keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Eka kerta: Lumene Arctic Aqua Sävyttävä Kosteusemulsio (+ päivän meikki)

Tällä kertaa kirjoittelen Suomesta käsin. Olen täällä noin kuukauden pituisella työmatkalla, mikä on pisin Suomessa viettämäni aika muutamaan vuoteen. Olen totutellut suomalaiseen elämänmenoon, ja kosmetiikkabloggaajalle sitä yksi olennainen osa on tietenkin kotimaiseen Lumeneen tutustuminen. Olen käyttänyt Lumenea vuosia sitten huonoin tuloksin. Ainakin muistan kokeilleeni jotain ripsaria, joka oli aivan susi ja kasvovoiteita, joista sain allergisen reaktion. Näin ollen mielikuvani merkistä ei ole ollut kovin suotuisa enkä sen koommin ole juuri Lumenen tuotekehittelyä seurannutkaan.

Tämän reissun aikana olen kuitenkin päättänyt antaa merkille uuden mahdollisuuden ja kokeilla joitakin sen tuotteita. Eilen ostinkin neljä tuotetta, joiden kanssa tein ensituttavuutta tänään. Erityisesti tutkailen Arctic Aqua-tuotesarjan sävyttävää päivävoidetta. Se vaikutti uudelta Anttilan mainonnan perusteella, mutta voin toki olla väärässäkin.

Kyseessä on siis tällainen puteli:



Tein siis tämän päivän meikkipohjan tällä. Alla näette vasemmalla täysin meikittömät kasvoni. Oikeanpuoleisessa kuvassa olen käyttänyt vain Lumenen voidetta, mutta en mitään muuta.


Ei voide toki ihmeitä tee, mutta odotinkin lähinnä sävyttää, ihon värin tasaavaa lopputulosta. Siltä se näyttääkin: esimerkiksi poskissani oleva lievä punaisuus on mielestäni haalistunut.

Alla kuva koko päivän meikistäni.


Lisättyäni peitevoiteet (kyllä, monikossa), varjostukset, aurinkopuuteria ja ihan himpun verran poskipunaa, ihoni ei näytä mielestäni ollenkaan hassummalta! Myös huulimeikkiin ja silmien rajauksiin on käytetty Lumenea. Niistä tosin tarkemmin toisessa postauksessa.

Kaikki tuotteet Arctic Aquan lisäksi:

NYX Correcting Concealer (Yellow)
FashionistA Ready-To-Wear Brush-On Concealer (Light)
Collection Lasting Perfection Concealer (Light)
E.L.F. Eyebrow Kit (Medium)
The Body Shop Baked-To-Last Blusher (Petal)
The Body Shop Honey Bronzer Brinzing Powder (001 Light Matte)
Inika Eyebrow Pencil (Brunette Beauty)
ArtDeco Lash&Brow Gel
theBalm Put A Lid On It-silmämeikinpohjustaja
Too Faced Matte Eye Collection
Wet n Wild I'm Getting Sunburned Eyeshadow Trio
Lumene Raspberry Miracle-silmänrajaustussi
Model Co Mascara
Lumene Raspberry Miracle-huulipuna (05 Vadelmia)
Lumene Natural Code Smile Booster-huulikiilto (Creamy Fuchsia)

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! :) Itse olen kokeillut Lumenen pohjista vain bb:n ja cc:n, jotka molemmat oikein hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen oikein myönteisesti yllättynyt tästä! BB-/sävyttävä päivävoide-fiksaatiooni nojaten vaikuttaa ehkä jopa siltä, että tämän voiteen pysyvyyskin vaikuttaa keskinkertaista paremmalta! Mulla on nyt ihan hirveä himo tutkia Lumenea lisää.

      Poista