perjantai 21. maaliskuuta 2014

Love Me Beauty Box: maaliskuu 2014 (Melvita, Murad, Nip+Fab...)

Blogiani aiemmin lukeneet ehkä tietänevätkin, että minulle on tullut kuukausittainen kauneusboksi nimeltä Love Me Beauty. Se on vielä melko uusi, vajaa vuosi sitten toimintansa aloittanut yritys. Alunperin firman tarkoitus oli erikoistua ympäristö- ja eläinystävälliseen kosmetiikkaan, mikä iski minuun heti. Muutaman kuukauden jälkeen boksi brändättiin uudelleen, minkä myötä ekologiset ja muut eettiset lupaukset katosivat. Jatkoin kuitenkin tilaamista, sillä lähes kaikki Love Me Beauty:n kanssa yhteistyötä tekevät kosmetiikkafirmat olivat varmasti eläinkokeettomia. Minua on kuitenkin vaivannut se, että en voi luottaa jokaisen tuotteen etiikkaan. Otin yhteyttä Love Me Beautyyn kysyäkseni, että mikä heidän kantansa asiaan on. He vastasivat, että brändin eläinkokeettomuus ei ole heillä vaatimus yhteistyölle. Päätin siis lopettaa boksin tilauksen, vaikka se onkin ollut aina vallan ihana kuukausittainen yllätys. Esittelen tässä postauksessa siis viimeisen Love Me Beauty-pakettini.

Tässä kuussa sain erityisen paljon tavaraa. Kaikki tilaajat saivat kuusi tuotetta, mutta minä sain yhden ylimääräisen tuotteen kestotilauslahjana: Melvitan  Eau Extraordinaire Rose-kasvoveden.


Boksissa tulivat siis nämä tuotteet:

BlanX White Shock-hammastahna
Kuulunen enemmistöön siinä, että en ollut onnesta soikea saadessani kauneusboksissa hammastahnaa. Okei, ymmärrän toki, että yksi kauneimmista asioista ihmisessä on aito hymy ja valkoiset hampaat. Käytän aina valkaisevaa hammastahnaa, sillä juon monta isoa kupillista teetä päivittäin. Tehtyäni pientä taustatutkimusta BlanX-merkistä, innostuin hieman. Firma valmistaa hammastahnaa jäkälästä! Olen käyttänyt tätä näytettä nyt noin viikon, vaikkakaan en joka harjauskerralla. Toistaiseksi en ole kokenut järkytystä hampaiden järjettömästä valkoisuudesta, mutta muuten kyseessä on tuote, jonka haju ja maku ovat kohdillaan.

Murad Sheer Lustre Day Moisture
Vaikka en hyppinyt riemusta hammastahnan vuoksi, Muradista iloitsin senkin edestä. Murad on nimittäin sellainen merkki, jonka tuotteisiin tuhlaisin paljon rahaa jos voisin. Boksin seitsemän millin näyte on ihon säteilyä lisäävä päivävoide. Voiteessa on kirjaimellisesti pieniä kultahippusia, jotka heijastavat valoa. Ensin ihan kavahdin, kun pursotin voidetta kämmenelle, sillä hippuset eivät näy pakkauksen läpi. Hippuset näyttävät kasvoilla kuitenkin luonnollisilta ja toden totta tekevät ihosta sädehtivämmän. Voide kosteuttaa myös päivävoiteena minulla sopivasti, ainakin kun ollaan siirrytty kevään puolelle. Huomattavana miinuksena on mainittava voiteen haju. En pidä tämän voiteen hajusta ollenkaan, mikä tekee sen käyttämisestä jopa hieman vastenmielistä. Jos olette koskaan kokeilleet S5-seerumeita, niin Muradin haju on verrattavissa niihin. Tunkkainen ja jopa tiskirättimäinen. Yök.

Quintessentially English Bath Salt (English Rose)
En ole kokeillut näitä, sillä en käy kylvyssä.

Nip+Fab CC Eye Fix (Light)
Nyt on tehtävä tunnustus. Nip+Fab on esimerkki niistä merkeistä, joka tekee Love Me Beauty:n kanssa usein yhteistyötä enkä pidä siitä. En pidä siitä siksi, että Nip+Fab ei ole tarpeeksi selkeä eläinkoekäytännöistään. Firman sivujen FAQ-osiossa kyllä todetaan, että merkin tuotteita ei testata eläimillä, mutta se ei riitä minulle. Monet merkit sanovat niin, vaikka olisivat Kiinan markkinoilla. Olen ottanut Nip+Fabiin yhteyttä kaksi kertaa asiasta ja olen edelleen vastausta vailla. Epäilyni vain kasvavat, jos en saa vastausta. Siksi minusta ei tunnu hyvältä käyttää Nip+Fabia tai tilata boksia, joka tekee yhteistyötä firmojen kanssa, jotka mahdollisesti teettävät vielä eläinkokeita, edes rajatulle tuotemäärälle. Jos jollakulla on enemmän tietoa Nip+Fabista, niin se olisi enemmän kuin tervetullutta!

Deep Steep Moisture Stick (Lavender Chamomile)
Ensimmäinen ajatukseni oli: 'ei taaaas voiteita' siihen asti kunnes korkkasin puikon. Se tuoksuu aivan taivaalliselta, mikäli tykkää laventelista. Voiteen koostumus on tällaisille tuotteille tyypillinen, eli hyvin rasvainen. Se onkin suunnattu lähinnä erittäin kuivien kohtien, kuten kyynärpäiden, täsmähoitoon. Tällä hetkellä minulla ei ole tarvetta sellaiseen, mutta ensi syksynä ja talvena viimeistään ihan varmasti.

The Vintage Cosmetic Company-ripset (Gracie)
Valitettavasti en käytä irtoripsiä! Käytän aina silmälaseja, ja irtoripset osuvat linsseihin. Nyyh.

Melvita Eau Extraordinaire Rose-kasvovesi
Tämä on oikein mieluinen yllätyslahja! En ennen pitänyt ruusuntuoksuisista tuotteista, mutta olen vähitellyn lämmennyt niille jopa niin paljon, että saatan useammasta tuoksuvaihtoehdosta valita ruusun. Olen skeptinen kasvovesien suhteen, mutta tämä itseasiassa tuntuu kosteuttavan ihoani ja tekee siitä pehmeän tuntuisen.

Yhteenvetona sanoisin, että vaikka muutama tuote ei minulle tässä boksissa sovellukaan, niin puolueettomasti voi sanoa sisällön olevan erinomainen. Ikävä jää näin ihania kuukausittaisia yllätyksiä! En ole vielä päättänyt, että korvaanko Love Me Beautyn jollain muulla boksilla vai mitä teen.

Kelpaisiko teille tällainen paketti? Mitä tuotetta kokeilisitte mieluiten?

2 kommenttia: