Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr Organic. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr Organic. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Viisi arjen kosmetiikkasankaria

Minulla on selvästi jokin fiksaatio top 5-tyyppisiin postauksiin. Ne ovat kai selkeitä sekä lukea että kirjoittaa, joten olen mieltynyt niihin.

Postauksen pointtina on kuitenkin nostaa esiin tuotteita, joista pidän ihan hirveästi, joita käytän usein, mutta syystä tai toisesta en hehkuta niitä tarpeeksi usein. Voi olla, että joitakin näitä tuotteita en ole maininnut koskaan aiemmin. Sellainen vääryys minun on korjattava, sillä haluan teidän kaikkien tietävän, että nämä viisi tuotetta ovat mitä mainioimpia!



deep steep Moisture Stick (lavender & chamomile)

Tämä 15 gramman voidepuikko on tarkoitettu monitoimikäyttöön ihon kuivimpiin ongelmakohtiin, kuten kyynärpäihin, polviin ja kantapäihin. Minä olen tosin erityisen ihastunut siihen huulirasvana. Se kuuluu iltarutiiniini, ja tuntuisi oudolta olla voitelematta huuliani tällä iltaisin suihkun jälkeen. Huuleni tuntuvat aina niin ihanan pehmeiltä ja kimmoisilta aamuisin tämän voiteen ansiosta.

Pienenä varoituksen sanana mainitsen, että mikäli et pidä voimakkaista hajuista, en suosittelisi ainakaan tätä tuoksua. Se huokuu laventelia, joten muut laventelin ystävät pitänevät siitä.


essence Big Bright Eyes - Highlight it...pearly

Essence lanseerasi muutaman tällaisen korostuskynän kesällä. Omani on 'pearly' eli helmiäinen, kun taas toinen vaihtoehto on matta. Pidän kynän jäljestä ja kestosta. Se antaa juuri sopivasti hohtoa kulmaluulle, amorinkaarelle ja silmien sisänurkkiin. Övereitä tällä on hankala tehdä, ellei paina kovin ronskilla kädellä. Yllätyksekseni kynä vieläpä pysyy haihtumatta koko päivän - no, ainakin kulmaluulla ja silmien sisänurkissa. Huulten läheisyydestä mikä tahansa katoaa päivän mittaa ja silmien sisärajauksena minulla ei paria tuntia pidempään pysy melkeinpä mikään kynä.

Vaikka minulla on useampi ihan kelpo korostustuote, huomaan tarttuvani tähän melkein joka kerta meikatessani!


dr. organic Organic Virgin Coconut Oil Eye Perfect Eye Cream

Minulla oli pitkään hakusessa tarpeeksi kosteuttava, mutta ei maltaita maksava silmänympärysvoide. Minulla oli positiivisia kokemuksia dr. organic-sarjasta, joten päätin kokeilla kookossarjan voidetta. Se on osoittautunut juuri minulle sopivaksi voiteeksi. Koostumus ei tunnu rasvaiselta eikä raskaalta, vaikka kyseessä onkin kosteuttava tuote. Käytän sitä iltaisin. Yksi kerros yleensä riittää, mutta erityisen kuivina päivinä levitän kaksi. 


Make Up Academy E3 Blending Brush

Tätä veijaria minulla on peräti kaksin kappalein. Käytän sitä nimittäin joka kerta silmämeikkiäni tehdessä. Se on täydellisen kokoinen minun silmieni luomivakoon. Useimmiten aloitan silmämeikkini varjostamalla luomivaon juuri tällä siveltimellä. Tarkempaan työskentelyyn ja ulkoisen veen häivyttelyyn se on makuuni/taidoilleni liian kömpelö, mutta paikkansa kullakin työkalulla! 

Vaikka käytän ja pesen tätä sivellintä ahkerasti, en ole huomannut ainoatakaan irronnutta harjasta. Hintaansa nähden oikein kelpo kaveri (noin 3£?). 


Soap & Glory Glow All Out Luminizing Radiance Powder

Hehkutin tätä jo Soap&Glory-kokoelmavideollani, mutta mainitsen sen vielä pikaisesti - se vaan on niin hyvä! Kyseessä on viimeistelypuuteri, jota voi käyttää korostustuotteen lailla tai koko kasvoilla. Käytän sitä kevyesti koko kasvoilla, sillä se ei ole intensiivisen hohtava. Se antaa luonnollisen hehkun kasvoille, joka ei ole selkeän huomattava, mutta tekee meikistä viimeistellyn.


Mitkä ovat teidän arkenne kosmetiikkasankarit? Parhaat tuotevinkit kehiin!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukut 15-21

Ihan näin alkuun taas pahoitteluni siitä, että en ole pystynyt päivittäin postaamaan joulukalenteriyllätyksiäni tänne! En vain yksinkertaisesti ole ollut kotona sellaisiin aikoihin, jolloin olisin voinut ottaa järkeviä kuvia.

Tässä taas siis yhteiskuva tällä viikolla saamistani joulukalenterituotteista.


Bamboo Smooth Kendil Oil (Dry Mist Oil) on kalenterin toistaiseksi ainoa hiustenhoitotuote. Se on siis pyyhekuiviin hiuksiin suihkutettava hoitoöljy. On kiva päästä kokeilemaan jotain tällaista, sillä itse käytän veteen liuotettua arganöljyä hiuksissani useamman kerran viikossa. Arganöljy huomattavasti pehmentää ja siloittaa hiuksiani, joten haluan tietää, että huomaanko minkäänlaista eroa sen ja tämän uuden öljyn välillä.

Q:Radiance The Fine Fragrance Body Spray tuoksuu purkin kuvauksen mukaan ruusulta ja bergamotilta. en ole varma, että tunnistanko kumpaakaan tuoksua tästä tuotteesta, mutta ihan miellyttävän raikkaalta se tuoksuu kuitenkin, melkein jopa unisex-tuoksulta. Eiköhän tälle ole käyttöä.

Sitten onkin vuorossa kulttituote, eli Dr. Lipp Original nipple balm for lips. En tiennytkään ennen, että se tehdään lanoliinista eli villavahasta. Vältän lanoliinia, sillä se usein kerätään teuraslampaiden villasta, joten laitan tämän tuotteen kiertoon.

Kuvassa huulirasvan takana vilkuilee dr. organicin Dead Sea Mineral Eye Rescue Rollerball-silmägeeli. Rakastan näitä kuulapäisiä geelituotteita, sillä niiden viileys tuntuu virkistävältä aamuisin. Se kosteuttaa ja ravitsee. Tää on mun uusi must-tuote!

Silmägeelin vieressä on ModelCo-ripsiväri. Harmillista kyllä, sen pakkauksessa ei lue mitään muuta kuin merkin nimi. Siinä ei edes ole tarkempaa ripsarin nimeä tai mitä sen pitäisi tehdä (eli tuuheuttaa, pidentää vai molempia). Olen käyttänyt sitä nyt pari kertaa ja toistaiseksi olen tykännyt. Mielestäni se sekä tuuheuttaa että pidentää.

Viimeisenä kuvassa on DHC:n Deep Cleansing Oil. Se on käytännössä sekoitus oliiviöljyä ja E-vitamiinia. Olen saattanut mainitakin, että tällainen rahastaminen huvittaa minua hieman. Täysikokoinen 200 millin pakkaus tätä puhdistusöljyä maksaa näemmä päälle 20 puntaa. Minä poistan meikkini manteliöljyllä, johon olen lisännyt myöskin E-vitamiinia ja appelsiinituoksuöljyä. Litran tonkka manteliöljyä maksoi minulle kuutisen euroa. En oikein ymmärrä, että miksi kukaan ostaisi noin kallista oliiviöljyä, kun meikinpoistoon ja ihon puhdistukseen voi käyttää halutessaan oikeastaan mitä tahansa ruokakaupasta saatavaa kasviöljyä paljon halvemmalla. Tämä minikoko tuli tosin ihan tarpeeseen, sillä se on kätevä matkustaessa, etenkin kun siinä annostelumekanismi, jolla saa kontrolloitua pullosta tulevaa öljyn määrää.

Enää kolme luukkua jäljellä! Iiiiik!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Roskapuhetta! Kesäkuun painos

Kesäkuu ei ole vielä ihan puolessavälissäkään, mutta ajattelin silti tehdä tämän kuun 'roskapostauksen' jo nyt kun sitten viime kerran on jo muutama loppuunkäytetty tuote kertynyt nurkkiin.


Tuotteiden esittely menee kutakuinkin vasemmalta oikealle.

Superdrug Facial Cleansing Wipes (Fragrance free) (£0.99)
Ostin jokin aika sitten kolme pakkausta Superdrugin omia meikinpoistopyyhkeitä. Kaikki ostamani pakkaukset ovat eri tuoksuisia - tai siis tässä tapauksessa pyyhkeet olivat tietenkin tuoksuttomia. Pakkauksessa on 25 pyyhettä ja ne ovat vegaaneille soveltuvia. En käytä meikinpoistopyyhkeitä päivittäin varsinaiseen meikinpoistoon, vaan korjailen niillä esim. (silmä)meikkiä ja täten saatan käyttää samaa pyyhettä useampaankin kertaan. Siihen tarkoitukseen nämä ainakin sopivat hyvin eikä näitä ole ainakaan hinnalla pilattu. Ostan varmasti uudelleen käytettyäni jäljellä olevat kaksi pakkausta.

Sleek Lash Out Mascara (£6.99)
Ostin tämän ripsarin siksi, että tässä on pieni harja, mistä yleensä tykkään. Itse ripsivärin koostumus oli miellyttävän jämäkkä eikä liian juokseva. Harjaan tosin tarttui aivan liikaa väriä, ja sitä sai kunnolla kaapia pois putkilon reunaan ennen ripsiin levittämistä. Tämä ripsari oli myös ennalta-arvaamaton: joskus se pysyi koko päivän paikoillaan leviämättä kun taas joinakin päivinä sitä joutui tarkkailemaan urakalla. Yritin keksiä jonkin yhteyden tähän, esimerkiksi tietyn peitevoiteen käyttö silmien alla, mutta en havainnut mitään johdonmukaisuutta. Luin blogeista ja katsoin Youtubesta monia arvosteluita, mutta missään niissä ei mainittu samaa ongelmaa. Ehkä se ei vaan yksinkertaisesti sopinut nimenomaan minulle syystä tai toisesta. Se on kuitenkin pääsyy sille, että miksi en aio ostaa sitä uudelleen enkä loppujen lopuksi tykännyt tästä ripsarista.

Soap&Glory Thick & Fast Super Volume Mascara (£10)
Tälla ripsarilla on jo aikamoinen kulttimaine. Tottahan toki minunkin piti kokeilla, että onko hypellä mitään perää. Ostaessani tätä Bootsissa ei ollut testeriä. Kotona minulle valkenu, että ripsarin harja on paljon isompi, mihin olen tottunut. Minun oli aluksi vähän vaikeampi käyttää ripsaria sen harjan koon takia, joten alkuvaikutelmani eivät myöskään olleet parhaat mahdolliset. Useamman harjoituskerran jälkeen levitys alkoi sujumaan ja opin tykkäämään tästä tuotteesta aika paljonkin. Sen koostumus on sopiva ja se todellakin pysyy ripsissä hievahtamatta koko päivän - se ei ole koskaan levinnyt sinne missä sitä ei pitäisi olla. Voisin ostaa tämän joskus uudelleen. Itseasiassa olin pari viikkoa sitten ostamassa S&G:n saman ripsarin HD-versiota, eli sitä jossa on pienempi harja. Huomasin tosin vasta kassajonossa sen sisältävän karmiinia (jota en käytä, joten päädyin ostamaan nykyisen B. is for Beautiful-ripsarini. Otin kuvan näiden kolmen ripsarin harjoista vertailun vuoksi:

Sleek Lash Out; Soap&Glory Thick & Fast; B. Loud High Volume Mascara (ja minä kun luulin S&G-ripsarin harjaa isoksi!)

Miaroma Sweet Almond Oil (118ml; £6.99)
Tästähän olen kirjoittanut moneenkin otteeseen. Manteliöljy on ihonhoitoni peruspilari. Käytän sitä sheivausöljynä, päivä- ja yövoiteena, omatekoisten voiteiden ja kuorinta-aineiden pohjana...Olen jo ostanut tätä jemmaan sekä litran että 200 millin pakkauksessa. Mahtava tuote kuivalle iholle.

The Body Shop Aloe Soothing Day Cream (50ml; £4)
Olen käyttänyt tämän päivävoiteen loppuun ajat sitten, mutta jostain syystä se on pyörinyt laatikossani tyhjänä. Se oli luottotuotteeni ennen Simplen ja manteliöljyn löytämistä ja käytin sitä joka päivä saman sarjan yövoiteen kanssa. Se on yhtä laadukas kuin Simplen Vital Vitamins-sarjan päivä- ja yövoide - aloin käyttämään Simpleä ihan vain siksi, että sitä on helpommin saatavilla monessa kaupassa. Suosittelen lämpimästi Aloe-sarjan tuotteita yleisesti ottaen herkälle iholle.

Dr Organic Aloe Vera Gel (200ml; £5.19)
Aloe vera-geelit ovat monikäyttöisiä. Niitä voi levittää iholle sellaisenaan erityisesti viilentämään ja virkistämään kehoa. Ne ovat erityisen hyviä koko päivän auringossa paahtunelle iholle, joten aloe vera-geeli on mainio kesätuote. Minä käytän sitä lähinnä omatekoisissa voiteissa, mutta joskus tykkään käyttää sitä ihan vain sellaisenaankin. Se imeytyy nopeasti ja jättää jälkeensä miellyttävän raikkaan tuoksun. Sopii hyvin niille, jotka eivät malta odottaa raskaampien vartalovoiteiden imeytymistä. Olen jo ostanut tätä uudelleen!

Tässäpä nämä mun viime aikaiset roskat. Törmäillään pian!