Kirjoittajasta

Hei!

Kiva, että olet eksynyt blogiini. Tervetuloa! Rakastan lukea  muiden kosmetiikan suurkuluttajien arvioita alan uutukaisista, mutta vielä hauskempaa on kertoa niistä muille.

Olen 26-vuotias terveys-, ja sosiaalialalla työskentelevä nainen. Aloitin blogin aivojennollaamiskeinona taistellakseni jatko-opintojeni raskautta vastaan. Opinnot ovat lähinnä nyt takana, mutta blogi jäi.

Pidän siitä, miten erityisen fiiliksen pienikin ehostus voi saada aikaan. Kosmetiikan etiikka on minulle tärkeää, joten olen tarkka käyttämistäni tuotteista - en käytä eläinkokeita tukevien yhtiöiden (eli esim. Manner-Kiinassa myytävää) kosmetiikkaa. Olen erityisen kiinnostunut kasvisperäisestä kosmetiikasta, joten vinkit pienemmistä indie-meikkimerkeistä ovat erityisen tervetulleita!

Asun kahdeksatta vuotta Britanniassa, joten ostan kosmetiikkani pääasiassa täältä. Siksi mainitsemani hinnat ovat usein puntina. Haluan kirjoittaa blogia suomeksi, koska suomalaisia meikkiblogeja ei ole luonnollisesti yhtä paljoa kuin englanninkielisiä, ja minusta on hauskaa seurata suomalaisia(kin) meikkitrendejä.

Pidän erityisesti tuotearviopostauksista, sekä niiden lukemisesta että kirjoittamisesta. Teen omat arvioni näihin piirteisiini nojaten: hyvin kuiva ja herkähkö, keltapohjainen (lämpimänsävyinen) vaalea iho, puolipitkät,  laineikkaat ja ohuehkot hiukset, vaaleanvihreät silmät, raskaat silmäluomet (ns. hooded eyes). En pala herkästi, ja rusketunkin hitaasti mutta varmasti.

Tiesitkö, että minulla on myös Youtube-kanava? Käy kurkkaamassa!

Muutama hupifakta tähän loppuun:

Muut harrastukset kosmetiikan lisäksi: ratsastus (valitettavan epäsäännöllisesti tosin) neulominen ja kuorossa laulaminen

Käydyt maat ja toistaiseksi toteutumattomat unelmalomakohteet: En ole matkustellut mitenkään ihan hirveästi eri maissa vielä. Olen käynyt perinteisten Ruotsin ja Viron lisäksi Itävallassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Irlannissa, Britannian kaikissa osissa ja Kiinassa. Haluaisin matkustaa Etelä-Aasiassa, erityisesti Intiassa.

Suosikkikauppa: Superdrug (ihanan edullista), Eyeslipsface.co.uk (vieläkin edullisempaa), Holland&Barrett (koska sieltä saa kivoja öljyjä ja Pandan lakuja) ja Cocktailcosmetics.co.uk (koska siellä myydään vain eläinystävällisiä tuotteita)

Yhteydenotot osoitteeseen battle.of.rose(at)gmail.com

6 kommenttia:

  1. Kiva, uusi blogilöytö! Tervetuloa jengiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kiva jakaa tämä kiinnostuksenkohde muiden samanhenkisten kanssa.

      Poista
  2. Moi. Olen lähdössä Lontoon reissuun. Osaatko vinkata mitä luonnonkosmetiikkaa kannattaa ostaa sieltä, varsinkin verrattuna suomen hintoihin ja tarjontaan? Joko koko sarja tai yksittäisiä tuotteita. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Itse tykkään kovasti REN:istä, jota voi ostaa ainakin Liberty-tavaratalosta ja useimmista Mark&Spencereistä. Molemmat sijaitsevat Oxford Streetillä. Libertystä saa myös Weledaa, joka on täällä Britanniassa ehdottomasti edullisempaa Suomeen verrattuna. Olen todella rakastunut merkin Sea Buckthorn-sarjaan, erityisesti vartaloöljyyn. Mark&Spencerista saa myös Muradia, josta tykkään paljon.

      Cowshed, jota saa ainakin John Lewis-tavaratalosta ja Selfridges-tavaratalosta, on myös tutustumisen arvoinen merkki. Slender Cow-selluliittivoide on todella toimiva, vaikkakin voimakkaan tuoksuinen.

      Ihanaa Lontoon matkaa sinulle!

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä. Täytyi ihan kirjata ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, oli ilo auttaa! Jätä ihmeessä kommentti reissun jälkeen ostoksistasi, jos haluat/viitsit! :)

      Poista