keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lovelula Beauty Box: tammikuu 2014 (+alekoodi!)

Vuoden ensimmäinen luonnonkosmetiikkaan keskittyvä Lovelula Beauty Box toi pääosin mieluista tavaraa ja paljon testattavaa. Pari askarruttavaakin tuotetta tosin oli päässyt mukaan.Tiesitkö, että Lovelula-boksin voi tilata Suomeen joko kolmen tai kuuden kuukauden erissä? Sinistä Pintaa-blogin hellin sai ensimmäisen boksinsa viime kuussa, joten lisätietoja nimenomaan Suomeen tilaamisesta (toimituksen nopeus jne.) kannattaa kysellä suoraan häneltä.


Yes To Cucumbers Facial Towelettes

Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi ei, taas näitä. Muutama kuukausi sitten tässä samaisessa boksissa tuli Yes To Carrots-sarjan kasvopyyhkeitä, jotka kirvelivät kasvojani. Kurkkusarja on suunnattu herkälle iholle, joten yritin olla toiveikas.

Kuinka ollakaan, nämä pyyhkeet eivät tosiaan kirvele! Ne puhdistavat kasvomeikin pintapuolin hyvin, mutta meikin rippeet kannattaa puhdistaa tehokkaammalla tuotteella. Pakkauksen mukaan silmämeikin poistoon nämä eivät tosin sovi. Ihan myönteinen kokemus, ja sopisivat hyvin esimerkiksi matkakäyttöön - varsinkin silloin, kun ei käytä paljoa meikkiä.

Täysi pakkaus, joka sisältää 30 pyyhettä, maksaa 3,99£ (~ 5€) Lovelulan verkkokaupassa.




Mádara Ultra Purifying Detox Mud Mask

Tänne vaan, minulle aina kelpaa niin Mádara kuin uudet naamiotkin. Naamiossa on järvimutaa, jonka luvataan pienentävän ihohuokosia ja jättävän ihon mattapintaiseksi ja uudistuneeksi. Naamio on suunnattu erityisesti rasvoittuvalle, epäpuhtaalle tai elottomalle iholle. Ei siis juuri minun tarpeisiini, mutta parin käyttökerran jälkeen se on ainakin siloittanut ihoani. Naamio on onneksi hellävarainen, sillä en yhtään pidä pistelevistä tai edes hieman kirvelevistä naamioista. Haluan kasvonaamion olevan rentouttava hetki! Kuiva ihotyyppini lienee väärä kokemaan niitä naamion suurempia vaikutuksia, mutta ihan hyvä kokemus kuitenkin.

Naamio maksaa Lovelulassa 24£ (~ 31) ja Sokoksella tällä hetkellä ainostaan 17,90€ (normaalisti 24,90)!


Balance Me Rose Otto Hand Cream

Tiesin pitäväni tästä ihanuudesta heti sen saatuani. Minulla oli ennestään kokemusta sama tuoteperheen vartalovoiteesta j suihkugeelistä, joista pidin valtavasti. Rose Otto-sarja tuoksuu täydellisyyttä hipovalle ruusulle, kuten nimestäkin tietenkin arvaatte. Käsivoiteena tämä on myös oivallinen - kosteuttava, mutta ei liian raskas. Imeytyy nopeasti, eikä tee käsistä liukkaita. Lovelulan sivujen mukaan tämä on myös InStyle-lehden yksi viime vuoden palkittuja kauneustuotteita.

Hintaa täydellä 100 millin pakkauksella Lovelulassa on 14,50£ (~ 19€).


Nourish Kale Enzymatic Exfoliating Cleanser

Jippii, olen aivan mielettömän kauniin Nourishin korostustuotteen saatuani halunnut tutustua tähän merkkiin lisää. Tällä kertaa on kyseessä niitä putsareita, jotka tekevät hellävaraisen kuorinnan samaan aikaan puhdistuksen kanssa. Tämä kuulemma sopii myös naamioksi, mutta en tajunnu sitä ennen kuin olin käyttänyt tuotteen jo loppuun. Tuote sopii kaikille ihotyypeille. Tykästyin tuotteeseen. Se on kevyt, tuoksuu hyvältä ja pienet omenagranaatinhiukkaset kuorivat ihoa hyvin lempeästi.

Tuote on saatavilla hintaan 16,50£ (~ 22€).


Vinali Body Lotion

Tästä vartalovoiteesta olenkin jo innoissani! Ensinnäkin siinä on miellyttävän raikas kukkaistuoksu, mikä tekee voiteluhetkestä ylellisen. Voiteen koostumus on kevyt ja hyvin imeytyvä, mutta iholla se tuntuu odotettua rasvaisemmalta. Sitä pitää työstää hieman ihoon, jotta se ei jätä valkoista kerrosta. Tuloksena on pehmeä ja ravittu iho. Tätä lisää!

Hintaa 200 millin putelilla on 14,90£ (19€).


Vinalin Soin Visage Jour-päivävoide on yhtä lupaava kuin vartalovoidekin. Kevyt ja kosteuttava. Samaa en voi sanoa Funny Been Pretty BB Creamistä. Se rullautui rivakasti monen luonnonkosmetiikan BB-voiteen tavoin, vaikka käytin näytteestä korkeintaan puolet yhteen meikkauskertaan. Voide tasoitti ihon sävyä hieman, mutta toivoin parempaa. E.L.F'in sävyttävällä päivävoiteellakin saa peittävämmän lopputuloksen.


Ecotools Six Mini Brushes

Tämä on boksin turhake. Voi olla, että tällaiset siveltimet ovat tervetulleita harvoin luomiväriä käyttävälle, mutta en minä ainakaan jaksa piipertää näin pienillä. Olisin mieluummin ottanut yhden täysikokoisen Ecotoolsin siveltimen, joka maksaa saman verran kuin tämä kuuden setti (4,99£, eli vajaa 7€).


Mikäli boksin merkeistä houkuttelee, 20% alennuksen tarjouskoodi BBJAN15 on voimassa tammikuun viimeiseen päivään saakka! Huom! Alennus käy vain Yes To Cucumbers-tuoteperheeseen, ei koko Yes To-merkkiin!

12 kommenttia:

  1. Oi, tämä olisi ollut tosi kiva paketti. Tosi hyviä tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joo, ainoa tosiaan mitä ei ole tullut käytettyä on noi minisiveltimet!

      Poista
  2. Olipa kiva sisältö boksilla taas! :) Mä käyn aina mielenkiinnolla kurkkaamassa Lovelulan sisällön sun blogista. Ja aina mietin, että pitäisiköhän nyt tilata! :D On vaan tullut niin hirveästi (taas) osteltua kaikkea kosmetiikkaa, että yritän aina joitain houkutuksia pystyä vastustamaan. Mutta on se niin vaikeaa ;) Vielä mä jonakin kuukautena tämän boksin tilaan, ihan varmasti... Tuo Mádaran naamio odottelee mulla kaapissa testaamistaan :) Pari päivää sitten juuri kirjoittelinkin omaan blogiini Mádaran DD-voiteista. Se Pihlaja-voide on kyllä loistava voide talveksi!

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä voisit hemmotella itseäsi joskus tilaamalla sen vaikka synttärilahjaksi itsellesi :). Joskus sitten ;).

      Ai vitsi, se Pihlaja-vartalovoi houkutellee minua. Kiitos vinkistä, käynpäs heti katsomassa postauksesi siitä!

      Poista
    2. Sattuipas sopivasti, mun synttärit on nimittäin ensi kuussa eli se pitäisi tilata heti :D Ehkä tilaan sen myöhäisenä synttärilahjana maaliskuussa :) Mun kohdalla toteutuu kyllä niin hyvin se, että "etsivä löytää aina syyn". Varsinkin kosmetiikan kohdalla ;)

      Poista
  3. Argh, miksi posti sieltä päin tuntuu aina tulevan ihan etanavauhtia. Ei ole siis vielä laatikkoa näkynyt.

    Erittäin kiva boksi kyllä ja mulle kelpaa nuo minisiveltimetkin hyvin :). Tulispa vaan seuraavassa isompi putsari, olisi tarvetta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä? Onpa käsittämättömän hidasta! Mulle se saapui 10. pv. Mitähän ihmeen maareittiä pitkin ne oikein Britannian ulkopuolelle laitetaan...

      Poista
  4. Nyt kyllä iski pieni kateus, niin on kivoja juttuja! Madara ja Balance Me erityisesti!

    Jos siveltimistä voisi askarrella jotain? Käyttää pullasuteina? Siivota vaikka kaakeleiden saumoja? Ihan näin vaan ehdotuksena. Toim. huom. myös että olen hirveässä flunssassa. Siitä hämärät jutut (koska muutenhan olen tietenkin 100 % selväjärkinen, aina) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, mun pitänee kehitellä jotain muita käyttää niille siveltimille! Vaikka siivota kaakeleiden saumoja :D:D (kiitos muuten päivän nauruista!)

      Voi ei, toivottavasti voit paremmin pian!

      Poista
  5. Olipa hienoja tuotteita, täytyy varmaan itsekin tilata samanlainen boxi. Etenkin tuo putsari vaikutti aika hyvältä. Pakko kertoa myös että sulla on tosi kiva blogi, liityin lukijaksi :)

    Hilbertin hileet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Käynpä nyt kurkkaamassa sinunkin blogiasi :).

      Poista