sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Roskapuhetta! Marraskuu'13 (Yes To, Miaroma, Gielly Green)

En olekaan tehnyt pitkään aikaa postausta loppuneista tuotteistani. Niitä on kyllä jokunenkin purnukka lojunut nurkissani jo loppukesästä asti, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä. Päätin ottaa rennosti, ja aloittaa vain kolmella tuotteella.



Yes To Cucumbers Calming Facial Mask
Saanko esitellä: tässäpä teille Holy Grail-kasvonaamioni! Yes To-merkin kurkkusarja on herkälle iholle suunnattu ja kaikki merkin tuotteet koostuvat ainakin 95%:sesti luonnollisista raaka-aineista. Nam. Tässä naamiossa on kurkun lisäksi aloe veraa (ylläri) ja Kuolleenmeren mutaa. Se on koostumukseltaan hyvin paksua ja aika jäykkääkin, mutta sitä tarvitsee levittää kasvoille vain niin ohuen kerroksen kuin vain pystyy. Tämä on HG-tuotteeni siksi, että se saa aikaan huomattavimman muutoksen kasvoillani muihin naamioihin verrattuna. Ihoni tuntuu heti hoidon jälkeen superpehmeältä, sileältä ja kirkkaalta. Ihoni yksinkertaisesti voi hyvin käyttäessäni tätä naamiota. En ole vielä tosin ostanut uutta purnukkaa, sillä minulla on ainakin kolme muuta naamiota kylppärin peilikaapissa. Siellä ei yksinkertaisesti ole tilaa yhdellekään uudelle tuotteelle tällä hetkellä. Suosittelen tätä naamiota ilomielin, ainakin kuivalle iholle! Minun ihoni on kuiva, joten en osaa sanoa sen toimivuudesta rasvoittuvalla iholla tai sekaiholla.

Miaroma Sweet Almond Oil
Olen kirjoittanut paljonkin manteliöljystä. Se on edelleen toinen HG-tuotteeni. Käytän sitä (ainoana) meikinpuhdistajana ja silloin tällöin tee-se-itse-kauneusprojekteissa. Lisää öljyjen käytöstä kauneudenhboidossa voi lukea täältä.

Gielly Green Repair Shampoo
Sain tämän matkakokoisen shampoon kesällä yhdestä Lovelula-boksistani. Myös Gielly Greenin tuotteet on tehty vähintään 95%:sesti luonnonraaka-aineista. Odotukseni olivat korkeat shampoon suhteen, koska merkin tuotteet ovat kaunistelematta melko tyyriitä. Täysikokoinen 200 millin pullo Repair shampoota maksaa kuusitoista puntaa. Sillä rahalla täytyy saada jo jotain aika erityistä. Valitettavasti sitä tämä tuote ei tehnyt, ei ainakaan minun hiuksilleni. Toki se teki hiuksistani miellyttävät, mutta siinäpä se - en kokenut hiusteni kunnon paranevan sen enempää kuin huomattavasti edullisemmilla shampoillakaan. Voi olla, että shampoon vaikutukset olisivat huomattavammat, jos hiukseni olisivat olleet huonokuntoisemmat. On toki mahdollista, että en vain ollut tuotteen kohderyhmässä. Tiivistettynä tästä jäi aika väljähtyneet fiilikset.

Seuraava Roskapuhetta!-sarjan postaus tulenee taas omalla ajallaan. Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti