkäksi aikaa, on hintaa vajaa 14£ (~ 18€) Naturisimossa ja 28,20€ Sokoksella. 



Giovanni Smooth As Silk Deep Moisture Shampoo For Damaged Hair

Giovanni yllätti minut melkoisesti loppuvuodesta. Olin kuullut merkistä, mutta en sen enempää kuin ainoastaan nimen. Sain matkakokoisen shampoon yhdestä Lovelula-boksista. Shampoo on tarkoitettu vahingoittuneille hiuksille, mutta minulla se toimii oivasti tuuheuttavana shampoona. Hiukset tuntuvat todella upeilta Giovannin käsittelyn jälkeen: ravituilta, paksuilta (minun lättähiusteni mittapuulla) ja kiiltäviltä. Ihan huippukamaa.

Useampi lukija vinkkasi, että Giovannia kannattaa hankkia iHerbistä, josta sitä saa melkeinpä puoli-ilmaiseksi. Jos ei syystä tai toisesta halua tilata Yhdysvalloista asti, niin Lovelulassa täysikokoinen 250 millin puteli maksaa 7,99£ (~ 10,50€).


BiOrganics Salon Secret Elixir Hair Perfecting Oil

Jos minun pitäisi nimetä yksi hiustuote, joka on merkittävästi kääntänyt hiustenhoitoni parempaan suuntaan, niin epäröimättä valitsisin tämän hiusöljyn. Biorganics on uudehko merkki, joka nimensä mukaan valmistaa vain luonnollisia hiustenhoitotuotteita. Minun puolipitkiin, kuiviin ja ohuisiin hiuksiini yksi pumppaus riittää tekemään hiuksistani eloisammat ja erityisesti pehmeämmät. Käytän öljyä joka kerta hiusten pesun jälkeen, mutta sitä voi käyttää myös kuiviin hiuksiin tarvittaessa. Se suojaa hiusta myös kuumilta laitteilta, joten laitan sitä yhden pumppauksen ennen suoristusta ja kiharrusta.

Tuote on saatavilla hintaan 13£ (~ 17€) merkin omilta sivuilta tai Lovelulasta.


Oletteko te kokeilleet joitain suosikeistani? Entäs mitkä ovat sinun viime vuoden tai tämän hetken suosikkituotteesi ihon-, ja hiustenhoidossa? 

tiistai 13. tammikuuta 2015

Video: Get ready with me - illanistujaiset kaverin luona

Hei piiiiitkästä aikaa! Johan tätä koko blogiyhteisöä onkin ollut ikävä! Pahoittelut taas pitkäksi venähtäneestä tauosta. Minulla on välillä käynnistymis-, ja keskittymisongelmia. Ennen vuoden vaihdetta hain suurella vimmalla töitä, joita onneksi sain ja aloitan joskus tämän kuun puolella. 

Polkaisen tämän vuoden postaukset käyntiin videolla, sillä niiden tekemisestä minulla on jopa suurempi tauko kuin bloggailusta. Siinä on simppeli, matta silmämeikki ja hehkuvat posket kaverin illanistujaisia varten.



~ * ~ * ~ * ~ 

Videon tuotteet esiintymisjärjestyksessä

Kasvot

Silk Naturals Perfect Harmony HD Primer 
No7 Skin Illuminator sävyssä Peach
Soap&Glory Make Yourself Youthful CC Cream sävyssä Good LightMakeup Revolution Cover & Conceal Palette sävyssä Light 
Punainen meikkisivellinsetti (Born Pretty Store)
Makeup Revolution Shape & Arch sävyssä Medium
E.L.F. Essential Foundation Brush
E.L.F. Contouring Blush & Bronzing Cream sävyssä St Lucia
Real Techniques Expert Face Brush
The Body Shop Bronzer Brush
Sleek Face Form Contouring & Blush Palette sävyssä Light (kestosuosikkini!)
Silk Natural Neopolitan HD Blush Trio 
E.L.F. Studio Small Stipple Brush
Sleek Blush By 3 Pink Sprint
theBalm Hawaii Autobalm Face Palette
E.L.F. Kabuki Brush
Soap & Glory Glow All Out Luminizing Face Powder

Silmät

theBalm Put A Lid On It
essence Big Bright Eyes Highlighet Pencil
theBalm Meet Matt(e) Nude
Makeup Geek Outer V Brush
Real Techniques Blending Brush
Soap&Glory Supercat Liner (kestosuosikkini!)
essence Cookies & Cream Jumbo Pencil sävyssä Yummy Yummy!
Natural Code by Lumene Dual Drama Mascara

Huulet

Silk Naturals Vegan & Organic Lipstick sävyssä Sultry