Joulutervehdys täältä lämpöasteisesta Britanniasta!
Surukseni olen nyt avannut kaikki kauneusjoulukalenterini luukut! Tässäpä kuva kolmen viimeisen luukun tuotteista.
Toissapäiväisestä luukusta sain Neomin Complete Bliss Morroccan Blush Rose-käsivoiteen. Olen muutaman kerran käyttänyt sitä, enkä ole toistaiseksi ainakaan ihan hirveästi tykännyt siitä. Olen aiemmin käyttänyt Neomin toista käsivoidetta, jonka ongelmana oli tahmaisuus. Tässä ruusuvoiteessa vaikuttaisi olevan sama vika, mutta se tuntuu tahmaaman jopa enemmän - jopa aivan pikkuruisesta määräst voidetta.
Eilisestä luukusta paljastui yksi minun odotetuimpia tuotteita, eli legendaarinen Weledan Skin Food-voide, jota suositellaan käytettäväksi erityisesti kehon kuivimpiin kohtiin. Olen kerran käyttänyt tätä käsivoiteena, ja tykkäsin siitä kyllä. Jostain muistaakseni luin, että Skin Food on Victoria Beckhamin HG-tuote!
Jouluaaton luukusta ei valitettavasti tullut mieluista tuotetta, sillä sain Himalayan Detox Salts-kylpysuolaa. Jos kävisin vielä kylvyissä, niin toki tykkäisin tästä, mutta nykyään mulla ei ole sille käyttöä.
Toivottavasti teillä lukijoilla on/oli (jos luette myöhemmin) ihana jouluaatto! Minä ja avokkini vietämme joulua vasta joulupäivänä, kuten täällä on tapana. Viime vuonna vietimme sitä jouluaattona, joten tänä vuonna on joulupäivän vuoro. Avokkini ei tosin aasialaisten sukujuurtensa takia ole juuri koskaan viettänyt joulua aiemin ja minä puolestaan en ole jouluihminen, joten joulumme on kaikkea muuta kuin perinteikäs. Me emme myöskään syö kinkkua tai kalkkunaa, joten jouluateriammekin on hyvin epäjoulumainen. Aiomme tehdä alkupalaksi bruschettoja, joiden päällä on täytettyjä sieniä, pääruoaksi munakoisomoussakaa ja jälkiruuaksi Michelin-kokin Tom Kerridgen appelsiinikakun.
Tänään jouluaattona aion katsoa Lumiukon ja Rare Exportsin. Illemmalla menemme avokin ystävien luo heidän järjestämiinsä joulunyyttäreihin.
Tunnelmallista ja rentouttavaa joulua kaikille!
tiistai 24. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Arvostelu: ESPA Skincare
Jos olette seuranneet joulukalenteripostauksiani, saatatte jo tietääkin, että sain yhdestä luukusta pari ESPA Skincare-näytettä ja 15 punnan (!!) lahjakortin niiden nettikauppaan. Tottakai mun piti käyttää se heti, ja sain tilauksen parisen viikkoa sitten. Olen käyttänyt nyt näitä tuotteita siitä asti, jotta pystyn arvioimaan niitä.
ESPA on brittiläinen luonnonkosmetiikkamerkki, joka valmistaa erinäisiä ihonhoitotuotteita erityisesti hoitoloihin. Tuotteita saa kuitenkin ostettua merkin omasta nettikaupasta. Hintatason ja brändin puolesta kyseessä on siis ylellinen ja hintava merkki.
Alla muistutus kokeilemistani tuotteista.
Ainoa täysikokoinen omistamani tuote on Hydrating Floral Spafresh Spritzer, eli kasvovesi ilman jargonia sanottuna. Sitä suositellaan erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Halusin kokeilla kalliimman merkin kasvovettä mielenkiinnosta. En nimittäin pahemmin perusta kasvovesistä, mutta minua kiinnosti tietää, että muuttaisiko tällainen luksustuote mieleni. Valitettavasti tässä tuotteessa minua ärsyttää parikin asiaa. Ensinnäkin, ymmärrän kyllä, että pakkauksella on varmaan tavoiteltu yleellisyyttä tai vastaavaa, mutta se on vain epäkäytännöllisen korkea. 100 milliä nestettä on pakattu aivan käsittämättömän korkuiseen lasipulloon, jota ei voi säilyttää pystyssä millään kylppärinkaappini hyllyllä. Monet 200 millinkin putelit on pakattu paljon järkevämpään muotoon. Toisekseen, kun tätä kasvovettä on suihkauttanut kasvoille, kasvoja suositellaan taputtelemaan vanulapulla sen jälkeen. Se ärsyttää minua siksi, että moinen käytäntö tuo vain yhden lisävaiheen ihonhoitorutiiniini. Sen takia en aina jaksa käyttääkään tätä aamuin että illoin, vaan ainoastaan kerran päivässä. Olen myös kokeillut jättää tuotteen iholle sikseen mitään taputtelematta, mutta silloin iho jää inhottavan tahmaiseksi. Harmittaa, että en valinnut jotain muuta täysikokoista tuotetta.
Alaoikealla näette kuvan Replenishing Face Treatment Oil-kasvoöljystä ja Optimal Skin ProSerum-seerumista. Jep, putelit näyttävät identtisiltä. Tuotteet myös sekä tuntuvat että tuoksuvat täysin identtisiltä. Jos olen aivan rehellinen, niin en ole varma niiden eroista ollenkaan. En tiedä, että onko molempien käyttäminen tarpeellista. Kasvoöljyn sanotaan syväkosteuttavan ja pehmentävän ihoa, kun taas seerumin pitäisi ehkäistä ikääntymisen merkkejä ja tasoittaa ihon sävyä. Molemmat tuotteet, minkä tahansa öljyn tavoin, kosteuttavat ihoa ihanasti. Olen käyttänyt kasvoöljyä joitakin kertoja yövoiteen sijasta, kun taas seerumia olen käyttänyt mahdollisimman säästeliäästi parin tipan verran päivävoiteen alla. Ihoni on tuntunut todella pehmeältä ja mikä ainutlaatuisempaa - ihoni sävy on ehdottomasti tasoittunut ja kirkastunut! Minulla oli pitkään pieniä punaisia laikkuja ja pisteitä molemmissa poskissani, mutta nyt ne ovat hävinneet! Aivan uskomatonta. Kuten sanoin, en ole varma onko molempien tuotteiden omistaminen välttämätöntä, mutta tykkään niistä kuitenkin.

Yläoikealla olevassa kuvassa on neljä deluxe-näytettä. Niistä näkyykin, että parista purkista on puristettu lähestulkoon kaikki ulos. Pienin näyte on 24-Hour Replenishing Eye Moisturiser. Itse tuotteen koostumuksessa ei ole mitään vikaa. Sen levittäminen silmänalusiholle on miellyttävää ja se tuntuu kevyeltä. Ehkä liiankin kevyeltä, sillä mielestäni kuiva silmänalusihoni ei saanut tästä silmänympärysvoiteesta tarpeeksi kosteutusta. Huomasin peitevoiteeni muodostavan rumia läiskiä silmieni alle käytettyäni tätä voidetta. Käytin loppuun myös saman tuoteperheen 24-Hour Replenishing Moisturiser-voiteen. Se kosteutti ihoani mielestäni tarpeeksi, ainakin päivävoiteena käytettynä. Sitä suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta voi olla, että herkkäihoisten kannattaa olla varoisia. Huomasin, että kuorinnan jälkeen tämä voide kirveli hieman, mikä ei ole lainkaan suotavaa. Siitä syystä en aio ostaa sitä täysikokoisena.
Jäljellä ovat Skin Radiance Mask-naamio ja Refining Skin Polish-kuorinta. Naamion luvataan tasoittavan ja kirkastavan ihoa, mitä se mielestäni tekeekin. Se tuntuu hellävaraiselta mutta tehokkaalta. Se ei kirvele tai tunnu missään vaiheessa epämukavalta. Tuote on kirkasta geeliä, eikä se kuivu sellaiseksi ihoa kivistäväksi...no, naamioksi. Tykkään tästä tosi paljon. Kuorinta oli myös ihan toimiva ja se kyllä pehmentää ihoa kivasti, mutta vähän liiaksikin asti. Mielestäni se ei ole herkälle iholle tarpeeksi hellävarainen, joten minun pitää olla vähän varovaisempi sen kanssa.
Vähän sekalainen seurakunta siis tämä arvostelu! Summa summarum niille, jotka eivät jaksa lukea koko arvostelua; pidin kasvoöljystä, öljypohjaisesta seerumista ja naamiosta. Kosteusvoide oli ainakin päivävoiteena ihan ok, mutta olen käyttänyt parempiakin. Silmänympärysvoide ei ollut ainakaan minulle tarpeeksi kosteuttava, kasvovesi ei tee iholleni oikeastaan mitään ja kuorinta ei ole riittävän hellävarainen herkähkölle iholle.
Onko ESPA teille tuttu merkki? Haluaisitteko kokeilla mitään sen tuotteita?

lauantai 21. joulukuuta 2013
Joulukalenterin luukut 15-21
Ihan näin alkuun taas pahoitteluni siitä, että en ole pystynyt päivittäin postaamaan joulukalenteriyllätyksiäni tänne! En vain yksinkertaisesti ole ollut kotona sellaisiin aikoihin, jolloin olisin voinut ottaa järkeviä kuvia.
Tässä taas siis yhteiskuva tällä viikolla saamistani joulukalenterituotteista.
Bamboo Smooth Kendil Oil (Dry Mist Oil) on kalenterin toistaiseksi ainoa hiustenhoitotuote. Se on siis pyyhekuiviin hiuksiin suihkutettava hoitoöljy. On kiva päästä kokeilemaan jotain tällaista, sillä itse käytän veteen liuotettua arganöljyä hiuksissani useamman kerran viikossa. Arganöljy huomattavasti pehmentää ja siloittaa hiuksiani, joten haluan tietää, että huomaanko minkäänlaista eroa sen ja tämän uuden öljyn välillä.
Q:Radiance The Fine Fragrance Body Spray tuoksuu purkin kuvauksen mukaan ruusulta ja bergamotilta. en ole varma, että tunnistanko kumpaakaan tuoksua tästä tuotteesta, mutta ihan miellyttävän raikkaalta se tuoksuu kuitenkin, melkein jopa unisex-tuoksulta. Eiköhän tälle ole käyttöä.
Sitten onkin vuorossa kulttituote, eli Dr. Lipp Original nipple balm for lips. En tiennytkään ennen, että se tehdään lanoliinista eli villavahasta. Vältän lanoliinia, sillä se usein kerätään teuraslampaiden villasta, joten laitan tämän tuotteen kiertoon.
Kuvassa huulirasvan takana vilkuilee dr. organicin Dead Sea Mineral Eye Rescue Rollerball-silmägeeli. Rakastan näitä kuulapäisiä geelituotteita, sillä niiden viileys tuntuu virkistävältä aamuisin. Se kosteuttaa ja ravitsee. Tää on mun uusi must-tuote!
Silmägeelin vieressä on ModelCo-ripsiväri. Harmillista kyllä, sen pakkauksessa ei lue mitään muuta kuin merkin nimi. Siinä ei edes ole tarkempaa ripsarin nimeä tai mitä sen pitäisi tehdä (eli tuuheuttaa, pidentää vai molempia). Olen käyttänyt sitä nyt pari kertaa ja toistaiseksi olen tykännyt. Mielestäni se sekä tuuheuttaa että pidentää.
Viimeisenä kuvassa on DHC:n Deep Cleansing Oil. Se on käytännössä sekoitus oliiviöljyä ja E-vitamiinia. Olen saattanut mainitakin, että tällainen rahastaminen huvittaa minua hieman. Täysikokoinen 200 millin pakkaus tätä puhdistusöljyä maksaa näemmä päälle 20 puntaa. Minä poistan meikkini manteliöljyllä, johon olen lisännyt myöskin E-vitamiinia ja appelsiinituoksuöljyä. Litran tonkka manteliöljyä maksoi minulle kuutisen euroa. En oikein ymmärrä, että miksi kukaan ostaisi noin kallista oliiviöljyä, kun meikinpoistoon ja ihon puhdistukseen voi käyttää halutessaan oikeastaan mitä tahansa ruokakaupasta saatavaa kasviöljyä paljon halvemmalla. Tämä minikoko tuli tosin ihan tarpeeseen, sillä se on kätevä matkustaessa, etenkin kun siinä annostelumekanismi, jolla saa kontrolloitua pullosta tulevaa öljyn määrää.
Enää kolme luukkua jäljellä! Iiiiik!

maanantai 16. joulukuuta 2013
Love Me Beauty Box: joulukuu 2013 (Lord & Berry, Headline Colours, S5, Rodial)
Kun tämän kuun Lovelula-boksi oli hyvin ihonhoitopainotteinen, Love Me Beauty oli onneksi värikosmetiikkapainotteinen. Se oli mielestäni räätälöity pikkujoulukauteen sopivammin kuin Lovelula.
Tällaista boksissa tuli tällä erää:
Lord & Berry Intensity Lipstick ja Kiss Proof Lip Liner
Minulla on ennestään molemmat tuotteet eri sävyisinä. Tämän huulipunan sävy on Glazed Pink kun taas huultenrajauskynä on sävyssä Romantica. Kuten olen aiemminkin sanonut, pidän näiden huulipunien koostumuksesta mutta valitettavasti Glazed Pink ei vaikuta minun sävyltä. Sellaisenaan se näyttää hieman vaaleanpunaiseen taittuvalta harmaalta minun huulillani. Yök! Pitänee kerrostella sitä eri värien kanssa ja yrittää keksiä joku kombo, jolla sen saisi näyttämään imartelevammalta. Huultenrajauskynä puolestaan on sävyssä Romantica, joka on tismalleen saman sävyinen kuin omistamani Urban Decayn Revolution Lipstick sävyssä Turn On. Jos haluatte nähdä millainen väri on kyseessä, niin klikatkaa itsenne ihmeessä Crazy About Lipstick-haasteeseen. Romantica on siis hyvin viileä pinkki, joka minulla näyttää vähän liiankin viileältä. Olen arka käyttämään juuri tällaisia sävyjä, joten opettelua se vaatii.
Rodial Glamtox day-päivävoide
Rodial ei ole mulle merkkinä ollenkaan tuttu, joten kiva päästä kokeilemaan jotain täysin uutta. En ole vielä ehtinyt kokeilla tätä ollenkaan, sillä testaan tällä hetkellä Espan ihonhoitotuotteita. Yritän olla käyttämättä samaan aikaan muita ihonhoitotuotteita saadakseni kunnon tuntuman Espaan.
S5 Restore Cream
S5 Restore Cream
Oli kiva saada uusi tuote S5-luonnonkosmetiikkamerkiltä. Minulla on ennestään pari S5-seerumia, joista molemmat ovat aivan loistavia. En ole tosin Rodialin tapaan ehtinyt ollenkaan kokeilla tätä vielä, mutta arvostan deluxe-näytteen pumppupulloa!
Headline Colors Quicksand
Kyseessä on siis kynsilakka, joka näyttää ainakin pakkauksessa neutraalilta harmahtavan ruskealta tai eri valossa ehkä jopa hieman harmahtavan violetilta. Lienee hyvä arkisävy joka tapauksessa.
Yllätystuotteena Love Me Beauty lahjoitti joulun kunniaksi Balm Balmin Indulge Bath & Shower Oilin.

Tässä boksissa värikosmetiikan ja ihonhoidon suhdanne oli mieleeni, vaikka Lord&Berryn tuotteiden sävyt eivät ole ihan just minua varten. Eihän sitä koskaan tiedä, miten maku muuttuu ja kehittyy!
Mitä mieltä te olette tästä boksista?
Mitä mieltä te olette tästä boksista?
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Lovelula Beauty Box: joulukuu 2013 (Moa, One Love, MOX, AD skin synergy, Mitchell and Peach)
Tämän kuun Lovelula-boksin teemana on ilmeisesti talvi-ihon hoito. Kaikki tuotteet suihkugeeliä lukuunottamatta ovat ihonhoitoon liittyviä. En ole vielä tosin kokeillut näitä kunnolla (jos ollenkaan), sillä testaan tällä hetkellä Espan ihonhoitotuotteita, ja haluan tehdä sen käyttämättä muiden merkkien tuotteita samaan aikaan.
Tällaisen saaliin siis sain tämän kuun boksista.
Mitchel and Peach Shower Wash
Aloitetaan nyt tästä paholaisesta niin saan sen alta pois. Minullahan on siis jo sama deluxe-näyte tästä suihkugeelistä ja olen kirjoittanut siitä aiemmin täällä. En pidä edelleenkään sen tuoksusta.
Moa Green Balm
Tätä voidettahan voisi kutsua ihan legendaksi. En ollut sitä vain ennen itse koskaan kokeillut, vaikka ainoastan hyvää olin kuullut. Oli kiva saada edes tällainen pieni näyte siitä. Olen toistaiseksi käyttänyt sitä vain huulirasvana, jollaiseksi se sopii todella hyvin. Voiteen rasvapitoisuus, kosteutus ja koostumus ovat ainakin huulten hoitoa ajatellen kohdallaan. Se tuntuu hyvin miellyttävältä ja sulautuu ihoon silkkisesti.
One Love Organics Skin Saviour Balm
Ihmevoiteeksi kutsuttua Skin Saviour Balmia voi käyttää meikinpoistoon, kasvojen puhdistukseen, ihon kosteuttamiseen tai jopa hiusten muotoiluun (?!). Kyseessä on hyvin samantapainen voide kuin edellä mainittu Green Balm, mutta tämä One Love Organicsin voide tuoksuu herkullisesti sitruunalta, mistä tykkään kovasti. Käytin tätä kerran meikinpoistoon, mutta se ei mielestäni ole yhtä kätevää tai hygienistäkään verrattuna suosikkimeikinpoistomenetelmääni eli manteliöljyyn. Voide kyllä poisti meikin ihan kohtalaisesti, mutta jätti hieman rajausväriä ripsien tyviin. Minua erityisesti haittaa se, että koska minun piti pariinkin otteeseen mennä likasormineni takaisin purkkiin ottamaan lisää voidetta meikinpoistoa varten, itse tuote menee likaiseksi. Se on aika luotaantyöntävää ja en siksi aio käyttää voidetta siihen tarkoitukseen enää. Olen joitakin kertoja käyttänyt sitä kasvojen puhdistukseen meikittömälle iholle. Siinä tarkoituksessa voide toimii mielestäni hyvin - sitä vaan pitää kahmata purkista reilulla kädellä.
MOX Botanicals Yakima Valley Peppermint Lip Butter
Minä rakastan huulirasvoja. Minulla on niitä aivan tarpeettoman suuri kokoelma, mutta siitä huolimatta jaksan innostua uusista huulirasvoista. Olin kuullut tästä merkistä aiemmin, joten ilahduin nähdessäni sen boksissa. Valitettavasti itse voide oli pettymys. Liekö piparmintulla osuutta asiaan, mutta tämä rasva kuuluu juuri niihin tuotteisiin, jotka kuivattavat huulia enemmän kuin kosteuttavat. Tuote myös haisee ja maistuu epämiellyttävän esanssiselle piparmintulle.
AD skin synergy Nourishing Face Oil
Tämä yöhoidoksi tarkoitettu kasvoöljy on anti-aging ja se sisältää mm. C-vitamiinia. Plussaa kätevästä pumppupullosta, vaikka kyseessä onkin vain näyte. En ole vielä ehtinyt käyttää tätä ollenkaan.
Kimberley Sayer Face Cleanser ja Restore Cream
Nämä ovatkin kuvassa taka-alalla näkyvät pienet foliopakkausnäytteet. En ole kokeillut näitäkään vielä.
Kaiken kaikkiaan joulukuun boksissa tuli mielestäni ihan kelpo määrä tavaraa. Minusta olisi tosin ollut parempi, jos Lovelula olisi ottanut joulunodotuskauden huomioon korvaamalla yhden tuotteen vaikka juhlavalla kynsilakalla.
Oletteko te käyttäneet mitään näistä tuotteista? Miltä tämän kuun vaikutti teidän mielestänne?

Tunnisteet:
Ad skin synergy,
beauty box,
ihonhoito,
kauneusboksit,
kauneustilaukset,
Kimberly Sayer,
Lovelula,
Mitchell and Peach,
Moa,
MOX Botanicals,
One Love Organics
lauantai 14. joulukuuta 2013
Joulukalenterin 10.-14. päivän luukut
Minulla on ollut muutaman päivän harmillinen tauko näiden joulukalenteripostauksien kanssa. Olen ollut tällä viikolla vaikka minkälaisissa kissanristiäisissä ja tulevan joulukonsertin takia kuoron kanssa on ollut tavallista kiireisempää. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja kuvasin postaamattomien luukkujen tuotteet. Kyllä minua nyt taas hemmotellaan, sillä luukuista on paljastunut vaikka mitä ihania juttuja!
Trilogyn Rosapene Night Cream-postauksestani puuttui kuva, joten lisäsin sen tähän yhteiskuvaan. Sain tiistaina Inikan irtoluomivärin sävyssä Gunmetal. Se on hyvin kimaltava ja juhlava hopea. En erityisemmin pidä hopeasta, mutta aion opetella. Ehkä voisin käyttää sitä vaikka mustan rajauksen päällä. Minulla on entuudestaan pari näitä Inikan luomivärejä, ja ne ovat oikein laadukkaita. Helppoja työstää ja pigmentti on kohdallan.
Keskiviikkona sain kauniissa peltirasiassa Steamcream-voidetta. Se soveltuu sekä kasvoille, käsille että koko keholle ja on voittanut jotain palkintojakin. Saa nähdä. Todennäköisesti käytän sitä erityisesti kasvojen ja käsien hoitoon, sillä käsi- ja kasvovoiteet ovat suosikkejani.

Tänään sain Green People-merkiltä Anti-Age Eyeliner-rajauskynän sävyssä City Grey. Se on nimensäkin mukaan harmaa rajauskynä, vaikka itse kynä noin muuten onkin musta.
Kaikki kuvan tuotteet Trilogyn voidetta lukuunottamatta soveltuvat vegaaneille! Trilogyn voiteessa ainoa eläinperäinen ainesosa on hunaja.
Yhdestä luukusta sain peräti pienen tuotepaketin.

Dermalogica pisti lusikkansa soppaan kolmen deluxe-näytteen ja kahden folionäytteen voimin. Tämähän on mainio ajoitus tutustua Dermalogican tuotteisiin, sillä kyseinen firma on vetäytymässä Kiinan markkinoilta siihen saakka, kunnes eläinkokeita ei vaadita enää. Mahtavaa!
maanantai 9. joulukuuta 2013
Joulukalenterin yhdeksäs luukku
Harmillisesti minulla ei ole teille kuvaa tämän päivän tuotteesta. Minulla oli tänään sen verran kiire päivä, että en ehtinyt ottaa minkäänlaista kuvaa. Haluan kuitenkin pikaisesti kertoa, että minkä tuotteen sain.
Tämän päivän luukusta tupsahti sertifioidun luonnonkosmetiikkamerkin, Trilogyn, yövoide. Voide on nimeltään Rosapene Night Cream ja sen pitäisi olla ihoa kirkastava tuote. Olin todella onnellinen saadessani tämän tuotteen, sillä olen halajanut Trilogya jo tovin, mutta en ole raaskinut kovien hintojen takia ostaa.
Onko teillä kokemusta Trilogyn tuotteista?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Roskapuhetta! Marras-joulukuu 2013 (Weleda, Bvlgari, REN, MUA, Elemis, Pukka)
Sori, mulla on taas postaus loppuneista tuotteista. Ihan hullua! Tuotteita kuluu loppuun tällä haavaa alvariinsa, minkä vuoksi musta on järkevämpää esitellä ne pienemmissä erissä. Tein niistä tällä kertaa videon!
Joulukalenterin kahdeksas luukku
Tämän päivän luukusta tupsahti kylpytuote. Onneksi sitä voi käyttää suihkussakin, sillä en käy kylvyssä juurikaan.
Tuote on Aromatherapy Associatesin Inner Strength Bath & Shower Oil.
Ohjeissa sanotaan, että öljyä voi hieroa kuivalle iholle ympäri kehoa ennen suihkua. Olen sen verran kova kauneus- ja hoitoöljyfani, että varmasti otan käyttöön heti tänä iltana.
lauantai 7. joulukuuta 2013
Joulukalenterin seitsemäs luukku ja harmittava huulipunakömmähdys
Tämänkin aamun joulukalenteriyllätys oli mieluisa. Siitä paljastui tällä kertaa klassinen kauneudenhoitoväline.
Pinsetithän ne siinä. Halusin ottaa kuvan niistä pakkauksineen, sillä se on mielestäni kivan näköinen. Merkki on The Vintage Cosmetic Company. Entiset pinsettini ovatkin jotkut iänikuiset Seppälästä hankkimani, joten oli jo korkea aika saada uudet.
Kuvassa näette myös surkeassa kunnossa olevan Laveran Deep Red-huulipunan. Sen ostamisesta ei edes ole kovin kauan aikaa, ehkä parisen kuukautta. Olen menossa tänään kuoron pikkujouluihin, ja suunnittelin bilemeikkiäni eilisiltana. Puhuin samaan aikaan poikaystäväni kanssa, ja selitin jotain katsomatta mitä olin tekemässä. Tutkailin tätä huulipunaa ja olin juuri laittamassa hylsyä kiinni, jota ennen pitää itse huulipuna kiertää takaisin alas tuubiin, tietenkin. Olin tekemässä juuri sitä, kunnes tajusin kiertäneeni itse huulipunaa, en pakkausta. Sen seuraukseni huulipuna meni tietenkin poikki ja se näyttää nyt tuolta. Kyllä mulla oli hetken suru puserossa, sillä tuo puna on todella ihana ja haluaisin käyttää sitä tämän illan meikissä. Pois en tosiaankaan aio sitä heittää, vaan todennäköisesti murskaan sen pikkuiseen purkkiin ja levitän siveltimellä. Se ei vaan ole yhtä kätevää, mutta minkäs teet. Nyyh.
Onko teille muille käynyt vastaavia meikkimokia?

perjantai 6. joulukuuta 2013
ESPA Skincare-tilaus
Kirjoitin ihan pari päivää sitten kosmetiikkajoulukalenteristani saamistani ESPAn tuotteista ja hulppeasta 15 punnan lahjakortista. Tottakai käytin lahjakortin mitä pikimmiten ja paketti myös tuli postissa kiitettävän nopeasti.
ESPAn verkkokaupassa saa valita joka tilaukseen neljä deluxe-näytettä, mikä on mielestäni todella hyvin. Näytteitä saa yleensä kaupasta kuin kaupasta korkeintaan pari, ne eivät aina ole itse valittavissa eivätkä varsinkaan riittoisia deluxe-näytteitä. Olen toistaiseksi todella vaikuttunut liikkeen toiminnasta (ja se toimittaa myös Suomeen).
Tilasin nämä tuotteet:
Lahjakortin käytin Hydrating Floral Spafresh Spritzer-kasvoveteen, joka on nimenomaan kuivalle iholle. Se maksoi £18,50, eli maksoin koko tilauksesta £3,50. Halusin täysikokoisen kasvoveden, koska minulla ei ole sellaista ollenkaan. Kaikkia muita ihonhoitotuotteita minulla on useita erilaisia (kuorintoja, naamioita, voiteita, seerumeita...you name it).
Mukaani valitsin seuraavat näytteet: 24-Hour Replenishing Moisturiser, Skin Radiance Mask, Replenishing Skin Treatment Oil ja 24-Hour Replenishing Eye Moisturiser.
Sain joulukalenterissa kuorinnan ja seerumin, joten nythän minulla on samalta merkiltä yövoidetta lukuunottamatta melkeinpä kaikki kasvojen ihonhoitoon tarvittavat tuotteet. Ajattelinkin siis, että käyttäisin vain ESPAn tuotteita esimerkiksi pari viikkoa, minkä pohjalta tekisin perusteellisen arvostelun. Miltäs kuulostaa?
Onko teillä kokemuksia ESPAn tuotteista?

Joulukalenterin kuudes luukku ja kauneusuutisia
Tämän päivän luukusta paljastui onneksi elisen suihkugeelin jälkeen jotain mieluista. Sain nimittäin 7,5 millin kokoisen näytteen Perricone MD:n No Foundation Foundation-meikkivoiteesta. En ole kuullut koko merkistä aiemmin, saatika tästä tuotteesta. Jos jollakulla teistä on kokemuksia siitä, niin jakakaa ihmeessä.
Sitten toiseen ihan äskettäin kuulemaani uutiseen. Tales of a Pale Face-blogin Kat kirjoitti, että Britannian QVC alkaa myydä Tartea maaliskuussa! Kirjaimellisesti hihkuin onnesta luettuani tämän uutisen. Rakastanrakastanrakastan poikaystäväni hankkimaa Amazonian Escape Eye&Cheek-palettia ja olen harmitellut monet kerrat Tarten huonoa saatavuutta täällä päin maailmaa. Älkää te Suomen asukit masentuko, nimittäin QVC:stä voi tilata myös Suomeen!
Näillä uutisilla saatellen haluan toivottaa teille ihanille kauneusaddikteille tunnelmallista itsenäisyyspäivää. Vaikka se aika erilaiselta aina tuntuukin näillä muilla mailla, niin olen menossa paikallisten suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin myöhemmin tänään.
Kippis isänmaalle!
Oletteko muuten jo nähneet Sigman Enlight-kokoelman, joka julkaistaan sekä Amerikassa että täällä Britanniassa maanantaina? Varsinkin tuo luomiväripaletti on uskomattoman kaunis ja himottaa minua huomattavasti enemmän kuin Naked 3. Todennäköisesti hankin tuon Sigman paletin ja jätän Naked 3:sen suosiolla ostamatta. Täällä Britanniassa ainakin Sigman tuotteita voi ostaa ainakin Cocktail Cosmetics-verkkokaupasta, ja olen saanut heiltä vahvistuksen, että Enlight-kokoelmaakin saa jo heti maanantaina. Kyseinen putiikki toimittaa käsittääkseni myös muualle EU:hun.
Sitten toiseen ihan äskettäin kuulemaani uutiseen. Tales of a Pale Face-blogin Kat kirjoitti, että Britannian QVC alkaa myydä Tartea maaliskuussa! Kirjaimellisesti hihkuin onnesta luettuani tämän uutisen. Rakastanrakastanrakastan poikaystäväni hankkimaa Amazonian Escape Eye&Cheek-palettia ja olen harmitellut monet kerrat Tarten huonoa saatavuutta täällä päin maailmaa. Älkää te Suomen asukit masentuko, nimittäin QVC:stä voi tilata myös Suomeen!
Näillä uutisilla saatellen haluan toivottaa teille ihanille kauneusaddikteille tunnelmallista itsenäisyyspäivää. Vaikka se aika erilaiselta aina tuntuukin näillä muilla mailla, niin olen menossa paikallisten suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin myöhemmin tänään.
Kippis isänmaalle!
torstai 5. joulukuuta 2013
Joulukalenterin viides luukku
Tällä kertaa onnistuin ottamaan jopa ihan siedettävän kuvan! Jee! Jos olette miettineet joulukalenterikuvien erityislaatuista surkeutta, niin aamuisin ennen töihin menoa ja jo kotiin tullessa on vaan niin turkasen pimeä, että kotona en ainakaan saa yhtään parempia kuvia otettua. Niinpä olen ottanut nämä yliopiston vessassa. Siellä ei tosin ole ikkunaa, joten silti kuvat harvoin onnistuvat.
Jos olette missanneet kokonaisen joulukalenterini esittelyn, niin klikatkaa itsenne tänne.
Asiaan. Tämän päivän luukun yllätys ei ollut yhtä jeeihanaihana verrattuna kahteen edelliseen luukkuun. Siinä tuli nimittäin suihkugeeli.
Balance Me Super Toning Body Wash. Varmasti kelpo geeli ja näin, mutta mulla on jo ennestään niin turkasen monta suihkugeeliä, että yhtään enempää en niitä kaipaa tällä hetkellä tilaa viemään.
Plussaa tulee tosin siitä, että se on tehty 99%:sesti luonnon raaka-aineista.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Joulukalenterin neljäs luukku
Tämän aamun luukusta paljastui kalenterin ensimmäinen meikkituote. (Jos haluatte nähdä kauneusjoulukalenterini koko komeudessaan, niin klikkaa tätä.)
Eli kuten kuvasta hämärästi näkyy, sehän on Leighton Dennyn hyvin tumman viininpunainen kynsilakka sävyssä Vamp.
Ajoitus on mitä mainioin, sillä korkkaan pikkujoulukauteni tänä viikonloppuna. Jiihaa!
tiistai 3. joulukuuta 2013
Joulukalenterin kolmas luukku
Tämä luukku on kaiken rakkauden ansainnut. On ensinnäkin aivan mahtavaa, että siinä tuli kaksi tuotetta. (Jos haluatte nähdä miltä joulukalenterini näyttää, klikkaa tätä.)
Kyseessä on nimittäin Espan Refining Skin Polish ja Optimal Skin ProSerum.
Nämä deluxe-kokoiset näytteet tulivat kauniissa rasiassa, mikä oli kiva yllätys! Jos olette tarkkoina, voitte nähdä mysteerisen kortin pilkistävän näytteiden takaa. Uskokaa tai älkää, mutta se on 15 punnan arvoinen lahjakortti Espan nettikauppaan. Kärsimättömänä kosmetiikka-addiktina tein ostokseni heti aamulla. Tilasin 18.50 punnan arvoisen, kuivalle iholle tarkoitetun kasvoveden. En yleensä käytä kasvovettä, mutta olen ollut surullinen käytettyäni Muradin kasvoveden deluxe-näytteen loppuun hiljattain, ja olen kaivannut kosteuttavaa kasvovettä sen jälkeen. Tilaamani kasvovesi on tarkoitettu nimenomaan kuivalle iholle, joten toivon sen antavan iholleni lisäkosteutusta. Kaikkiin Espan tilauksiin saa lisätä myös neljä näytettä, joiden valitseminen oli ehkä jopa jännittävämpää kuin itse lahjakortin arvon käyttäminen.
En pysty käsittämään miten hyvän diilin Espa on heittänyt You Beauty-joulukalenteriin! Olen vielä noin 12 tunninkin päästä ihan taivaissa!

maanantai 2. joulukuuta 2013
Joulukalenterin toinen luukku
Joudun jälleen kerran pahoittelemaan kuvan surkeaa laatua! En kertakaikkiaan onnistu ottamaan hyviä kuvia näin hämärillä säillä.
Tämän päivän luukusta tuli käsivoide.
Se on Caudalien Limited Edition-ruusukäsivoide.
Tiesin kalenterin ostaessani, että siinä on mukana Caudalien tuote. Silloin olin siinä uskossa, että Caudalie on eläinkokeeton merkki, mutta myöhemmän tutkailun jälkeen olenkin oppinut, että se on vanha tieto. Caudalie oli ennen BUAV-hyväksytty merkki, mutta on sittemmin menettänyt BUAV-statuksen. Harmittaa vietävästi, koska en yleensä osta tai käytä eläinkokeita käyttävien yhtiöiden tuotteita. Vaikka vahinko on jo tapahtunut, antanen tämän kiertoon.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Haalinta ja joulukalenterin ensimmäinen luukku
Tänä aamuna oli jopa lapsellisen kutkuttavaa herätä. Sain nimittäin aukaista kauneusjoulukalenterini ensimmäisen luukun. Jännittävää! Kalenterini on You Beauty-kauneusboksin kalenteri, jonka bongasin toisesta blogista joitakin viikkoja sitten. Se maksaa £50, mutta sisältää tuotteita yli 240 punnan arvosta. Siinä on tuotteita sellaisilta merkeiltä, kuin Green People, Inika, Trilogy ja Neom. Nam!
Ajattelin siis postata kuvan jokaisesta kalenterin tuotteesta. Tänään ei valo oikein tahtonut riittää ollenkaan, ja kuvista tuli hyvin hämyisiä. Tämä on paras kuva, jonka onnistuin koko päivänä saamaan:
Kyseessä on siis Sisleyn Masque Creme A La Rose Noire eli ruusukasvonaamio.
Jos haluatte nähdä joulukalenterini koko komeudessaan (se on ISO), niin suosittelen katsomaan uusimman haalintavideoni. Esittelen siinä myös muutaman viikon takaisia E.L.F.-aleostoksiani ja Soap&Glory-hairahduksiani (hyvän oloisia sellaisia, tosin).
Ihanaa ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Love Me Beauty: marraskuu 2013 (ArtDeco, Jelly Pong Pong, Models Own, Absolution, Mitchell & Peach)
Nyt on sen aika - tämän kuun Love Me Beauty-kauneustilauksen arvostelun aika, nimittäin! Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon nyt taas toistamiseen: vaikka tämä tilauspalvelu on saatavilla vain asuinmaassani Britanniassa, niin näiden yksittäisten tuotteiden arvosteluista voi olla muuallakin asuville hyötyä. Siksi tykkään kirjoitella näitä boksiarvosteluita.
Tämän kuun boksi oli mieleeni, sillä se oli meikkipanoitteinen. Boksissa siis tuli kasvonaamio, huulikiilto, luomiväri-/silmänrajauskynä, kynsilakka ja suihkugeeli. Suihkugeelejä en erityisemmin välitä saada, mutta boksin ollessa muuten mieluinen en jaksa välittää siitä. Suihkutuotteilla on onneksi sentään aina käyttöä.
Tuttuun tapaan sanon pari sanaa jokaisesta tuotteesta. Olen testannut näitä kaikkia nyt parisen viikkoa, jotta olen voinut muodostaa edes hieman perusteellisemman mielipiteen.
Absolution Le Soin Purifiant
Kyseessä on koivunmahlaa sisältävä, kirkastava kasvonaamio. Sen luvataan myös tasoittavan ja uudistavan ihoa. Kolmen kokeilukerran jälkeen kaikki käyttökertani ovat myönteisiä ja miellyttäviä. Naamion tuoksu on mieto, mistä itse pidän, ja sen koostumus on yövoidemainen. Se ei kirvele tai polttele ainakaan minun ihoani, joten olen saanut siitä hellävaraisen vaikutelman. Iho tosiaan tuntuu tasaisemmalta heti käytön jälkeen, joten kyllä tämä naamio jotain tekee. En ole tosin varma, että onko sen tehokkuus HG-naamioni eli Yes To Cucumbers Soothing Facial Mask-naamion luokkaa.
ArtDeco Hydra Lip Booster (Translucent Rose)
Aloitetaan myönteisistä piirteistä. Tämän huulikiillon koostumus on oikeastaan suosikkini mitä huulikiiltoihin tulee. Se tuntuu kevyeltä, ei tahmaiselta mutta kuitenkin sellaiselta, että se pysyy huulilla. Niin se pysyykin sellaiset kolme tuntia, jos ei syö tai juo, mikä on mielestäni huulikiillolle paljon. En tykkää superkiiltävistä kiilloista eikä tämä tuote sellainen olekaan. Se antaa mielestäni melko luonnollisen kiillon, josta pidän.
Kaikki siis tähän mennessä vaikuttaa hyvältä. Jos nyt katsotte kuvakollaasin alarivin vasenta kuvaa, niin näette ArtDeco-värinäytteen keskimmäisenä. Eikö se olekin aika mitäänsanomaton? Okei, huomasin kyllä, että sävyn nimikin on Translucent Rose, mutta kun ei siinä tunnu olevan pigmenttiä juuri yhtään. Huulillakin se näyttää aivan siltä kuin käyttäisi täysin väritöntä kiiltoa. Vetäisin värinäytteen ArtDecon viereen (vasemmalla) Boutique-huulikiillolla, joka on myös nuderoosa-väri. Halusin teidän saavan jonkin vertailukohdan, että näette miten huono pigmentti Translucent Rose-kiillossa on. Harmittaa vähän, mutta eiköhän se mene vaikka huulipunan päällä.
Jelly Pong Pong 2-in-1 Bronze Shadow/Liner
Tämä on ihkaensimmäinen Jelly Pong Pong-tuotteeni, mikä on aina jännittävää. Olin kuullut paljon hyvää merkin meikeistä yleisesti ottaen, mutta en vain ole tullut tilanneeksi. Olen nyt todella onnellinen, että omistan edes yhden niiden tuotteen. Tämä kynä vaikuttaa nimittäin aivan superlaadukkaalta! Käytin sitä koko Lontoon viikonloppuni ajan, ja kuten varmasti tiedätte, kaunis ja seesteinen sää ei ole Lontoon vahvimpia puolia. Tällä kynällä tehdyt rajaukset kestivät ihan siinä missä esimerkiksi Urban Decayn 24/7 Glide-on rajauskynillä tehdyt. Verrattuna UD:n kyniin, JPP on aavistukset kuivempi, mistä itseasiassa tykkään. Silloin minusta tuntuu, että minulla on vähän enemmän kontrollia siitä, että millaiset rajaukset haluan tarkalleen ottaen tehdä. Rajaukset eivät yläluomilla suttaantuneet ollenkaan päälle 10 tunnin aikana ja väri oli haalistunutkin aivan minimaalisesti. Alaluomesta väriä oli jo vähän siirtynyt silmän alla oleviin juonteisiin, mutta senkin huomasin vasta siinä 10 tunnin käytön tienoolla. Ei paha, mielestäni.
Tämä tuote on saanut minut kiinnostumaan muistakin JPP:n meikeistä!
Models Own Nail Polish (Red Alert)
En ollut aiemmin kokeillut Models Ownin kynsilakkojakaan, vaikka ne ovat juuri minun kynsilakkabudjetilleni sopivia. En ole nimittäin kynsilakkaihminen, joten en osta kuin edullisia lakkoja. Tämä lakka tuntuu olevan hyvin kestävää ja pigmenttistä. Yksikin kerros näyttää täysin riittävältä, mutta lakkasin kuitenkin kaksi kerrosta tavan vuoksi. Lakka kesti minulla lähes täysin vahingoittumatta viisikin päivää. Hyvä lisä kokoelmaani siis.
Mitchell & Peach Shower Wash
Nyt se on varmistettu. En pidä Mitchell & Peachin tuotteiden hajusta. Sain aiemmasta boksista näytteen niiden vartalovoiteesta, jonka annoin eteenpäin. En pitänyt sen makean keinotekoisesta hajusta, joka ei mielestäni tuoksunut millekään tietylle jutulle. Tässä suihkugeelissä on sama vika, mutta eiköhän tuo esim. matkoilla mene. Sen mitä olen tätä testannut, niin se toimii siinä missä muutkin suihkugeelit. En tosin tiedä, miksi joku kuluttaisi £20 yhteen normikokoiseen suihkugeeliin, joten minulla ei ole minkäänlaista hinkua ostaa tätä näytteen loputtua.
Love Me Beauty teki sen taas. Mieltä ja alkutalvea piristävä boksi oli yleisesti ottaen mieleeni ja olen saanut uusia kuolauskohteita kosmetiikan saralla.
Herättikö mikään näistä tuotteista teidän kiinnostuksenne tai onko teillä jo kokemusta niistä? Olen erityisen kiinnostunut muiden havainnoista liittyen ArtDecon Hydra Boost-sarjan huulikiiltoihin. Ovatko muutkin sävyt yhtä vaisusti pigmentoituja?
tiistai 26. marraskuuta 2013
Meikit matkalla
Ajattelin, että nyt olisi taas otollinen aika matkameikkipostaukselle. Edellisen kerran kirjoittelinkin aiheesta ennen Hongkongin matkaani. Tarpeet ja tuotteet olivat Lontoon matkallani erilaiset, joten siksi toinen vastaava postaus kannattaa tehdä.
Olen mielestäni vaatimaton meikkaaja matkoilla. Ihonhoidosta en halua tinkiä, sillä huomaan siinä laiskistumisen vaikuttavan ihoni kuntoon hyvin nopeasti. En käytä meikkaamiseen kuitenkaan 10 minuuttia enempää reissuilla.

