torstai 15. toukokuuta 2014

Testissä: Musta rajaustussi x 3

Huomasin, että minulla on paraikaa hallussani kolme periaatteessa täysin samanlaista tuotetta: musta rajaustussi kolmelta eri merkiltä. Kaikki lupaavat samoja asioita, eli tarkkaa jälkeä ja pitkää kestoa. Laitoin kaikki kolme blogitestiin. 

Mikä rajaustussi kestää normaalin toimistotyöpäivän parhaiten? 

Testiin osallistuneet tuotteet:




Lumenen tussissa on pisin, taipuisin ja ohuin kärki. Pidän siitä itse asiassa eniten, koska sillä saa erityisen tarkan rajauksen ja samalla vedolla saa melko pitkän matkan kartoitettua. Ei S&G:n ja MUA:n tussienkaan kärjet huonoja ole, vaan ihan hyvin ajavat asiansa. Ne ovat keskenään samanlaisempia kuin Lumenen tussi. Lienee täysin makuasia, mistä tykkää: Lumenen kärki on taipuisampi, kun taas MUA ja S&G ovat jäykempiä ja tukevampia.


Sitten käsiswatcheihin, jotka paljastivat mielenkiintoisia asioita tusseissa. Järjestys käänteinen ylimmäiseen kuvaan verrattuna, eli vasemmalta oikealle: MUA, S&G ja Lumene. S&G ja Lumene ovat tällä kertaa lähimpänä toisiaan niin sävyn kuin koostumuksenkin puolesta. MUA:n tussi on kaikista mustin ja ainoa, joka ei lähtenyt vaeltamaan ihon pinnalla vedetyn viivan ulkopuolelle. Sekä S&G että Lumene valuvat ihon juonteita pitkin. 


Testi 1: MUA Precision Felt Tip Liner

Kuvasta oikeastaan näkee kaiken oleellisen: tussi on jättänyt huomattavan mustan jäljen luomivakoon minun näkökulmastani oikeassa silmässä. Kuvan meikki on muutenkin kaikkea muuta kuin freesi, mutta yrittäkää kestää! En tiedä, että mitä erityistä oikeassa silmäluomessani on, sillä sekä luomivärit että rajaukset suttaantuvat sillä huomattavasti herkemmin kuin vasemmalla luomellani. Testin edullisin kynä ei läpäissyt sitä ansaa, ja olen todennut sen suttaavan systemaattisesti aiemminkin.


Testi 2: Soap&Glory Supercat

Jos nyt ihan totta puhutaan, niin tämä on minun Holy Grail-rajaustussini. Se on siis jo uudelleenostos, eikä testin tulos yllättänyt yhtään. Supercat on edullinen, mutta luotettava ja pitkäkestoinen rajaustussi, joka kestää jopa kuumat helteet. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia tämän tussin kanssa ja aion jatkossakin käyttää sitä luottotuotteena.



Testi 3: Lumene Raspberry Miracle

Lumenen testitulosta jännitin eniten, sillä olen kokenut sen hyvin arvamaattomaksi. Testikäyttökerralla se pysyi oikein malliikkasti ripsrirajassa kuten kuvasta näkyy, mutta aiemman kokemusteni mukaan sillä on taipumusta levitä silmien alle. Olenkin urputtanut siitä jo aiemmassa postauksessa. Minulla on siis vaikeuksia luottaa Lumenen tussiin, joten en usein tartukaan siihen aamuisin.


Testin yhteenvetona sanoisin, että pidän eniten Lumenen tussin kärjestä. Vaikka MUA:n tussi näyttää parhaimmalta käden iholla, se ei tarkoita ollenkaan parasta kestoa luomilla. Mielipiteeni Soap&Gloryn Supercat-tussista on sama kuin ennen testiä: se on vaan huippuhyvä!

Mikä on teidän paras silmänrajaustussinne?

10 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt ennen Lumenea, mutta nyt käytän melkein ainoastaan vahamaisia automaattikyniä silmien rajaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla rajaukset menee kausittain. Joskus käytän vain kyniä, jos nestemäistä, joskus geelirajausta jne. Nyt on tussikausi!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen testi! Tuosta käsiotoksesta olisi tosiaan voinut luulla, ettei Soap & Glorysta ja Lumenesta olisi mihinkään. Olen itse kokeillut tuota Lumenen tussia ja se oli minulle vain liian ohutkärkinen. Minulla on sellainen mielenkiintoinen luomiongelma, että luomi kaartuu aavistuksen sisään juuri ennen ripsirajaa ja sinne ei tahdo saada minkäänmaailman rajausta millään. Tälläisellä ohuella tussilla viivan ja ripsien välillä on pakostakin muutama milli tyhjää, joka ihan varmasti vielä näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olin käsiswatchin jälkeen todella hämmentynyt! Hmm, onpas sulla hankala ongelma, silmien rajaaminen kun ei muutenkaan ole helppoa! Auttaako se yhtään jos vähän venytät luomea kun rajaat, jotta se pinta siliää? En ole ihan varma, että hahmotinko sun ongelman oikein.

      Poista
    2. Ei valitettavasti auta, se ratkaiseva milli jää silti sinne johonkin näkymättömiin. Onneksi vähän paksummissa rajauksissa se tyhjä tila ei näy niin hyvin. Ärsyttävä ongelma, mutta onneksi tähän on jo tottunut :)

      Poista
    3. Höh! Näinhän se on, omien 'vajavaisuuksiensa' kanssa oppii elämään :D! Mua puolestaan ärsyttää mun raskaat silmäluomet. En osaa tehdä siipirajauksia niin, että siivet eivät osoittaisi surullisesti alaspäin.

      Poista
    4. Minullakin hukkuu yleensä oikean silmän siipi salaperäisesti sinne johonkin poimuun, mutta minkäs teet. Elämä on. Oletko muuten nähnyt tätä Karkkipäivän vinkkipostausta luomien rajauksesta: http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/03/16/siipirajaus-raskaalle-luomelle/

      Poista
  3. Great Post. You are having really Lovely Blog. Keep visiting my blog. I will too. Dear
    Dear, I am following your lovely blog. Hope you will follow back. xxx
    BeautyDrugs new blog post click it & comment

    VastaaPoista
  4. Mullakin luomivärit kasaantuvat luomivakoon helpommin toisessa silmässä, luulen että siinä on vaan erilainen rakenne.

    Sensai on paras rajaus, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se varmaan on! Kaikki on epäsymmetristä :).

      Poista