lauantai 19. lokakuuta 2013

Kauneusboksien sisältö ja miniarvostelut: lokakuu'13

Vaikka sain molemmat boksit ihan lokakuun alussa, en halunnut kirjoittaa niistä heti. Halusin riittävästi aikaa testata tuotteita ja antaa saamistani tuotteista miniarvostelut, jos siitä vaikka olisi jollekulle enemmän hyötyä kuin pelkästä esittelystä.

Ensimmäiseksi sain Lovelula-boksin, kuten yleensäkin. Tiivistettynä: se oli tällä kertaa valtava pettymys. Katsokaa vaikka!


Siis mitä ihmettä?! Yksi täysikokoinen tuote ja kolme pikkuruista näytepussia. On täysin ok, jos boksissa on kolme näytettä silloin kun ne ovat deluxe-näytteitä. En kuitenkaan ilahtunut siitä, että 75% paketista on millin, parin näytteitä. Lovelulan sivuilla oli (tai saattaa edelleen olla) tarjous, jossa juuri tuon samaisen Laveran BB-voiteen kanssa saa täysikokoisen Laveran huulikiillon kylkiäiseksi. Olisivat edes sen laittaneet mukaan!

Tuotteet

Lavera Beauty Balm 6in1 Tinted Moisturiser
Olin iloinen saadessani tämän voiteen. Ensinnäkin, minusta on kehkeytymässä Lavera-fani ja toisekseen, olin harkinnut sen ostoa.Tykkään BB-voiteista ja sävyttävistä päivävoiteista arkikäytössä, koska pidän luonnollisesta ja läpikuultavasti meikkipohjasta. Olen käyttänyt sitä nyt useamman kerran, ja kokemukseni ovat positiivisia. Se tuoksuu raikkaalta, tasoittaa ihoa eikä se ole kuivattava. Jos haluatte nähdä millaista jälkeä sillä saa aikaan, katsokaa muutama päivä sitten lataamani syysmeikkivideo.

Dr. Hauschka Melissa Day Cream
Merkin Melissa-sarja on suunnattu sekaihon hoitoon. Koska ihoni on yleensä kuiva, ajattelin tämän voiteen kuivattavan sitä lisää. Näytteestä riitti kahteen rasvauskertaan. Niiden perusteella ihastuin tähän voiteeseen! Se ei tuntunut kuivattavan ihoani ollenkaan  - tosin minusta onkin tuntunut, että ihoni on mennyt normaalimpaan suuntaan eikä se ole ollut enää niin kuiva kuin esim. keväällä. Voide tuoksuu nimensä mukaisesti sitruunamelissalta ja on koostumukseltaan nopeasti imeytyvä. Kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus.

SantaVerde Aloe Vera Creme 
Tämä oli ensimmäinen kokemukseni SantaVerdestä. Sen tuoksu oli hyvin keinotekoinen aloe veran tuoksu, mutta voide oli kevyttä ja pehmeää. Minulla on aloe vera-geeliä, jota käytän joskus voiteena pelkästään, ja pidän sen viilentävästä ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Vaikka ei Santaverden voiteessa ollut sinällään mitään vikaa, käytän mieluummin aloe vera geeliä.

Mendill laventelintuoksuinen käsipyyhe 
Kertakäyttöinen käsipyyhe, joka tuoksuu voimakkaasti laventelilta. Mitä tästä voi sanoa?


Love Me Beauty-boksi oli onneksi paljon parempi, joten en ole menettänyt toivoani ihan kokonaan näihin kauneusbokseihin.


Amie Morning Dew Matte-Finish Moisturiser
Kyseessä on hyvin kevyt voide, joka soveltuu erityisen hyvin rasvoittuvalle iholle. Siitä huolimatta se sopii minullekin niinä aamuina, kun olen käyttänyt edellisenä iltana jotain tehokosteuttavaa yövoidetta. Olen tosin huomannut, että silmänalusien rasvaamista tällä voiteella kannattaa välttää, koska sen jälkeen peitevoiteeni kuivuu silmieni alla huippunopeasti. Kunhan siis rasvaan silmänaluseni erillisellä silmävoiteella, tämä voide on kiva päivävoide ja erityisen miellyttävä meikin alla.

Lord & Berry Smudgeproof Eyeliner (Smoke)
Tämä on savunharmaa, koostumukseltaan vahamainen silmänrajauskynä. Se pitää lupauksensa: se ei tosiaankaan leviä, varise tai suttaa päivän aikana. Rajausten tekeminen on kynän vahamaisuuden takia hieman hankalampaa kuin esimerkiksi Urban Decayn rajauskynillä, mutta ei niin hankalaa, että se haittaisi käyttöä Tykkään tästä todella paljon ja ostaisin mieluusti näitä lisääkin. Lord & Berryn tuotteita saa esimerkiksi Asos-verkkokaupasta.

Lord & Berry Scuba Waterproof Mascara
Ripsivärit ovat siitä jännittäviä tuotteita, että niiden sopivuus juuri omille ripsille on lähinnä arpapeliä. Tällä kertaa onni suosi minua, sillä pidän tästä ripsarista! Sen kapea harja sopii pienille silmilleni kuin nakutettu. Se ei suttaa yhtään, ja lopputuloksesta tulee luonnollinen hyvässä mielessä. Tällä ripsarilla saa hieman sekä pituutta että tuuheutta.

Mitchell & Peach Body Cream
Mitchell & Peach on minulle ennestään täysin tuntematon merkki. Tämä vartalovoide tuoksuu voimakkaan makealta, joten se ei ole minun mieleeni. Pidän enemmän raikkaista tuoksuista. Itse voiteena se toimii siinä missä muutkin.

Weleda Millet Nourishing Shampoo
Tämä shampoo on suunnattu normaaleille hiuksille, ja omani ovat aika kuivat ja kähärät. Kyllähän tällä hiukset pesee, mutta pidän enemmän tuuheuttavista ja tehokosteuttavista hiustuotteista.

Balm Balm Detox Bath Oil
En käy kylvyssä, joten en tiedä millainen tämä on. Voisikohan tätä käyttää jotenkin muuten?

Suosikkituotteeni Lovelula-boksista on Laveran BB-voide kun taas Lord & Berry-rajauskynä on ehdoton ykkönen Love Me Beauty-boksista.

Seuraavaan kertaan!

1 kommentti:

  1. Voi että, mä aina jaksan vähän kadehtia näitä brittien boksi-valikoimia! :)

    VastaaPoista