tiistai 29. lokakuuta 2013

Viisi MUA-suosikkiani

Tein jokin aika sitten postauksen eniten käyttämistäni E.L.F.-tuotteista. Tällä kertaa haluan puolestaan esitellä suosikkituotteeni MUA-, eli Make Up Academy-merkiltä, joka on verrattavissa E.L.F:iin hintatason puolesta. Yleisesti ottaen MUA on tosin mielestäni laadukkampi merkki kuin E.L.F. Etenkin MUA:n luomivärit ovat huomattavasti parempia!


Smokin' Eyeshadow Palette (vasemmalla)
Tämä on uudehko hankinta, sillä se on ollut minulla vasta joitakin viikkoja. Olen kuitenkin ehtinyt rakastua siihen palavasti sinä aikana. Kyseessähän on lähes täydellinen Urban Decayn Smoked-kopio. Minulla ei ole UD:n palettia, joten en voi suoraan verrata värien pigmenttiä ja laatua, mutta kuuden punnan paletiksi tämä on aivan uskomaton. Käsittämätön, suorastaan. Etenkin alarivin neljä väriä ovat samettisen pehmeitä ja niin pigmenttisiä, että ihan aikuisten oikeasti uskon niiden pistävän kovastikin kapuloita kalliimpien merkkien rattaisiin. Ylärivin mattasävyt ovat hieman jauhoisia, mutta ei haitallisesti. Ne siitä huolimatta ovat helppoja levittää ja häivyttää. Kaikkien sävyjen kesto pohjustajan kanssa on ainakin minun (raskailla) luomillani samaa luokkaa esim. Too Facedin, theBalmin ja Urban Decayn luomivärien kanssa.

Undressed Eyeshadow Palette (oikealla)
Tämä neutraali paletti oli viime talven ehdoton suosikkiluomiväripalettini, ja olen rakastunut siihen nyt syksyllä taas uudelleen. Minulla on suoranainen MUA-mania tällä hetkellä! Kuten varmasti huomaatte ja/tai olette kuulleet, Undressed on puolestaan kopio kulttimainetta suosivasta Naked-paletista. Minulla ei ole sitäkään, joten en pysty taaskaan suoraan vertailemaan luomivärien laatua. Netissä on paljon suoria vertailupostauksia ja -videoita, mikäli se kiinnostaa. Sävyt ovat kauniit, mutta eivät yhtä laadukkaita kuin Smokin'-paletissa. Ne ovat hieman jauhoisempia kautta paletin, mutta pigmentti niissä on kohdallaan. Jauhoisuus ei taaskaan ole mielestäni este, vaan kirjaimellisesti ehkä pieni hidaste. Kuten Smokin'-värit, nämäkin pysyvät pohjustajan kanssa vallan mainiosti siellä missä pitääkin ainakin kymmenen tuntia ja enemmänkin.

Blushing Coral Blusher
Siinäpä yksi parhaista omistamistani poskipunista! Sen pigmentti on jälleen kerran jotain taivaallista, joten se kuuluu niihin poskipuniin, joiden kanssa joutuu olemaan varovainen. Pieni kosketus siveltimellä ja - tadaa! - sillä pääsee jo aika pitkälle. Väri näyttää iholla hekumallisen pinkiltä, jossa on nimensäkin mukaan hieman koralliakin seassa.

Huulipuna no. 7
MUA:n huulipunilla ei ole mitään erityisempää nimeä ja sävyt erotellaan toisistaan numeroin. Tämä nimenomainen sävy on yksi suosikkihuulipunistani kautta aikojen. Se on juuri minulle sopiva nude - tummahko ruskea, jossa on myös hieman vaaleanpunaista. Se kestää huulilla muutaman tunnin silloin kuin ei syö tai juo mitään. Se on kosteuttava, tuntuu miellyttävältä huulilla ja on ilo levittää. Ja arvatkaapas mitä? Se maksaa vain yhden punnan!

Intense Colour Lip Liner (Brooding Plum)
Tässäpä huultenrajauskynä, joka ei kuivata huulia ja jota on helppo levittää. Käytän huultenrajauskyniä aina huulimeikin pohjustajina, eli levitän rajausvärin koko huulille. Tämä sävy näyttää kauniilta ihan itsestäänkin, mutta sillä saa erilaisista punaisista ja tummista nudeista uusia vivahteita esiin. Se myös todella pidentää huulipunan kestävyyttä!

MUA toimittaa ulkomaille, joten suosittelen kokeilemaan niiden tuotteita rohkeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti