torstai 22. toukokuuta 2014

Luonnonkosmetiikan kosteusvoiteet III: Mádara Pihlaja Daily Defence

Jatkan luonnonkosmetiikan kosteusvoide-juttusarjaani (osa 1 ja osa 2) todennäköisesti suurimmalle osalle teistä tutulla tuotteella, eli Mádaran Pihlaja Daily Defence-voiteella. Se on suunniteltu erityisesti kylmän sään murjelemalle, kuivalle ja karhealle iholle. Voiteessa hyödynnetään pihlajan lisäksi vitamiinipitoista lakkaa ja tyrniä. Tuotetta voi käyttää monipuolisesti kasvojen lisäksi muihin ihon ongelmakohtiin, kuten korppuisiin kanta-, ja kyynärpäihin.

Voiteen luvatan suojaavan ihoa päivän rasitukselta muodostamalla iholle suojaavan pinnan, mihin tuotteen nimikin viittaa. Sen koostumus demonstroi tätä ominaisuutta hyvin: se on jäykähköä ja hieman vahamaista. Värin puolesta näyttääkin korvavaikulta. Kun voidetta levittää iholle, sen tosiaan tuntee jättävän iholle omanlaisensa suojakerroksen. En tarkoita sitä kuitenkaan huonossa mielessä, vaikka ensin vähän sitä säikähdinkin. Kun voiteen on antanut imeytyä tovin, se jättää iholle mitä samettisimmin tunteen. Erikoinen, pehmeän vahamainen jälki sopii loistavasti meikinpohjustajaksi.


Ruusut

+ jättää iholle silkkisen pehmeän pinnan
+ kosteuttaa juuri sopivan määrän
+ imeytyy melko nopeasti
+ monipuolinen
+ sopii sekä päivä-, että yövoiteeksi

Risut

- saattaa olla liian kosteuttava helposti rasvoittuvalle tai sekaiholle?

En keksi oikein mitään huonoa sanottavaa tästä tuotteesta! Olen tarkkana hypetettyjen tuotteiden kanssa, sillä en halua kehua tuotetta vain ryhmäpaineen mukana - ks. mietteeni GlamGlow'sta. Pihlaja DD:tä voin kuitenkin suositella hyvillä mielin muillekin kuivaihoisille!

Joko te olette liittyneet tähän DD:tä hypettävään joukkoon?

2 kommenttia:

  1. Olen pohtinut tämän hankkimista monta kertaa, koska niin moni on siitä tykännyt. Toistaiseksi purtilo on jäänyt kauppaan ja syy on niinkin fiksu, etten tykkää tuotteen mainoskasvon fanaattisuudesta :P Tosin en sitten tiedä, olisiko minulla tälle nyt mitään varsinaista käyttöäkään, joten varmaan pärjäisin ilmankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse asiassa löytänyt taas yhden (minulle) uuden aivan loistavan, joskin erilaisen, Essential Care-merkin voiteen tässä kuussa. Tälle sarjalle ei meinaa tulla loppua :P. Useimmat voiteet toimii mulla ihan hyvin, joten jos ei ole mitään erityistä ongelmaa jota pitäisi hoitaa, niin lienee täysin makuasia mistä tykkää. Kuten hellin totesi mulle yhdessä postauksessaan, eikös se olekin vaan hyvä, että kaikkea ei tarvitse saada :D?

      Poista