Marraskuiselle kaupunkilomalle otin mukaani nämä tuotteet:
Simppelissä matkalookissani meikkipohjana käytin rakastamaani The Body Shopin Vitamin E Cool BB Cream-voidetta. Pakkasin sen, sillä halusin voiteen, joka on helppo levittää sormin ja joka on hyvin 'riskitön'. Siis sellainen, jonka saa vaivatta näyttämään hyvältä, vaikka meikkaustilan valaistus olisikin kehno ja jonka häivyttämiseen ei tarvitse käyttää juuri aikaa. Peitevoiteena käytin tämän hetken suosikkiani eli Collectionin Long Lasting Perfection Concealeria sävyssä 02 Light. Se sopii hyvin sekä silmänalusille että epäpuhtauksia peittämään.
Vaikka en luomiväriä käyttänytkään, pohjustin luomeni Too Facedin Shadow Insurancella. Tein kynärajaukset sekä ylä- että alaluomille, joten halusin rajausten varmasti kestävän Lontoon kosteassa ja tuulisessa säässä. Rajaukset puolestaan tein välillä käyttäen vain Jelly Pong Pongin upeaa 2-in-1 Eyeliner & Shadow- rajauskynää (kuparihtava ruskea) sekä ylä- että alaluomilla. Välillä tein rajaukset yläripsien tyveen Urban Decayn tummanvioletilla Rockstar-kynällä ja alarajaukset Jelly Pong Pongilla. Molemmat rajaukset säilyivät upeasti yli kymmenen tuntia. Ripsivärinä käytin MUA:n eXtreme Volume Mascaraa, joka on yhden punnan ripsariksi aikamoinen löytö. Ei suttaa tai varise päivän aikana ollenkaan. Ei se tosin juuri ripsiä tuuheutakaan, mutta sillä saa kivat luonnolliset ripset.
Aikaa säästääkseni en tehnyt minkäänlaisia korostuksia, varjostuksia tai punauksia kasvoille. Käytin vain hieman mielestäni maailman parasta aurinkopuuteria eli The Body Shopin Honey Bronze Bronzing Powderia (03 medium matte) poskilla, ohimoilla ja nenällä. Viimeistelin kulmat käyttäen NYX:in Auto Eyebrow Penciliä sävyssä Medium Brown ja E.L.F:in Eyebrow Kitin puuteria (Medium). Sipaisin huulille The Victoria's Secretin Better Than Bare-väriä, johon olen alkukankeuden jälkeen tykästynyt. Se tuoksuu tyttömäisesti vaniljalta ja antaa kauniin luonnollisen värin huulille. Se on myös kosteuttava tuote.
Mitä te pakkaatte matkalle mukaan?

Haaste: 40 kauneuskysymystä
Istun tällä hetkellä sängyssä, eikä aikomuksenani ole mennä töihin. Olin viikonlopun Lontoossa ystäväni kanssa ja sain häneltä inhottavan flunssan. Ajattelin siis viihdyttää itseäni tällä 40 kauneuskysymystä-haasteella. Sori kahdesta haasteesta näin lyhyen ajan sisällä!
Kysymykset ihonhoidosta
1. Kuinka monta kertaa päivässä peset kasvosi? Perinteisesti kaksi kertaa päivässä, eli aamulla ja illalla.
2. Mikä on ihotyyppisi? Kuivasta hyvin kuivaan
3. Mitä kasvoputsaria käytät tällä hetkellä? Aamuisin käytän vähän vaihdellen jotain hellää tuotetta, kuten Organic Surge Gentle Cleansing Lotionia. Iltaisin kaksoispuhdistan kasvoni meikistä manteliöljyllä ja jollain vähän tujakammalla puhdistustuotteella, kuten Arran Aromaticsin Tea Tree & Lavender Facial Gel Washilla.
4. Kuoritko ihoasi? Juu, pari kertaa viikossa. Rakastan kuorintoja!
5. Mitä kuorintaa käytät? Vähän fiiliksen mukaan saatan käyttää Amien New Leaf Skin Exfoliating Polishia, omatekoista savikuorintaa tai Eve of St Agnesin Refining Bamboo Skin Exfoliating Polishia.
6. Mitä kosteusvoidetta käytät? Aamuisin olen tällä hetkellä tykästynyt käyttämään Laveran Basis Sensitive-sarjan Organic Moisturising Cream-voidetta. Iltaisin olen viime aikoina käyttänyt herbfarmacyn Mallow Beauty Balmia.
7. Onko sinulla pisamia? Ei.
8. Käytätkö silmänympärysvoidetta? Käytän, mutta en jaksa joka päivä. Yritän kuitenkin aamuin sekä illoin tai ainakin aamuisin, koska muuten kaikki peitevoiteet kuivuvat ihan hirveän näköisiksi silmieni alla.
9. Onko sinun ihosi herkkä saamaan näppylöitä? Juurihan pari postausta taaksepäin valittelin, että jostain syystä sain niitä alvariinsa tässä kuussa. Taisikin johtua vain hormoneista. Yleensä kyllä säästyn näppylöiltä!
10. Oletko koskaan käyttänyt Proactivia? En ole. Mitä se edes on?
Meikki
11. Mitä meikkivoidetta käytät? Käytän meikkivoiteita ainakaan yksinään harvemmin. Olen tykästynyt kevyempiin pohjustustuotteisiin, kuten BB-voiteisiin. Jos tässä pitäisi mainita vain meikkivoide, niin kyllä se olisi E.L.F:in Flawless Finish Foundation. Tällä hetkellä pohjatuotteena olen ihastunut E.L.F:in meikkivoiteen ja Dr. Jartin BB-voiteen sekoitukseen. Saan niin täydellisen sävyn mulle ja peittävyys sekä kestävyys ovat nannaa.
12. Entä peitevoidetta? Kyllä se useimmiten on Collectionin Lasting Perfection Concealer.
.13. Tiedätkö ihosi pohjasävyn? Mun tulkinnan mukaan se on neutraali, mutta ei mulle kukaan ammattilainen ole koskaan sitä kertonut.
14. Mitä mieltä olet tekoripsistä? En välitä.
15. Tiesitkö, että sinun tulee vaihtaa ripsiväriä 3 kk:n välein? Jep, mutta mututuntumalla mennään. Jos ripsari vielä tuntuu kolmen kuukauden jälkeen hyvältä (ei haise oudolta jne), niin en minä sitä pois heitä.
16. Sephora vai MAC? Noh, mulla ei ole kummankaan tuotteita eikä mulla ole niitä hinkua ostaakaan.
17. Onko sinulla ammattilaiskorttia MAC:lle? Ks. edellinen kysymys - eli ei.
18. Mitä välineitä käytät meikkaamiseen? Lähinnä siveltimiä, mutta myös sormia ja joskus sientä.
19. Käytätkö silmämeikin pohjustusainetta? Ehdottomasti. Ei mun silmämeikki pysy hyvänä muuten mitenkään alle tuntia pidempään.
20. Entä kasvoprimeria? En joka päivä. Silloin, kun meikin tarvitsee kestä erityisen hyvin (pitkä työpäivä, juhlat tms).
21. Mitkä ovat lemppari luomivärisävyjäsi? Hmmm...ruskeat, violetit ja kuparit/pronssit.
22. Käytätkö kynä -vai nestemäistä rajausta? Sekä että ja tämä preferenssi menee vähän kausittankin. Tällä hetkellä kynä on ehdottomasti kivempi.
23. Kuinka usein tökkäät itseäsi silmään rajauskynällä? En, ripsivärillä kylläkin.
24. Mitä mieltä olet irtoluomiväreistä? Yleensä niissä on mahtava pigmentti, mutta en tule ostaneeksi kuin silloin tällöin. Suosin paletteja.
25. Käytätkö mineraalimeikkejä? Joskus, on mulla ainakin joitakin mineraaliluomivärejä ja -poskipunia.
26. Mikä on lempparihuulipunasi? Paha! Arkikäytössä lienee MUA:n yhden punnan nude sävyssä 07. Huulipunahaasteessa esittelen muitakin lemppareitani!
27. Entä huulikiilto? Ei mulla taida olla ylivoimaista suosikkia. Body Shopin huulikiiltoja käytän paljon.
28. Mikä on lemppariposkipunasi? E.L.F:in Studio-sarjan puna Blushing Rose on mielestäni ihana ja olen käyttänyt sitä paljon viime aikoina. Myös Tarten Amazonian Clay-poskipuna sävyssä Exposed on aina hyvä valinta.
29. Ostatko kosmetiikka eBaysta? En osta.
30. Pidätkö markettimeikeistä? Paljonkin, niitähän minä suurimmaksi osaksi ostan.
31. Käyttätkö CCOissa (cosmetic company outlet)? Pitäisikö tämän olla käytkö? No, en käytä enkä käy. En jälleen kerran tiedä, että mikä se on!
32. Oletko koskaan ajatellut käydä meikkauskoulua? En. Mun oma ala eli psykologia on mun suurin rakkaus.
33. Mitä meikkirikosta inhoat? Sopimatonta meikkipohjaa ja sellaista kakkumaista, överiä meikkiä.
34. Pidätkö värikkäistä vai neutraaleista sävyistä meikeissä? Tykkään kyllä molemmista, mutta ehkä enemmän noista väreistä kuitenkin.
35. Kenellä julkkiksella on aina upea meikki? En ole kovin hyvin perillä julkkiksista, mutta mielestäni Taylor Swiftillä on kiva tyyli. Jennifer Lawrence näyttää aina myös todella kauniilta.
36. Jos lähtisit kotoa ja saisit käyttää vain yhtä meikkituotetta, mikä se olisi? BB-voide.
37. Voitko lähteä kotoa ilman meikkiä? Tietty, ja lähdenkin. En meikkaa esim. kauppareissua varten, jos en käy muualla sinä päivänä.
38. Näytätkö mielestäsi hyvältä myös ilman meikkiä? Noh, vaihtelee - riippuu paljon ihon kunnosta. En tosin näytä mielestäni aina hyvältä meikinkään kanssa, mutta siedän naamaani kyllä joskus meikittäkin.
39. Mikä on paras meikkimerkki? Kääk. Liian vaikea kysymys. Skippaan.
40. Mitä mieltä olet meikeistä ja meikkaamisesta? Minulle se on sama kuin uuden vaatteen käyttö. On ihanaa päästä käyttämään esim. uutta paitaa, ja meikillä voi luoda 'uusia vaatteita' kasvoille vaikka joka päivä samoilla tuotteilla halutessaan. Se on hauskaa ja piristävää, ihanaa arjen vastapainoa.
perjantai 22. marraskuuta 2013
Pieni hyvän viikonlopun toivotus
Olette ehkä huomanneet, että olen aktiivisempi blogin puolella viikonloppuisin kuin arkipäivinä. Tänä viikonloppuna en aio postata mitään, sillä olen perjantaista maanantaihin hyvän lapsuudenystäväni kanssa Lontoossa. Emme ole nähneet toisiamme välimatkan ja ristiin menevien aikataulujen takia kahteen vuoteen, joten on aivan erityisen ihanaa päästä viettämään aikaa hänen kanssaan. Tämä on hänen ensimmäinen Lontoon tai siis Britannian reissunsa. Lontoo on minullekin melko tuntematon paikka - olen käynyt siellä vain kerran - vaikka asunkin kahden tunnin junamatkan päässä.
Haluan kuitenkin toivottaa teillekin hyvää viikonloppua, vaikka mitään kosmetiikkapitoista minulta ei olekaan tänä viikonloppuna tulossa.
Rentouttavaa viikonloppua!

tiistai 19. marraskuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Arvostelu: Laveran hiustenhoito
Runsaan parin viikon takaisessa haalinnassani esittelin kolme Laveran hiustenhoitotuotetta: Orange Milk-shampoon, Mango Milk-hoitoaineen ja Rose Milk-naamion (vai miksi sitä kutsuisi). Olen nyt käyttänyt niitä sen verran, että voin sanoa pari sanaa.
Orange Milk Volume Shampoo; Mango Milk Conditioner; Rose Milk Repairing Care Treatment
Ensimmäiseksi sanottakoon, että hiustenhoitotuotteet luonnonkosmetiikan puolelta ovat minulle uusia tuttavuuksia, eikä minulla ole siltä saralta juurikaan vertailukohtaa. Se ei välttämättä tosin ole olennaista, sillä mielipiteeni pähkinänkuoressa näistä on oikein myönteinen!
Hiukseni ovat siis ohuet, värjätyt (hennalla), kuivat ja laineikkaat. Käytän suoristusrautaa kolmesta neljään kertaan viikossa. Siksi hiukseni tarvitsevat kosteutusta ja käytän lähes ainoastaan tuuheuttavia shampoita.
Tuotteiden positiiviset puolet:
+ Se kaikista oleellisin eli hoitavuus. Nämä kaikki tekevät tehtävänsä eli hoitavat hiuksiani. Hiukseni tuntuvat pehmeiltä, puhtailta ja helposti laitettavilta, kun olen pessyt ne Laveralla. Erityiseksi suosikikseni on muodostunut Repairing care treatment, jonka jälkeen hiukseni huutavat hoosiannaa.
+ Kaikki kolme tuotettu tuoksuvat herkullisilta. Suosikkini on ehdottomasti appelsiinishampoo, sillä se tuoksuu niin aidolta appelsiinilta. Aaaah. Yllätyksekseni olen kovasti tykästynyt jopa Rose Milk Repairing Care Treatment-naamion ruusuiseen tuoksuun. Yleensä välttelen ruusulta tuoksuvia tuotteita, sillä se tuoksu ei vaan viehätä minua. Olen joko muuttumassa tai sitten tämä ruusun tuoksu on poikkeuksellinen.
+ Ne ovat vegaanisia. Tämä on tietysti arvokysymys, mutta minun mielessäni vegaanisuus antaa tuotteelle kymmenen lisäpistettä.
+ Kuluttajalle miellyttävä hinta-laatusuhde. En tiedä Suomen hinnoista, mutta täällä Britanniassa jokaisen tuotteen hinta pyörii siinä kuuden ja seitsemän punnan pinnassa.
Mitä tuotteissa voisi parantaa?
- Verrattuna moniin muihin käyttämiini tuuheuttaviin shampoisiin, Orange Milk ei ole yhtä tuuheuttava. Itse asiassa, en ole varma, että tuuheuttaako se hiuksiani oikeastaan yhtään. Saan sillä hiuksistani pehmeät ja muuten ihanat, mutta en ole huomannut tuuheuttavaa vaikutusta.
Loppuhajatelmana siis sanoisin, että ostaisin mielelläni nämä samat tuotteet uudelleen ja jatkan mieluusti niiden käyttöä. Haluan myös kokeilla muita Laveran hiustuotteita, kuten vaikkapa tätä hiuksiin jätettävää ja hoitavaa suihketta.
Oletteko te kokeilleet Laveran hiustuotteita? Mitä mieltä olette niistä? Mitä muita luonnonkosmetiikan hiustuoteita suosittelisitte minulle?

lauantai 16. marraskuuta 2013
Lovelula Beauty Box: marraskuu '13 (Cowshed, REN, Weleda, herbfarmacy)
Olin viime kuun Lovelula-boksiin karvaasti pettynyt saatuani yhden täysikokoisen tuotteen ja neljä pientä näytepussukkaa. Annoinkin siitä firmalle palautetta ja niin varmaan teki moni muukin tilaaja, sillä tämän kuun boksi on kertakaikkisen ihana. Lovelula-boksissa on yleensä neljä tuotetta, mutta tämän kuun pakkauksessa niitä tuli viisi: kaksi täysikokoista tuotetta ja kolme deluxe-näytettä. Nam.
Yleensä esittelen ja arvostelen molemmat kauneusboksitilaukseni samassa postauksessa, mutta koska boksissa tuli tosiaan yksi tuote normaalia enemmän, on järkevämpää tehdä postaus kummastakin laatikosta erikseen.
Olen pahoillani huonosta kuvanlaadusta! Otin sen kännykällä, koska digipokkarini on teillä tietämättömillä...
Sain paketin jo kuun alussa, joten olen testaillut kaikkia tuotteita parisen viikkoa.
Cowshed Cow Herb Restoring Hand Cream
Käsivoiteet ovat aina tervetulleita meikäläisen kosmetiikkavarastoon. Tämä on päässyt yöpöydälleni, joten rasvaan käteni Cowshedillä ennen nukkumaanmenoa. Merkille tyyppiliseen tapaan siinä on voimakas tuoksu, enkä erityisemmin pidä omistamani Cowshedin selluliittivoiteen tuoksusta, mutta tämän käsivoiteen tuoksusta onneksi tykkään! Se on sekoitus laventelia ja fenkolia, mutta mielestäni siinä on myös pieni sitruunainen vivahde. Ehkä bergamottimainen. Voide on kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Jos käteni olisivat tällä hetkellä superkuivat, tämä ei todennäköisesti olisi tarpeeksi kosteuttava voide. Se sopii paremmin ehkä normaalille iholle tai hieman kuivalle. Tämä on hyvä lisä voidevarastooni, sillä ihonhoitosuosikit-videossani esittelemäni The Body Shopin hamppuvoide on omiaan tehokosteuttamaan käsiäni tarpeen mukaan.
REN Neroli and Grapefruit Body Wash ja Body Cream
Kiljahtelin innosta saadessani peräti kaksi saman tuoteperheen REN-tuotetta. Minusta on kouliutumassa vannoutunut REN-fani, ja olen hypistellyt kauppoihin ilmestyneitä lahjapakkauksia. REN ei petä tälläkään kertaa. Sekä suihkugeeli että vartalovoide tuoksuvat ihanan hedelmäisiltä, mutta eivät ultramakeilta. Suihkueelistä en osaa sanoa sen enempää, sillä se on ihan juuri sellaista kuin suihkugeelit yleensäkin. Hyvin pesee. Ihoni tykkää ja tuoksuu kivalta sen jälkeen. Vartalovoiteen voisin kuvitella sopivan monelle eri ihotyypille, sillä se on Cowshedin käsivoiteen tapaan kevyttä. Harmikseni tosin se muodostaa tahmaisen kelmun ihon päälle, jos sitä levittää vähän runsaammin. Varovainen siis kannattaa olla.
Weleda Oat Replenishing Shampoo (Dry & Damaged Hair)
Tutustumiseni luonnonkosmetiikan hiustenhoitoon jatkuu (ks. haalimani Laveran hiustuotteet)! Myönnän, että olen kovin huono arvostelemaan hiustenhoitotuotteita. En oikein tiedä niistä mitään, enkä välitäkään hiusteni kunnosta samoin kuin vaikkapa ihonhoidosta. En tosin tarkoita sitä, että en välittäisi hiuksistani ollenkaan, mutta kauneusrutiineista olen laiskin hiusten kanssa. No kuitenkin. Kaurashampoo tuntuu tekevän tehtävänsä hiusteni puhdistamisen suhteen, mutta minun kuivia hiuksiani se ei mielestäni kosteuta tarpeeksi. Käytän tämän deluxe-näytteen loppuun, mutta tuskin ostan kokonaista putelia tilalle.
herbfarmacy Mallow Beauty Balm
Herbfarmacy on minulle ennalta kokeilematon merkki. Beauty Balm on tuhtia tavaraa. Vaikka sitä on pikkuruisessa purkissa vain 15 grammaa, sitä lämmitetään sormella irti purkista ihan himpun verran kookospähkinäöljyn tapaan. Se levitetään ohuesti kasvoille. Se tuntuu tavallaan öljymäiseltä, mutta hieman tahmealta. Se on hyvin kosteuttava, joten olen tykännyt käyttää sitä erityisesti yövoiteena. Olin ihan rakastunut tähän voiteeseen, kunnes näppylöitä alkoi tulla. Erityisesti mun leukaan on ilmaantunut melkein joka toinen tai kolmas päivä uusi finni, mikä on mulle hyvin epätyypillistä. Mulla ei ole näppylöitä melkein ikinä! En ole varma, johtuuko se nimenomaan tästä voiteesta vai esim. PMS:stä vai mistä, mutta olen ollut ihan kummissani mun ihon käyttäytymisestä. Nyyh. Toivon, että epäpuhtaudet johtuvat hormoneista, eivätkä tästä valtavan kosteuttavasta voiteesta!
Oletteko te kokeilleet mitään näistä tuotteista? Mikä teidän kokemuksenne niistä on?
lauantai 9. marraskuuta 2013
Roskapuhetta! Marraskuu'13 (osa 2; Palmer's, Neom, Murad, Lavera, B.)
Innostuinkin kirjoittamaan jatkopostauksen muutama päivä sitten postaamalleni Roskapuhetta!-kirjoitukselle. Kyseessä on siis loppuneet-postaus, jossa nimensäkin mukaan arvostelen loppuunkuluttamiani tuotteita. Tämän postauksen tuotteet eivät siis tosiaankaan ole loppuneet vain tässä kuussa (yksi on, tosin), vaan ne ovat lojuneet asunnossani parisen kuukautta. Mutta nyt asiaan.
Palmer's Natural Bronze Body Lotion
Minulla ei ole juuri kokemusta itseruskettavista tuotteista. En haikaile rusketuksen perään, vaikka toki luonnollinen rusketus kauniilta näyttääkin. Tänä kesänä ajattelin kuitenkin repäistä, ja ostin Palmer'sin vähitellen ruskettavan vartalovoiteen. Mikähän on muuten oikea kirjoitusasu, kun heittomerkillistä sanaa taivutetaan? Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte!
No kuitenkin. Voide tuoksuu hyvin ällömakealta, mutta kuitenkin siedettävältä. Ehkä sellaiselta todella sokeriselta suklaalta. Vaikka pakauksen selosteessa sanotaan, että rusketus kehittyy muutaman päivän, ainakin minä olin selvästi ruskettuneempi jo seuraavana päivänä. Rusketus kestää muutaman päivän, ja rasvasin tällä kerran tai kaksi viikossa läpi kesän pitääkseni jonkinlaista väriä yllä. Tämä on minunlaisille alottelijoille aivan loistava itserusketustuote, sillä se on huoleton levittää (ei jätä mitään epämääräisiä viivoja tai rantuja) eikä vaadi mitään lisätietoa itseruskettavien käytöstä. Vaikka pakkauksessa ei sanota mitään kasvoista, käytin tätä myös kasvoilla. En ensimmäisellä kerralla tajunnut olla tarpeeksi varovainen, joten laitoin voidetta kasvoille liikaa, mikä aiheutti aika inhottavaa kirvelyä. Kun levitin voidetta ihan minimaalisen määrän kasvoille, mikä riitti vallan hyvin, se ei kirvellyt.
Suosittelen tätä itseruskettavaa voidetta oikein mieluusti, ja voin ostaakin tätä uudelleen joskus.
Neom Inspiration Violet, Chamomile & Cedarwood Organic Hand Cream
Yleisesti ottaen tämä käsivoide kuuluu kategoriaan 'ihan kiva'. Vaikka sen incissä ei laventelia mainitakaan, niin mielestäni se tuoksuu aivan siltä. Hassua.Voide kosteutti ihan hyvin, erityisesti kesällä käytettäväksi, mutta se olisi varmaan talvella vähän liian kevyt. Sitä annostellessa täytyy olla myös varovainen. Huomasin, että jos innostuin puristamaan tuubista liikaa voidetta ja yritin imeyttää sen käsiini, niistä tuli todella tahmeat. Ei sellaiset liukkaat, kun odotat voiteen kuivuvan vaan todella kummallisen tahmeat. En ole kokenut vastaavaa minkään muun voiteen kanssa. En ole jäänyt sitä erityisemmin kaipaamaan sen loputtua, mutta ei minulla mitään katkeruuden tunteitakaan sitä kohtaan ole. Ihan kiva, mutta ei mielestäni 12 punnan hintansa väärti.
Murad Age Reform Osmolyte Tonic
En erityisemmin välitä kasvovesistä. Ei minulla ole niitä varsinaisesti mitään vastaan, mutta ne eivät mielestäni tee iholleni mitään. Siksi en ollut kovin innoissani, kun sain Muradin kasvoveden yhdestä kauneusboksitilauksestani. Näin jälkikäteen on myönnettävä, että se olikin positiivinen yllätys! Ensinnäkin tykkäsin sen pumppupullopakkauksesta. Pari suihkausta tuntui aamuisin ihanan virkistävältä. Toisekseen, minusta vaikutti siltä, että se ihan aikuisten oikeasti kosteutti ihoani. Jee, uskoni kasvovesiin on taas palautettu! Ehkä olen käyttänyt vääriä kasvovesiä aiemmin. Tällä 15 millin pakkauksella on tosin aika hyytävä hinta. Tämä minikoko maksaa noin kymmenen puntaa, eikä siitä nähdäkseni ole isompaakaan kokoa, joka olisi ekonomisempi hankkia. Siksi jätän ostamatta, mikä harmittaa vähän. Noh, kaikkea ei voi aina saada...
Lavera Basis Sensitiv Hand Cream
Tämä pakkaus on vain pieni 20 millin deluxe-näyte, mutta halusin mainita sen kuitenkin. Tykkään tästä käsivoiteesa todella paljon ja olen jo hankkinut 75 millin täysikokoisen pakkauksen. Se on koostumukseltaan kevyt mutta kosteuttava ja se tuoksuu tyypilliseltä Laveran tuotteelta. Tämä on mun suosikkikäsivoide töissä, sillä se imeytyy nopeasti ja tuoksuu melko neutraalilta tai ainakin suht raikkaalta. Työskentelen jaetussa toimistohuoneessa, joten en halua vaivata kolleegoita voimakastuoksuisella voiteella. Mielestäni kyseessä on siis oiva perusvoide, joka lienee sopiva monelle ihotyypille.
B. Loud High Volume Mascara
Jos olette lukeneet yhtään kesän meikkipostauksiani, tämä ripsari on niissä hyvin edustettuna. En tosin aio selittää siitä hirveästi, koska sitä ei ole saatavilla kuin Britannian kemikalio- ja farmasiaketjun, Superdrugin, liikkeissä eikä sen nettikauppakaan toimita ulkomaille. Tykkäsin alkukankeuden hälvetessä tästä tosi paljon ja voisin ostaa uudelleenkin.
Siinäpä niitä loppuneita on taas riittämiin. Ei muuta kuin kierrättämään. Muistakaa myös katsastaa luonnonkosmetiikkahaalintani, ettei tämä tuotepaljous vaan pääsisi tästä katoamaan...

perjantai 8. marraskuuta 2013
Luonnonkosmetiikkahaalinta! (Lavera ja Green People)
Mulla on ollut tämä video tehtynä jo ainakin kaksi viikkoa, mutta en vain tullut postanneeksi sitä aiemmin. Innostuin lataamaan luonnonkosmetiikkahaalintani Youtubeen tänään, sillä Kosmetiikkatesti-blogissa syntyi eilen mielenkiintoista keskustelua luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteista.
Tässä videossa esittelen muutaman Laveran hiustenhoitotuotteen ja pari huulipunaa. Aion tehdä arvostelun ainakin joistakin näistä hiustuotteista, koska a) ne ovat ensimmäiset luonnonkosmetiikkamerkin hiustenhoitotuotteet, joita olen kokeillut b)olen tykännyt niistä kovasti.
Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Roskapuhetta! Marraskuu'13 (Yes To, Miaroma, Gielly Green)
En olekaan tehnyt pitkään aikaa postausta loppuneista tuotteistani. Niitä on kyllä jokunenkin purnukka lojunut nurkissani jo loppukesästä asti, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä. Päätin ottaa rennosti, ja aloittaa vain kolmella tuotteella.
Yes To Cucumbers Calming Facial Mask
Saanko esitellä: tässäpä teille Holy Grail-kasvonaamioni! Yes To-merkin kurkkusarja on herkälle iholle suunnattu ja kaikki merkin tuotteet koostuvat ainakin 95%:sesti luonnollisista raaka-aineista. Nam. Tässä naamiossa on kurkun lisäksi aloe veraa (ylläri) ja Kuolleenmeren mutaa. Se on koostumukseltaan hyvin paksua ja aika jäykkääkin, mutta sitä tarvitsee levittää kasvoille vain niin ohuen kerroksen kuin vain pystyy. Tämä on HG-tuotteeni siksi, että se saa aikaan huomattavimman muutoksen kasvoillani muihin naamioihin verrattuna. Ihoni tuntuu heti hoidon jälkeen superpehmeältä, sileältä ja kirkkaalta. Ihoni yksinkertaisesti voi hyvin käyttäessäni tätä naamiota. En ole vielä tosin ostanut uutta purnukkaa, sillä minulla on ainakin kolme muuta naamiota kylppärin peilikaapissa. Siellä ei yksinkertaisesti ole tilaa yhdellekään uudelle tuotteelle tällä hetkellä. Suosittelen tätä naamiota ilomielin, ainakin kuivalle iholle! Minun ihoni on kuiva, joten en osaa sanoa sen toimivuudesta rasvoittuvalla iholla tai sekaiholla.
Miaroma Sweet Almond Oil
Olen kirjoittanut paljonkin manteliöljystä. Se on edelleen toinen HG-tuotteeni. Käytän sitä (ainoana) meikinpuhdistajana ja silloin tällöin tee-se-itse-kauneusprojekteissa. Lisää öljyjen käytöstä kauneudenhboidossa voi lukea täältä.
Gielly Green Repair Shampoo
Sain tämän matkakokoisen shampoon kesällä yhdestä Lovelula-boksistani. Myös Gielly Greenin tuotteet on tehty vähintään 95%:sesti luonnonraaka-aineista. Odotukseni olivat korkeat shampoon suhteen, koska merkin tuotteet ovat kaunistelematta melko tyyriitä. Täysikokoinen 200 millin pullo Repair shampoota maksaa kuusitoista puntaa. Sillä rahalla täytyy saada jo jotain aika erityistä. Valitettavasti sitä tämä tuote ei tehnyt, ei ainakaan minun hiuksilleni. Toki se teki hiuksistani miellyttävät, mutta siinäpä se - en kokenut hiusteni kunnon paranevan sen enempää kuin huomattavasti edullisemmilla shampoillakaan. Voi olla, että shampoon vaikutukset olisivat huomattavammat, jos hiukseni olisivat olleet huonokuntoisemmat. On toki mahdollista, että en vain ollut tuotteen kohderyhmässä. Tiivistettynä tästä jäi aika väljähtyneet fiilikset.
Seuraava Roskapuhetta!-sarjan postaus tulenee taas omalla ajallaan. Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikonloppu!

torstai 31. lokakuuta 2013
Make Up Academy-demo! Meikki MUA-tuotteilla
Tässä uusin videoni, olkaa hyvät! Se on jatko-osa viimeisimmälle blogipostaukselleni, jossa esittelin viisi suosikkituotettani MUA-merkiltä. Videossa teen meikin käyttäen vain samaisen merkin tuotteita, jotta näette, miten ne toimivat käytännössä.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Viisi MUA-suosikkiani
Tein jokin aika sitten postauksen eniten käyttämistäni E.L.F.-tuotteista. Tällä kertaa haluan puolestaan esitellä suosikkituotteeni MUA-, eli Make Up Academy-merkiltä, joka on verrattavissa E.L.F:iin hintatason puolesta. Yleisesti ottaen MUA on tosin mielestäni laadukkampi merkki kuin E.L.F. Etenkin MUA:n luomivärit ovat huomattavasti parempia!
Smokin' Eyeshadow Palette (vasemmalla)
Tämä on uudehko hankinta, sillä se on ollut minulla vasta joitakin viikkoja. Olen kuitenkin ehtinyt rakastua siihen palavasti sinä aikana. Kyseessähän on lähes täydellinen Urban Decayn Smoked-kopio. Minulla ei ole UD:n palettia, joten en voi suoraan verrata värien pigmenttiä ja laatua, mutta kuuden punnan paletiksi tämä on aivan uskomaton. Käsittämätön, suorastaan. Etenkin alarivin neljä väriä ovat samettisen pehmeitä ja niin pigmenttisiä, että ihan aikuisten oikeasti uskon niiden pistävän kovastikin kapuloita kalliimpien merkkien rattaisiin. Ylärivin mattasävyt ovat hieman jauhoisia, mutta ei haitallisesti. Ne siitä huolimatta ovat helppoja levittää ja häivyttää. Kaikkien sävyjen kesto pohjustajan kanssa on ainakin minun (raskailla) luomillani samaa luokkaa esim. Too Facedin, theBalmin ja Urban Decayn luomivärien kanssa.
Undressed Eyeshadow Palette (oikealla)
Tämä neutraali paletti oli viime talven ehdoton suosikkiluomiväripalettini, ja olen rakastunut siihen nyt syksyllä taas uudelleen. Minulla on suoranainen MUA-mania tällä hetkellä! Kuten varmasti huomaatte ja/tai olette kuulleet, Undressed on puolestaan kopio kulttimainetta suosivasta Naked-paletista. Minulla ei ole sitäkään, joten en pysty taaskaan suoraan vertailemaan luomivärien laatua. Netissä on paljon suoria vertailupostauksia ja -videoita, mikäli se kiinnostaa. Sävyt ovat kauniit, mutta eivät yhtä laadukkaita kuin Smokin'-paletissa. Ne ovat hieman jauhoisempia kautta paletin, mutta pigmentti niissä on kohdallaan. Jauhoisuus ei taaskaan ole mielestäni este, vaan kirjaimellisesti ehkä pieni hidaste. Kuten Smokin'-värit, nämäkin pysyvät pohjustajan kanssa vallan mainiosti siellä missä pitääkin ainakin kymmenen tuntia ja enemmänkin.
Blushing Coral Blusher
Siinäpä yksi parhaista omistamistani poskipunista! Sen pigmentti on jälleen kerran jotain taivaallista, joten se kuuluu niihin poskipuniin, joiden kanssa joutuu olemaan varovainen. Pieni kosketus siveltimellä ja - tadaa! - sillä pääsee jo aika pitkälle. Väri näyttää iholla hekumallisen pinkiltä, jossa on nimensäkin mukaan hieman koralliakin seassa.
Huulipuna no. 7
MUA:n huulipunilla ei ole mitään erityisempää nimeä ja sävyt erotellaan toisistaan numeroin. Tämä nimenomainen sävy on yksi suosikkihuulipunistani kautta aikojen. Se on juuri minulle sopiva nude - tummahko ruskea, jossa on myös hieman vaaleanpunaista. Se kestää huulilla muutaman tunnin silloin kuin ei syö tai juo mitään. Se on kosteuttava, tuntuu miellyttävältä huulilla ja on ilo levittää. Ja arvatkaapas mitä? Se maksaa vain yhden punnan!
Intense Colour Lip Liner (Brooding Plum)
Tässäpä huultenrajauskynä, joka ei kuivata huulia ja jota on helppo levittää. Käytän huultenrajauskyniä aina huulimeikin pohjustajina, eli levitän rajausvärin koko huulille. Tämä sävy näyttää kauniilta ihan itsestäänkin, mutta sillä saa erilaisista punaisista ja tummista nudeista uusia vivahteita esiin. Se myös todella pidentää huulipunan kestävyyttä!
MUA toimittaa ulkomaille, joten suosittelen kokeilemaan niiden tuotteita rohkeasti!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Meikki käyttäen Sleekin Vintage Romance-palettia
Tässä teille lyhyehkö Get ready with me-video, jossa teen silmämeikin kuparin ja violetin sävyin Sleekin ihanalla Vintage Romance-paletilla!
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Helppo syksyn trendimeikki
Unohdin vallan linkittää tänne omaan postaukseensa pari päivää sitten lataamani videon. Teen siinä MakeUp Geekin inspiroiman syysmeikin. Toivottavasti pidätte!
lauantai 19. lokakuuta 2013
Kauneusboksien sisältö ja miniarvostelut: lokakuu'13
Vaikka sain molemmat boksit ihan lokakuun alussa, en halunnut kirjoittaa niistä heti. Halusin riittävästi aikaa testata tuotteita ja antaa saamistani tuotteista miniarvostelut, jos siitä vaikka olisi jollekulle enemmän hyötyä kuin pelkästä esittelystä.
Ensimmäiseksi sain Lovelula-boksin, kuten yleensäkin. Tiivistettynä: se oli tällä kertaa valtava pettymys. Katsokaa vaikka!
Siis mitä ihmettä?! Yksi täysikokoinen tuote ja kolme pikkuruista näytepussia. On täysin ok, jos boksissa on kolme näytettä silloin kun ne ovat deluxe-näytteitä. En kuitenkaan ilahtunut siitä, että 75% paketista on millin, parin näytteitä. Lovelulan sivuilla oli (tai saattaa edelleen olla) tarjous, jossa juuri tuon samaisen Laveran BB-voiteen kanssa saa täysikokoisen Laveran huulikiillon kylkiäiseksi. Olisivat edes sen laittaneet mukaan!
Tuotteet
Lavera Beauty Balm 6in1 Tinted Moisturiser
Olin iloinen saadessani tämän voiteen. Ensinnäkin, minusta on kehkeytymässä Lavera-fani ja toisekseen, olin harkinnut sen ostoa.Tykkään BB-voiteista ja sävyttävistä päivävoiteista arkikäytössä, koska pidän luonnollisesta ja läpikuultavasti meikkipohjasta. Olen käyttänyt sitä nyt useamman kerran, ja kokemukseni ovat positiivisia. Se tuoksuu raikkaalta, tasoittaa ihoa eikä se ole kuivattava. Jos haluatte nähdä millaista jälkeä sillä saa aikaan, katsokaa muutama päivä sitten lataamani syysmeikkivideo.
Dr. Hauschka Melissa Day Cream
Merkin Melissa-sarja on suunnattu sekaihon hoitoon. Koska ihoni on yleensä kuiva, ajattelin tämän voiteen kuivattavan sitä lisää. Näytteestä riitti kahteen rasvauskertaan. Niiden perusteella ihastuin tähän voiteeseen! Se ei tuntunut kuivattavan ihoani ollenkaan - tosin minusta onkin tuntunut, että ihoni on mennyt normaalimpaan suuntaan eikä se ole ollut enää niin kuiva kuin esim. keväällä. Voide tuoksuu nimensä mukaisesti sitruunamelissalta ja on koostumukseltaan nopeasti imeytyvä. Kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus.
SantaVerde Aloe Vera Creme
Tämä oli ensimmäinen kokemukseni SantaVerdestä. Sen tuoksu oli hyvin keinotekoinen aloe veran tuoksu, mutta voide oli kevyttä ja pehmeää. Minulla on aloe vera-geeliä, jota käytän joskus voiteena pelkästään, ja pidän sen viilentävästä ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Vaikka ei Santaverden voiteessa ollut sinällään mitään vikaa, käytän mieluummin aloe vera geeliä.
Mendill laventelintuoksuinen käsipyyhe
Kertakäyttöinen käsipyyhe, joka tuoksuu voimakkaasti laventelilta. Mitä tästä voi sanoa?
Love Me Beauty-boksi oli onneksi paljon parempi, joten en ole menettänyt toivoani ihan kokonaan näihin kauneusbokseihin.
Amie Morning Dew Matte-Finish Moisturiser
Kyseessä on hyvin kevyt voide, joka soveltuu erityisen hyvin rasvoittuvalle iholle. Siitä huolimatta se sopii minullekin niinä aamuina, kun olen käyttänyt edellisenä iltana jotain tehokosteuttavaa yövoidetta. Olen tosin huomannut, että silmänalusien rasvaamista tällä voiteella kannattaa välttää, koska sen jälkeen peitevoiteeni kuivuu silmieni alla huippunopeasti. Kunhan siis rasvaan silmänaluseni erillisellä silmävoiteella, tämä voide on kiva päivävoide ja erityisen miellyttävä meikin alla.
Lord & Berry Smudgeproof Eyeliner (Smoke)
Tämä on savunharmaa, koostumukseltaan vahamainen silmänrajauskynä. Se pitää lupauksensa: se ei tosiaankaan leviä, varise tai suttaa päivän aikana. Rajausten tekeminen on kynän vahamaisuuden takia hieman hankalampaa kuin esimerkiksi Urban Decayn rajauskynillä, mutta ei niin hankalaa, että se haittaisi käyttöä Tykkään tästä todella paljon ja ostaisin mieluusti näitä lisääkin. Lord & Berryn tuotteita saa esimerkiksi Asos-verkkokaupasta.
Lord & Berry Scuba Waterproof Mascara
Ripsivärit ovat siitä jännittäviä tuotteita, että niiden sopivuus juuri omille ripsille on lähinnä arpapeliä. Tällä kertaa onni suosi minua, sillä pidän tästä ripsarista! Sen kapea harja sopii pienille silmilleni kuin nakutettu. Se ei suttaa yhtään, ja lopputuloksesta tulee luonnollinen hyvässä mielessä. Tällä ripsarilla saa hieman sekä pituutta että tuuheutta.
Mitchell & Peach Body Cream
Mitchell & Peach on minulle ennestään täysin tuntematon merkki. Tämä vartalovoide tuoksuu voimakkaan makealta, joten se ei ole minun mieleeni. Pidän enemmän raikkaista tuoksuista. Itse voiteena se toimii siinä missä muutkin.
Weleda Millet Nourishing Shampoo
Tämä shampoo on suunnattu normaaleille hiuksille, ja omani ovat aika kuivat ja kähärät. Kyllähän tällä hiukset pesee, mutta pidän enemmän tuuheuttavista ja tehokosteuttavista hiustuotteista.
Balm Balm Detox Bath Oil
En käy kylvyssä, joten en tiedä millainen tämä on. Voisikohan tätä käyttää jotenkin muuten?
Suosikkituotteeni Lovelula-boksista on Laveran BB-voide kun taas Lord & Berry-rajauskynä on ehdoton ykkönen Love Me Beauty-boksista.
Seuraavaan kertaan!

Amie,
arvostelu,
beauty box,
Dr. Hauschka,
kauneusboksit,
kauneustilaukset,
Lavera,
Lord and Berry,
Lovelula,
Mendill,
Mitchel and Peach,
Santaverde,
Weleda
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)