tiistai 11. maaliskuuta 2014

Vertailussa shampoot: Lavera vs. Sante

Ihanaa päästä vihdoin kirjoittamaan kauneuteen liittyvää postausta jo liiankin pitkäksi venyneen blogitauon jälkeen!

Aloitan kevään ensimmäisen blogipostaukseni vertailemalla kahden luonnonkosmetiikkamerkin, Santen ja Laveran, tuuheuttavia shampoita. Laveran hiustenhoitotuotteistahan minulla onkin jo ennestään jonkinlainen käsitys, mutta tutustuin Santeen ensimmäistä kertaa viime kuussa. Heti mieleeni juolahti, että olisi mielenkiintoista paneutua näiden kahden tuotteen toimivuuteen.

Faktat ensin pöytään. Laveran Orange Milk Volume Shampoo on tuuheuttava, Vegaaniliiton hyväksymä luonnonshampoo. Siinä ei ole siis silikoneja tai muita synteettisiä täyteaineita. Tähän väliin on tosin heitettävä pieni vastuuvapauslauseke: Lavera uudisti hiustenhoitosarjaansa hieman ennen joulua, ja minulla oleva shampoo on ajalta ennen uudistusta. Shampoon nimi on edelleen sama, mutta pakkauskoko ja etiketti ovat muuttuneet. En tiedä, että onko shampoissa itsessään eroa. Santen Henna Volume Shampoo on myös niin ikään sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Santen shampoo ei ole vegaaninen, sillä se sisältää hunajaa. Muita aineisosia ovat mm. olut ja hennauute, kuten tuotteen nimestäkin voi päätellä. 


En osta tuuheuttavia hiustenhoitotuotteita huvikseni. Haluaisin siis ihan oikeasti edes illuusion paksummasta kuontalosta, sillä luontaisesti hiukseni ovat onnettoman ohuet. Sen lisäksi haluaisin shampoon kosteuttavan kuivia hiuksiani ja lisäävän kiiltoa, joten olen tarkkaillut näitä kolmea ominaisuutta.

1. Hiusten tuuheus
Olen tätä jo kommentoinutkin edellisessä Laveran hiustenhoitopostauksessa. Valitettavasti Lavera ei tässä kohtaa lunasta edes niitä vähäisiäkään odotuksiani, eli tämä shampoo ei ainakaan minun lettiäni tuuheuta. Hiukset tuntuvat toki ihanan pehmeiltä ja puhtailta Laveran käsittelyn jälkeen, mutta volyymista ei ole tietoakaan. Sante puolestaan petraa tässä tärkeimmässä kriteerissä. Vaikka Santenkaan tuuheuttava vaikutus ei yllä synteettisten shampoiden tasolle, on se näistä kahdesta luonnonshampoista tuuheuttavampi.

2. Kosteutus
Tässä kriteerissä on myös selkeä ero. Kun taas Sante tuuheuttaa, se ei puolestaan juuri kosteuta. En menisi sanomaan, että se vahingoittaa hiuksiani, mutta hiukseni jäävät hieman kuivahkoiksi. Lavera puolestaan kosteuttaa juuri sopivasti, minkä tuntee hiusten hivelevästä pehmeydestä.

3. Kiilto
Nyt on myönnettävä, että en huomaa ihmeemmin eroa kiillossa näissä kahdessa shampoossa. Ihan menevää peruskamaa siltä osin.

Lisähuomiona on mainittava vielä pari sanaa tuoksusta. Pidän paljon Laveran makean appelsiinisesta tuoksusta, mutta en ole erityisen hullaantunut henna-shampoon tuoksuun. Siinä ei mielestäni tuoksu mikään yksi juttu, vaan se on sekoitus hennaa, olutta ja ehkä hunajaakin. Jos pitää yrttisistä tuoksuista, voisi tykätä tästäkin.

Loppukaneettina sanottakoon, että kumpikaan shampoo ei ole susi. Ne kyllä pesevät hiukset moitteettomasti ja molempia saa edullisesti noin kymmenellä eurolla esim. Sokokselta. Kallistun kuitenkin enemmän Santen puoleen, koska ainakin saan sillä enemmän sitä, mitä shampoolta haen. Mieluiten käytän sitä kuitenkin päivinä, jolloin pesen hiukset myös hoitoaineella lisäkosteutuksen takia.

Entäs te? Oletteko kokeilleet luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteita? Yay vai nay?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti