sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen teksti: ELF beauty-on-the-go-paletti

Hei blogikansa! 


Olen pyöritellyt ajatusta oman kauneusblogin perustamisesta jo ties kuinka kauan, mutta tänään vihdoin inspiroiduin ottamaan härkää sarvista. Inspiraation lähteenä lienee tänään uudelleen löytämäni ELF-luomiväripaletti, jota en ole itseasiassa koskaan käyttänyt. 

Katsoin Gossip Girliä näin sunnuntain ratoksi neuloessani (toinen intohimoni kohde kosmetiikan lisäksi - neulominen siis, ei Gossip Girl!), minkä aikana jostain syystä mieleeni pulpahti sinivihreä luomiväripaletti, jota en ole osannut käyttää. Kuten suurin osa tuntemistani meikkifriikeistä, minäkin rakastan neutraaleja luomivärejä. Tämä mainittu väriläiskä on ollut kokoelmassani jo noin vuoden ajan koskemattomana. Olen yrittänyt tietoisesti lisätä vähän väriä silmämeikkiini, joten olin ilahtunut muistaessani, että minullahan onkin jo joitain värikkäitä luomivärejä. Niinpä minun piti iskeä heti paletin kimppuun ja tehdä värinäytteet käsivarteeni. (Pahoittelut huonolaatuisista kuvista! Olen todella huono ottamaan niitä...)




 Paletissa on kymmenen luomiväriä, joista yksi rivi koostuu sinisistä väreistä, ja toinen pääasiassa vihreistä. Kokemusteni mukaan ELF'in luomivärit eivät ole kovin pigmentoituneita, mutta nämä värit oli helppo saada esille. En edes käyttänyt pohjustusvoidetta alla. Suosikkivärini taitaa olla tuo alimmaisen kuvan toinen väri vasemmalta katsottuna. Se näyttää valosta riippuen sammalenvihreältä, oliivinvihreältä tai jopa kupariselta. 

Alla kokonaiskuva beauty-on-the-go-paletista. Siihen mahtuu kerralla kolme siihen tarkoitettua ja vaihdettavaa beauty-on-the-go-palettia. Tilasin aikoinaan itse paletin ja luomivärit yhtenä pakkauksena, mutta  en tiedä myydäänkö niitä enää. Pakkaukseen kuului itse paletti johon luomivärit laitetaan ja kuusi kymmenen luomivärin palettia.  Paleteissa oli myös huulikiiltoja, poskipunia ja aurinkopuutereita, jotka olen irroittanut ja laittanut omatekoisiin paletteihin. 





Yläpuolella lähikuva päivitetystä paletistani. Vasemmalla oleva paletti on mainitsemani sinivihreä paletti nimeltään Beach Retreat. Keskellä Pretty Picnic ja oikealla Party Perfect. Alla kuva alkuperäispakkauksesta ja kolmesta muusta vaihdettavasta luomiväripaletista. 




Siinä selvitys blogi-inspikseni lähteestä. Jos ette ole kuulleet ELF- eli EyesLipsFace-tuotemerkistä, suosittelen kurkkaamaan heidän Britannian verkkokauppaansa. Hyvin edullista kosmetiikkaa, joista osa tuotteista on oikein mainioita, mutta osa on puolestaan käyttökelvottomia. Minulla on paljon muitakin heidän tuotteitaan joten kirjoitan niistä varmasti lisää.

Seuraavaan kertaan!