lauantai 1. kesäkuuta 2013

Meikinostolakon loppu (lue = iso ostosesittelypostaus!)

Ihanaa kesäkuuta! Minun meikinostolakkoni loppui virallisesti tänään! Jiihaa! Olen ollut onnesta soikeana koko viikon. Otin pienen varaslähdön torstaina, jolloin tein jo nettiostoksia. Ajattelin, että tilaukset eivät tule kuitenkaan ennen kesäkuun alkua, joten sillä ei ole niin väliä...Tilasin tavaraa minulle uudesta verkkokaupasta nimeltään CutECOsmetics(.co.uk), The Body Shopista ja E.L.F:in verkkokaupasta. Kahdessa jälkimmäisessä oli huimat alennusmyynnin menossa. Yllätyksekseni CutECOsmetics- ja TBS-tilaukset tulivatkin jo tänään (täydellinen ajoitus!). Kävin myös kaupungilla Debenhams-tavaratalossa, josta mukaan lähti paletti, jonka perään olen kuolannut jo pitkään.

Ihan ensiksi minun on mainittava Holland&Barret-ostokseni. Olen nyt tosi innostunut öljyjen monipuolisista käyttötarkoituksista, joten tilasin eri tuoksuöljyjä, joita voin sekoittaa manteliöljyyn. Ostin myös E-vitamiiniöljyä, joka on hyväksi iholle ja Dr Organicin aloe vera-geeliä. Sitä voi käyttää omatekoisissa voiteissa tai sellaisenaan iholla. Sekoitin manteliöljyä, E-vitamiiniöljyä (muutama tippa) ja appelsiinin tuoksuista öljyä (muutama tippa tätäkin) pienessä suihkepullossa. Se tuoksuu ihanalta, ja saan suihkepullon avulla on helpompi annostella sopiva määrä öljyä. Avonaisista pulloista sitä lirahtaa yleensä liikaa. Käytän sitä kasvovoiteena aamuin ja illoin kuin myös sheivausöljynä. Toimii! Haluan tehdä eri sekoituksia esim. hiuksille, mutta mulla on tällä hetkellä vain yksi suihkepullo.

Tuoksut vasemmalta oikealle: vanilja, makea appelsiini, appelsiini, laventeli ja teepuu.

 Ihan ensimmäiseksi haluan paljastaa ostokseni, josta olen todella innoissani. Se ei juuri esittelyitä kaipaa:


Urban Decayn Glinda-paletti! Sitä on niin ihana jo pelkästään katsoa, koska sen värit ovat niin kauniit. Kyllä nyt silmä lepää. Mukana siis tulee tummanvioletti 24/7 Glide-on-silmänrajauskynä ja Glide-on Super-saturated-huulimeikkikynä kahdeksan luomivärin lisäksi. Luomivärinapeista kaksi ovat duoja, vaikka ylärivin duo ei tuossa kuvassa kovin selvästi erotukaan (keskimmäinen nappi). Minulla oli kymmenen punnan Debenhamsin lahjakortti, joten sain tämän paletin vain 25 punnalla. Ihan mieletön diili! Olen ostoksestani erityisen innoissani siksi, että en yleensä raaski ostaa kalliimpien merkkien tuotteita ja koska rakastan kauniita luomivärejä. En viitsinyt tehdä tästä paletista värinäytteitä, koska niitä on saatavilla helposti blogeista ja Youtubesta ennestään.

Ostin kaupungilla käydessäni myös Superdrugista kolme B. is for Beautiful-merkin tuotetta: luomivärin, kynsilakan ja ripsivärin. Sain kynsilakan ilmaiseksi, koska ne olivat "kolme kahden hinnalla"-tarjouksessa. 

B. Loud High Volume Mascara; B. Stunning Vibrant Eye Shimmer in Golden Sand; B. Complete Long Lasting Nail Polish in Bubble Gum

Lakkasin sekä sormen- että varpaankynnet tällä suloisella Barbie-vaaleanpunaisella lakalla. Sen sivellin on isohko ja paksuhko, mistä tykkään. Lakka levittyi todella helposti ja kuivuikin nopeasti. Raportoin myöhemmin lakan kestävyyttä.

Törmäsin CutECOsmetics-sivustoon tällä viikolla sattumalta. Se on luonnonmukaiseen ja eettisen kosmetiikkaan erikoistunut verkkokauppa, jossa on paljon myös vegaaneille soveltuvia tuotteita. En aikonut alunperin ostaa sieltä ensin mitään, vaikka ihastelinkin monia kauniin värikkäitä luomivärejä. Sitten näin kaupan kokoaman setin, joka sisälsi kaikkea kivaa hintaan £20, joten tottakai haksahdin siihen.

Tässä setti kokonaisuudessaan:


Tuotteet oli pakattu söpöön meikkipussiin, joita minulla ei ole koskaan liikaa. Huom. Vaikka itse tuotteet ovat joka setissä samat, tuotteiden värit vaihtelevat.

Revolution Organics - Freedom Glow Beauty Balm in Blushed (RRP £21!!)
     *Tämä on monitoimivoide kasvoille. Se antaa poskille ja huulille väriä. Olen todella kiinnostunut tästä tuotteesta, sillä se on kauniin värinen ja tuntuu miellyttävältä ensivaikutelman perusteella.

Inika - Mineral Eye Liner in White Chrystal (RRP £11.75)
       *Olin todella mielissäni tästäkin tuotteesta. Olen halunnut kokeilla Inikan tuotteita pitkään, mutta ne ovat sen verran hintavia, että en ole raaskinut. Ensivaikutelman perusteella tämä kynä ei ole täysin valkoinen, vaan sellainen helmiäisen himmeä valkoinen. Se onkin parempi, sillä se sopii hyvin silmien sisänurkkiin katsetta kirkastamaan ja rajauksiin. 

Bdellium - Large Shadow Brush (RRP £7.95)
        *Isohko, miellyttävän pehmeä luomivärisivellin. Synteettinen.

BM Beauty - Mineral Eyeshadow in Dusty Road (yhden gramman näyte; RRP £3.50)
        *Vaikka tämä on vain näyte, se varmasti kestää pitkään minulla. Väri on kuparinruskea.

Lily Lolo - Mineral Eye Colour in Soul Sister (RRP 5.29)
         *Mahtavaa, sillä olen halunnut kokeilla myös Lily Lolon tuotteita. Väri on harmahtavanruskea, tai siis 'taupe'. 

Yllärinä setin mukana tuli myös pari voidenäytettä. 

Olen todella innoissani tästä setistä ja se vaikuttaa hyvinkin paljon hintansa arvoiselta. 


BM Beauty Mineral Eyeshadow in Dusty Road; Lily Lolo Mineral Eye Colour in Soul Sister; B. Stunning Vibrant Eye Shimmer in Golden Sand


Revolution Organics - Freedom Glow Beauty Balm in Blushed

Viimeisenä The Body Shopin ostokset. Sain ne ihan mielettömän edullisesti. TBS:n sivuilla oli tarjous, jolla sai £30 alennusta, kun tilaa vähintään £60 punnan arvosta. Sen päälle kanta-asiakkaat saivat vielä 30% alennusta. Sain siis tasan £60 punnan verran tuotteita £21 punnalla! 


Tuotteet:

Vitamin E Cool BB Cream (£10)
Leona Lewis Cruelty Free Lip Gloss in Deerlicious Petal (£7)
Väritön mintunmakuinen huulikiilto (£7)
Rainforest Moisture Shampoo (travel edition; £2)
Slanted brush (£9)
Honey Bronze Bronzer in Light Matte (£13)
Baked-to-Last Blush in Petal (£12)



Värinäytteet vasemmalta oikealle: Revolution Organics - Freedom Glow Beauty Balm in Blushed; Baked-to-Last Blush in Petal (vaaleampi persikka ei näy kovin hyvin); Honey Bronze Bronzer in Light Matte; Leona Lewis Lip Gloss in Petal

Huulikiillon väri ei juuri näy kuvassa. Huulilla se on sellainen hyvin vaalea pinkki. Molemmat huulikiillot tuoksuvat kivan makean minttuisilta ja tuntuvat huulilla hyvin miellyttäviltä. Aiemmin kokeilemani TBS:n huulikiillot ovat olleet aika tahmeita mutta hyvin pigmentoituja, kun taas tässä tapauksessa asia on toisinpäin. Aurinkopuuterin sävystä en ole ihan varma, sillä kasvoni ovat jo jonkin verran ruskettuneet ja voi olla, että tämä vaalein sävy on liian vaalea kesällä. Halusin tosin sävyn, jota voin käyttää hyvin vuoden ympäri, joten ehkä se on pidemmän päälle minulle sopivin sävy. Pitää testailla paremmin, ennen kuin voin sanoa enempää.

Minulle on vielä tosiaan tulossa se E.L.F'in tilaus ja Amaryan kesäkuun boksi varmaan ensi viikolla.

Tämä päivä meneekin näitä tuotteita testaillessa. Nauttikaa viikonlopusta ja auringosta!

2 kommenttia:

  1. Great haul! You got so many lovely products!

    Sita xx
    http://buttonsapart.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, thanks for checking out my blog and also for letting me know about yours. It's important get the word out about cruelty free cosmetics!

      Poista