tiistai 21. tammikuuta 2014

Love Me Beauty Box: tammikuu 2014 (NYX, Weleda, Pureology...)

Näinhän onkin jotenkin kummasti tammikuustakin mennyt jo kaksi kolmasosaa. Sehän tarkoittaa sitä, että minulle on tullut kuukausittainen Love Me Beauty-tilaukseni. Vuoden ensimmäinen boksi ei taaskaan pettänyt. Siinä oli loistava valikoima meikkejä, hiustenhoitoa ja vartalonhoitoa.

Tammikuun boksin sisältö:


Paketin painavin tuote oli Anatomicalsin Rose & Jasmine Body Cleanser eli tuttavallisemmin suihkugeeli. Minulla on tällä hetkellä käytössä kolme täysikokoista ja yksi matkakokoinen suihkugeeli ja varastossa lisää odottamassa. En siis ole ottanut tätä vielä käyttöön ja saatan antaa sen jollekin kiertoon jos löytyy ottaja. Se tuoksuu tosin todella kivalta, pääsääntöisesti ruusuiselta.

Boksin kutkuttavin tuote puolestaan on Cosmetics á la Carten Divine Lash Mascara. Merkki on minulle tuntematon, mutta ripsarin hinta on 23 puntaa, joten minulla on korkeat odotukset sen suhteen! Minulla on tällä hetkellä kolme ripsaria avattuna, joten odotan että kulutan ainakin yhden niistä pois ennen tämän avaamista. Kuvauksen perusteella tämän ripsivärin harja on juuri minun makuuni, eli sellainen pieni ja kapea. Se sopii suurta harjaa paremmin pienille silmilleni ja lyhyille ripsilleni.

Weledan Sea Buckhorn Body Oil eli tyrninmarjaöljy (mun piti ihan katsoa tämä sanakirjasta) on ainoa tuote, jota olen toistaiseksi testannut konkkaronkasta. Öljyssä on vallan ihastuttava, makean appelsiinin tuoksu. Siinä on mm. A- ja E-vitamiinia ravitsemaan ihoa. Olen käyttänyt tätä iltaisin säärien rasvaamisessa ja olen tykännyt. Minä tykkään muutenkin kaikista öljytuotteista, joten tämä oli ihan mulle omiaan. Tykkään ja voisin ehkä jopa ostaa täysikokoisen pullon tätä.

NYX:iä on alettu lanseerata täällä Britanniassa ihan kivijalkakaupoissa pelkkien verkkokauppojen lisäksi, ja todennäköisesti sen takia tämän kuun boksiinkin on päässyt merkin yksittäinen luomiväri. Britanniaan matkaaville tiedoksi: NYX:iä saa joistakin Next-nimisen vaatekauppaketjun liikkeistä. Next-liikkeitä on aikalailla millä tahansa ostoskadulla, kuten esimerkiksi Lontoon Oxford Streetillä. No kuitenkin, saamani sävy on ärhäkän oranssi Extreme Apricot. Pidän värikkäistä luomiväreistä, mutta tämä kyllä koettelee mun rajoja. En ole oikein vielä keksinyt että miten käyttäisin sitä, joten en ole sitten vielä kokeillut sitä. Se varmaan olisi omiaan johonkin auringonlasku-tyyppiseen meikkiin.

Viimeiseksi boksin hiustuote eli Pureologyn Colour Stylist Silk Bodifier. Minusta oli mahtavaa saada pitkästä aikaa hiustuote tästä boksista, mutta kyseessä on muotovaahto, jota laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin. Siksi en ole vielä saanut tilaisuutta käyttää sitä, koska käyn suihkussa iltaisin. Pitänee odottaa jotain klubi-iltaa tai bileitä, jolloin aloittaisin laittautumisen päiväsaikaan suihkulla seuraten hiustenlaitolla. Ai niin, ilouutisia: tämä on täysin vegaaninen muotovaahto!

Mitäs ajatuksia tämä boksi teissä herättää? Miten käyttäisit tuota luomiväriä? Otan ideoita mieluusti vastaan!

5 kommenttia:

  1. Hei vähänkö sulla on kiva blogi ja sut vielä UK ssa! Vähänkö oon kade :( voisin kyllä ihan heti muuttaa sinne, ihan vaan jo kauneustuotteiden takia :'D täältä saa vaan kallista Lumenea..

    Luin varmaan eilen jonkun blogista tästä Love Me Beauty boxista ja ihailin, kun te muut siellä saatte niin ihania tuotteita/merkkejä teidän boxeista. Livboxia tilasin kaks kuukautta, enkä kyllä enää koskaan uusi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kun tulit kattomaan! Olen itseasiassa tulossa Suomeen helmikuussa, jolloin varmaan hamstraan sitä kallista Lumenea ;). Pitää vaan tehdä ensin kunnon taustaselvitys, et mitä tuotteita kannattaa ostaa.

      Joo erityisesti tuo Love me beauty on kiva. Ehkä Suomeenkin saadaan joku vaihtoehto Livboxille kunhan ymmäretään, että kysyntää olisi :).

      Poista
    2. No onneksi tulin, kiva löytää uusia blogeja :) eihä, haha! Mua ei Lumene vois vähempää kiinnostaa :/ niin tylsän näköisiä tuotteetkin, mutta tykkäänkin ehkä enemmän kaikesta suloisen ja värikkään näköisestä :D

      No toivottavasti tulis joku muu vielä, mä innolla odottelen :D

      Poista
  2. Kokeile NYXia poskipunana, näyttää nimittäin aika täydelliseltä siihen hommaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mahtava idea! Niinpä teenkin. Kiitos hyvästä ideasta, Eiko!

      Poista