sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Violetti & lila-teema

Violetti on ehkä yksi kolmesta suosikkiväristäni, nimenomaan sellainen tumma munakoison väri. Beauty Broadcastin iki-ihanan Emilyn Color Lovers-sarjan innoittamana ajattelin tehdä pienen postauksen violeteista ja liloista meikeistäni. En väitä, että niitä nyt olisi mitenkään ihan hirveästi, mutta ne ovat värejä, joista tykkään hirveästi myös meikissä.

Seuraavaksi siis pieni näyte jokusesta luomiväristä ja muusta tuotteesta.


Värinäytteet vastaavat ylimmäisen kuvan tuotejärjestystä. Luomivärit vasemmalta oikealle:

GOSH Special Eye Shadow Selection in 002 Bohemian Gypsy
The Body Shop Eye Colour (no 36)
The Body Shop Eye Colour (no 35)
Everyday Minerals Mini Eyeshadow in Mystic Night
E.L.F. Beauty-on-the-go Palette in Happy Hour


Kolmen ensimmäisen luomivärin pigmentti on hyvin haaleaa ja niiden koostumus on kovin jauhoinen eikä mitenkään helposti työstettävä. En pidä niistä eikä minulla siksi tule niitä hirveästi käytettyä. GOSHin paletti on suhteellisen tuore, sillä ostin sen joskus puolen vuoden sisällä. TBS:n luomivärit ovat olleet minulla jo useamman vuoden. Ilmeisesti TBS:n uudet Colour Crush-luomivärit ovat huomattavasti parempia, joten haluaisin kokeilla niitä vertailun vuoksi. Everyday Mineralsin tuotteet ovat kauttaaltaan laadukkaita ja niitä on ilo käyttää. Mystic Night ei ole poikkeus, ja näytteestä huomaa, miten voimakaspigmenttinen tämäkin luomiväri on. Onhan se tietysti myös viisikon tummin, mutta siitä huolimatta se on mielestäni erityisen hyvälaatuinen tuote. Näyterivistön oikeimman puolen väri näyttää jostain syystä todella punaruskealta. Se on selvästi punaiseen vivahtava violetti paletissa!


Värikoodasin luomivärit tässä kuvassa ympyröimällä ne eri väreillä, mutta värit eivät näykään kovin hyvin tässä kuvassa. Sori! Toivottavasti saatte selityksestäni selvää.

Vasemmalla oleva yksittäinen luomiväri on Urban Decayn Glinda-paletin Tornado.
Suoraan sen alapuolella oleva väri on Urban Decayn Mariposa-paletin Rockstar.
Oikeassa yläkulmassa oleva väri on Soap&Gloryn Crazy Sexy Kohl-setin Dandy Plum (Huom! Siinä on valitettavasti karmiinia, jota sisältäviä tuotteita en yleensä osta. Huomasin karmiinin vasta noin puoli vuotta ostamisen jälkeen, ja koska olin käyttänyt tätä settiä paljon siinä ajassa, en viitsinyt antaa sitä poiskaan).
Sen alapuolella on jälleen E.L.F. Beauty-on-the-go Palette in Happy Hour
Viimeisenä The Body Shop Cheek & Eye Palette; luomivärin nimi on Stormy Night

 E.L.F; The Body Shop; Soap&Glory; Urban Decay Rockstar; Urban Decay Tornado


Seuraavaksi muutaja silmienrajaustuote: Soap&Glory Smoulder Kohl in Grapevine (huom! tämäkin sisältää karmiinia); Urban decay 24/7 Glide-on pencil in Rockstar; GOSH Long Lasting Eye Liner Pen in 005 Purple; The Body Shop Lily Cole Liquid Eyeliner (no 20)


Värinäytteet ovat edellistä kuvaa vastaavassa järjestyksessä. Niiden samaan aikaan peseminen oli mielenkiintoinen prosessi. TBS Lily Cole-eyeliner peseytyi nopeiten, ja seuraavaksi vähän vastaan taistellen GOSH. Kajal-kynät olivat todella tiukassa eivätkä meinanneet millään lähteä kunnolla. Olen käynyt tässä välissä suihkussakin ja kunnolla hinkannut suihkugeelillä, saippualla ja meikinpoistotuotteella niitä, ja molemmista on jäljellä vieläkin haaleat jäljet. 

Loppuun vielä pari ihananväristä kynsilakkaa.

Barry M Gelly Hi Shine Nail Paint in Plum; Barry M Nail Paint in Bright Purple

Laittakaa kommentti, että mitä tykkäsitte tällaisesta postauksesta ja voisiko tällaisia tehdä tulevaisuudessa muista väreistä.

Hyvää viikonalkua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti