maanantai 10. helmikuuta 2014

Love Me Beauty Box: helmikuu 2014

Heissan pitkästä aikaa!

Anteeksi, kun viime viikolla täällä on ollut hiljaista. En jotenkin osaa normaalisti päivittää silloin kun en ole kotona. Olen siis edelleen Suomessa työmatkalla ja olen täällä melko varmasti kuun loppuun.

En ole siis henkilökohtaisesti vastaanottamassa tämän kuun kauneusboksitilauksianikaan, mutta onneksi poikaystäväni hoitaa sitä virkaa. Hän tänään lähetti minulle kuvan Love Me Beauty-tilaukseni sisällöstä.


Tämän kauneustilauksen idea on se, että boksin sisältö ei tule täysin yllätyksenä. Joka kuukausi tilaaja saa valita kolmesta boksivaihtoehdosta mieluisensa. Helmikuun boksissa tuli neljä tuotetta, jotka sai tietää etukäteen yhden yllätystuotteen kanssa. Love Me Beauty'n mukaan yllätystuotteet ovat tilaajien valitsemia 'hero'-tuotteita, jotka ovat olleet myös aiemmissa bokseissa.

Nip+Fab Dry Leg Fix 
No, tämä on se minun yllätystuotteeni. Näin muiden blogipostauksista, että liikkeellä tämän lisäksi on ainakin ArtDecon huulikiiltoja. Vähän harmitti, sillä en todellakaan halua lisää vartalovoiteita ja minä olen saanut tämän aiemmasta boksista. Laitoin sen aiemman Nip+Fabin kiertoon. Saa nähdä mitä teen tämän kanssa.

Percy & Reed No Fuss Flawlessness Dry Conditioner
Jee, Percy & Reed! Minulla on merkin kuiville ja värjätyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka on aivan mahtava. Nyt minun täytyy tehdä tunnustus, joka on kosmetiikkabloggarille aika suuri: en ole koskaan käyttänyt, edes kokeillut, kuivashampoota. Lienee korkea aika?

Dr. Bragi Age Management Moisturiser
Odotan tämän islantilaisen merkin kasvovoiteen testaamista pelkästään siksi, että se maksaa täysikokoisena reilusti yli satasen. Huh hei. Ei sillä, että aikoisin ostaa, olisipa miten hyvä tahansa. Ihan vain silkasta mielenkiinnosta. On vegaaninenkin, muuten.

La Claree Gentle Cleansing Milk
Mulla tuntematon ranskalaismerkki. Olen todella innostunut uusien putsareiden kokeilemisesta tällä hetkellä, joten tänne vaan!

Bakewell Soap Company Multi-purpose Pocket Balm (Lavender & Lemon)
Bakewell on pieni kylä Englannissa, joka on tunnettu samannimisistä leivoksista. Juuri tällaiset salvat ovat omiaan minulle. Minulla on jokin viehätys purkeissa oleviin monikäyttövoiteisiin. Lisäksi rakastan laventelia ja sitruunaa.

Tällä kertaa boksissa ei tullut yhtään meikkejä, vaikka niitä yleensä tulee vähintään yksi joka Love Me Beauty'ssa. No, annetaan anteeksi. Sen verran kivanoloisia juttuja tässä kuussa taas silti tuli.

Mitä mieltä te olette? Tekisikö mieli kokeilla jotain näistä vai oletteko kenties kokeilleet?

2 kommenttia:

  1. La clareen putsari on tuttu. Tykkäsin sarjasta kovasti. Mutta ikävä kyllä sen maahantuonti Suomeen on lopetettu. karkkipäivän Sanni diggas kovasti tän sarjan antioksidanttipäivävoiteesta?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, kiva kuulla et se on hyvä merkki! En ole vieläkään päässyt käsiksi siihen kun olen vieläkin supervenyneellä työmatkalla, mutta odotan mielenkiinnolla :).

      Poista