sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Amaryan toukokuun tilauksen ensivaikutelmia

Sain ensimmäisen Amarya-tilaukseni noin puolitoista viikkoa sitten, mistä kirjoittelinkin aiemmin. Sain siinä kaksi normaalikokoista tuotetta ja kolme pientä näytettä. En halua näytteiden perusteella vetää liian lopullisia johtopäätöksiä, joten kerron näytteiden perusteella saamistani ensivaikutelmistani. Haluan myös mainita yhden vartalovoiteen, jonka näytteen sain lehden mukana.

Amarya-tilauksessa siis tuli kolme latvialaisen Mádara-merkin näytettä. Heitin yhden jo valitettavasti pois ennen kuvaamista, mutta alla niistä kaksi.


Sain siis kaksi näytettä 'tinting fluid'-tuotteesta: rose beige (vaaleampi ja viileämpi) ja golden beige (tummempi ja lämpimämpi). En ollut kuullut termiä tinting fluid aiemming, mutta tämä tuote vastaa länsimaalaisia BB-voiteita. Molemmat sävyt ovat täysin vegaanisia. Kokeilin ensin golden beige-sävyä, koska ihoni kellertävä. Voide tuoksui todella voimakkaasti jollekin kuusimetsän ja leikatun ruohon välimaastolle. Muuten ne olisivat ihania tuoksuja, mutta voiteen tuoksuna se oli mielestäni ihan liian voimakas. Voiteen koostumus oli hyvin kevyt ja miellyttävän tuntuinen, juuri sellainen, jota olisi kiva käyttää kesällä. Valitettavasti siinä ei ole aurinkosuojakerrointa. Voide oli helppo levittää miellyttävän koostumuksen ansiosta, mutta valitettavasti tämä sävy oli minulle ihan liian oranssi. Yritin häivyttää sitä parhaimpani mukaan onnistumatta.

Ajattelin rose beige-sävyn olevan puolestaan liian pinkki minulle, mutta itseasiassa sävy olikin minulle aika sopiva. Voiteen koostumus oli yhtä miellyttävä kuin edellisessä näytteessäkin, mutta niin oli voimakas tuoksukin. Yyh. Voide tasoitti ihon sävyä aavistuksen, minkä se lupasikin. Se myös kesti iholla aika hyvin useamman tunnin, mikä on myös ihan kiva. Siinäpä ne hyvät puolet. Amaryan nettikaupassa 50 millin pakkaus maksaa huimat £23 ja Mádaran sivuilla edellistä huimemmat £26. Minun mielestäni nämä ovat aivan pöyristyttäviä hintoja tuotteelle, jossa ei ole mitään ihmeellistä. Ei edes aurinkosuojakerrointa, vaikka tätä markkinoidaan nimenomaan ihanan keveänä kesätuotteena meikkivoiteen sijaan käytettäväksi. Saattaisin ostaa tätä jos tuotteen hinta olisi jotain viiden punnan luokkaa, mutta yli parikymppiä on missään nimessä käyttäisi tähän. Saman vaikutuksen saan sekoittamalla meikkivoidetta päivävoiteeseen.

Toinen (tai kolmas, miten sen ottaa) Mádaran näyte oli Time Miracle Day Cream, joka on kiinteyttävä kasvovoide. Sen pitkäaikaisista vaikutuksista on mahdoton sanoa yhden käyttökerran jälkeen, mutta toistan papukaijana kaksi asiaa, joita voin kommentoida. Siinä oli edelleen tuhti tuoksu, mutta keveä ja miellyttävä koostumus. Amaryan sivuilla 50 millin pakkaus maksaa £34.

Sain tilauksessa myös Mádaran täysikokoisen mintuntuoksuisen suihkugeelin. Tällä kertaa voin rehellisesti sanoa, että se tuoksuu vallan ihanalta! Sen tuoksu on kevyt, raikas ja vähän makeahko, joten sitä on ilo vaahdottaa ihoa vasten.

Olen myös testaillut Amaryan mukana tullutta Cowshedin selluliittivoidetta ja Marie Clairen kylkiäisenä tullutta Jergensin hyvin kuivalle iholle tarkoitettua vartalovoidetta.


Tämä Cowshedin 'Slender cow Extra firming body butter' on myös 50 millin pakkaus, jonka hinta on £10. Tässäkin on voimakas, hieman makeahko ja raskaahko tuoksu. En erityisemmin välitä siitä, mutta se ei ole myöskään luotaantyöntävä. Koska kyseessä on vartalovoi, se on paksua ja riittoisaa. Olen käyttänyt tätä säännöllisesti - en joka päivä mutta useampana kertana viikossa - selluliittisimmissä paikoissani eli pakaroissa ja reisissä. Voide imeytyy ihoon melko nopeasti, mikä on aina plussaa. Voin ilokseni myös todeta, että se aikuisten oikeasti siloittaa appelsiinihoa! Ihoni tuntui jo muutaman käyttökerran jälkeen sileämmältä ja miellyttävämmältä. Olen tätä ennen kokeillut vain yhtä toista selluliittivoidetta, joten minulla ei ole hirveästi vertailukohtia. Voisin suositella tätä Cowshedin tuoteta hyvillä mielin ystävilleni ja tietysti kaikille muillekin. Vaikka 50 milliä on aika vähän hintaansa nähden, uskon tämän pakkauksen kestävän minulla käytössä pitkään, koska sitä ei tarvitse ylitsemäärin läträtä.

Haluan vielä näin loppuun mainita Jergensin Ultra Healing-voiteen. En ollut ennen tätä näytettä nähnyt tai kuullut tästä merkistä ollenkaan. Heillä on useampia eri vartalovoiteita, joten olin onnekas saadessani juuri omalle, hyvin kuivalle iholle sopivan. Tämä on todella miellyttävä, kevyt mutta kosteuttava voide. Se ei myöskään tuoksu millekään. Hinnaltaan heidän tuotteensa ovat alle kymmenen punnan tietämissä. Jos minulla ei ennestään olisi niin vallaton valikoima eri voiteita, voisin ostaa tätä.

Tiedättekö mikä on ihan mahtavaa? Minulla on enää alle viikko meikinostolakkoa jäljellä. Jiihaa!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti