sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hongkongiin mukaan ottamani tuotteet

Tällä kertaa kirjoittelen minulle ajankohtaisesta asiasta, nimittäin pitkähkölle matkalle mukaan ottamistani tuotteista. Lähden Hongkongiin torstaina (16.8) kymmeneksi päiväksi. Olen ihan superhyperinnoissani, koska se on ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen matkani. Mua kyllä vähän jänskättää se, että miten jaksan niin pitkät lennot. Lennän Manchesterista Dubain kautta. Sitten myös aikaeroon tottuminen hirvittää, mutta luulen innokkuutena päästä tutustumaan uuteen ja eksoottiseen paikkaan syrjäyttävän väsymyksen. Olen menossa avokkini kanssa, jonka perhe on Hongkongista kotoisin. Hän on siis britanniankiinalainen, mutta hän ei ole koskaan asunut Kiinassa. Majoitumme hänen sukulaistensa luona, joten siinä mielessä reissumme on edullinen. 

Olen jopa niin innoissani, etä mun tekisi mieli pakata vaikka heti - ja minä kuulun yleensä niihin viime hetken pakkaajiin. Mun tosin täytyy pestä jonkin verran pyykkiä ennen sitä. Mietin kuitenkin näin etukäteen, että mitä ihon- ja hiustenhoitojuttuja otan mukaan. En yleensä jaksa nipottaa näistä asioista matkoilla, mutta kymmenen päivää on sen verran pitkä aika, että en halua ihoni ränsistyvän siinä ajassa ihan hirveästi. Huomaan jo viikonloppureissujenkin jälkeen, miten ihoni on kireä ja ärtyneen oloinen puutteellisen hoidon vuoksi.



Aloitetaan ihonhoidosta.

Pukka Radiance Serum; Superdrug Dry Skin Relief Cream; manteliöljyä; Arran Aromatics Facial Gel Wash

Ostin Dry skin relief-voiteen lähinnä lentoja ajatellen. Pitkät lennot ilmeisesti kuivattavat ihoa hirveästi, joten sitä ajatellen halusin käsilaukkuuni jonkun tuollaisen pienen, tässä tapauksessa 50 millin tuubin jotain tehokasta voidetta lähinnä käsille ja kasvoille. Olen testannut sitä pari kertaa vasta, ja ainakin niiden perusteella se vaikuttaa ihan toimivalta perusvoiteelta. Manteliöljyn otan mukaan kaksivaiheista ihonpuhdistusta ja sheivaamista varten. Sain Arran Aromatics-puhdistusgeelin tämän kuun BeautEco Boxista, ja tykkään sen raikkaasta teepuuöljyn tuoksusta. Otan Pukan (vai taivutetaanko se Pukkan?) seeruminkin mukaan. Olen huomannut, että kun aloitin seerumeiden käytön viime kuussa, ihoni on tasoittunut ja pehmentynyt sen jälkeen! Luulen, että seerumeista on tulossa mulle uusi ihonhoitovillitys...

Nimetön hotellivartalovoide; Simple Kind To Eyes Revitalising Eye Roll-On; Melvita Orange Blossom Floral Water; kasvojenkuorinta- ja puhdistussieni

Otin viime kuun Ranskan matkan hotellista mukaan pienen vartalovoideputelin. Ajattelin kokeilla sitä nyt tällä matkalla, vaikka tuskin se mikään kovin ihmeellinen on. Simplen silmänalusgeeli on mulle puolestaan must-tuote reissullakin. Käytän sitä joka aamu, ja rakastan sen viilentävää vaikutusta niin paljon, että en varmaan heräisikään kunnolla ilman sitä! Melvitan mysteerinen kukkainen appelsiinivesi tuli mulle puolestaan tämän kuun Amarya-boksista. Se on mysteerinen siitä syystä, että en ole varma onko se kasvovesi vai jotain muuta. En käytä kasvovettä, joten se on vähän turhahko tuote mulle. Koska se on suihkupullossa ja tuoksuu namilta appelsiinista, ajattelin pitää sitä käsilaukussani Hongkongia kiertäessäni, ja raikastaa kasvojani suihkuttamalla niitä pitkin päivää. Ehkä se vähän virkistää ihoani. Toisin kuin 'orange floral water', olen vallan ihastunut Superdrugin kuorintasieneen. Se on tarkoitettu nimenomaan kasvoille. Se tekee kasvoistani ihanan pehmeät ja minun täytyy oikein hillitä itseäni, että en käyttäisi sitä liian usein. Haluan hinkata kaikki suurkaupungin liat kasvoiltani pois!

Nimetön hotellishampoo & suihkugeeli; Percy & Reed Colour & Shine Conditioner

Minä olen aika vaatimaton mitä hiustenhoitoon tulee. Shampoo ja suihkugeeli on myös samaisesta ranskalaishotellista vartalovoiteen kanssa. Unohdin omat suihkutuotteeni nimittäin sinne enkä ole hankkinut uusia - matkakokoisia sellaisia siis. Kymmenen päivää on kuitenkin aika pitkään ilman hoitoainetta, joten mukaani lähtee lempparini eli Percy & Reedin värjätyille hiuksille tarkoitettu, esanssiselta ananakselta tuoksuva tuote. 

Bic Twin Lady-ajoteriä; Superdrug-käsipyyhkeitä; The Body Shop Satsuma Hand Cleansing Gel

Ajoterien pakkaamista tuskin tarvinnee selittää. Kuumassa säässä tulen käyttämään paljon sääreni paljastavia sortseja ja hameita, joten en voi päästää jalkojani luonnolliseen tilaansa! Käsipyyhkeet ja -geelin otan mukaan ihan vain varalta pienentääkseni sairastumisvaaraa paikassa, jossa on hyvin erilainen bakteerikanta normaaliin ympäristööni verrattuna. Äidilläni on aina mukana käsipyyhkeitä ja käsidesiä, mille nauroin nuorempana. Nyt musta on tulossa samanlainen. Toivottavasti äiti on minusta ylpeä! ;)

Jungle Formula-hyönteiskarkotteet; Formula Sun Care-aurinkovoide

Hongkongin pienissä kylissä keskustan ulkopuolella on kuulemma kamalasti itikoita. Me siis hankimme tuollaisen ihmeellisen pistorasiaan kytkettävän hyttyskarkoite...jutun siihen huoneeseen, jossa majoitumme. Ehkä mun sivistyksessä on joku aukko, kun en ole nähnyt tai kuullut moisesta hökötyksestä aiemmin! Toivottavasti se toimii. Ostimme samalta merkiltä myös suihkutettavaa hyttyskarkoitetta. Hankin myös Formula-merkiltä korkeakertoimista aurinkovoidetta. Aion kantaa sitä mukanani ja aikuisten oikeasti lisätä sitä pitkin päivää. Mulla on myös kolmenkympin kertoimella varustettu huulirasva, mutta se on sellaisessa putkilossa, ja luulen sen sulavan käsilaukussa. En tiedä siis vielä, että otanko sitä mukaan vai käytänkö samaa aurinkorasvaa koko keholle ja täten huulillekin.

Kertokaa ihmeessä, jos tästä teidän mielestä puuttuu jotain olennaista!

Multa on tulossa myös toinen video, wuhuu! Esittelen siinä tän kuun kauneusboksini, eli BeautEcon ja Amaryan, joiden tuotteista saittekin jo vilauksen tässä postauksessa.

Toivottavasti teillä on ollut hyvä viikonloppu! Nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti