maanantai 6. tammikuuta 2014

Pari uusinta ihonhoitoihastusta (varoitus: hehkutusta luvassa!)

Sain viime kuussa pari aivan käsittämöntä helmeä - yhden Lovelula-kauneusboksista ja toisen kauneusjoulukalenteristani. Molemmat ovat pikaisesti mutta pahemmin testaamatta vierailleet blogissani viime kuussa.

Asun siis Britanniassa, ja olin joulun jälkeen päälle viikon Suomessa lomalla. Siitä pitkä blogitaukokin on johtunut. Pahoitteluni! Ihoni ei tykkää matkustamisesta yleensäkään yhtään, mutta tämän reissun aikana se riehaantui normaalia enemmän. Kasvojeni sävy oli punaisenkirjava ja sain epätavallisen paljon finnejä parissa päivässä. Minulla oli Moan The Green Balm mukana, mutta en ollut aiemmin rasvannut sillä kasvojani. Koska kyseisellä voiteellahan on legendaarinen maine minkä tahansa iho-ongelman ratkaisijana, halusin kokeilla sen vaikutusta ärsyyntyneisiin kasvoihini. Tämä kuulostaa nyt ihan mainospuheelta (mitä se ei tosiaankaan ole!), mutta jo seuraavana päivänä ihoni sävy oli paljon tasaisempi! Tarkastelin kasvojani monttu auki kylppärin peilin edessä. Finnitkin katosivat jopa parin päivän sisään. Ihan käsittämätöntä! Käytin Moaa loppuvierailuni ajan eikä ongelmat enää uusiutuneet.

Pahoitteluni blogikuvien kierrätyksestä!

Tarvitseeko enempää edes sanoa? Ihmevoide se on!

Toinen uusi ihastukseni on Trilogyn Rosapene Night Creme. Minulla ei ole aiempaa kokemusta Trilogyn tuotteista, joten sen myötä ei juuri ennakko-odotuksiakaan. Lyhyestä virsi kaunis: tykästyin, suorastaan rakastuin tähän voiteeseen heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Sen koostumus on mielestäni täydelllinen: keskipaksu, ei rasvainen mutta kuitenkin kosteuttava ja siinä on miellyttävä, mieto tuoksu. Se kosteuttaa kasvojeni ihoa täydellisesti. Sen imeytymiseen ei mene ylenpalttisesti aikaa, mutta se ei imeydy ihoon kuitenkaan niin nopeasti, että sitä pitäisi levittää toinen kerros. Ihoni tuntuu melkeinpä silkkiseltä aamulla käytettyäni tätä voidetta. Aaaaah.

Tämän näköinen purnukka siis kyseessä:

                             

Onko teillä kokemusta Moasta ja Trilogysta? Moallahan ei muita tuotteita taida ollakaan, mutta Trilogysta ottaisin enemmän kuin mielellään tuotesuosituksia vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti