maanantai 26. toukokuuta 2014

The Body Shopin viisi parasta

Minulle on kertynyt paljon Body Shopin tuotteita ja seuraan aktiivisesti ketjun uusia lanseerauksia. Vaikka TBS onkin jo pitkän linjan kosmetiikkavalmistaja, merkin tuotteet ovat mielestäni melko vaatimattomasti edustettuina netin kauneusyhteisössä. Koska yleisesti ottaen pidän TBS:n tuotteista, ajattelin tällä postauksella nostaa esille muutaman tämän hetken suosikkituotteeni.

Vitamin E Cool BB Cream

Myönnän, menin täysin BB-villitykseen mukaan reilusti päälle vuosi sitten. Olen siis kokeillut monia sävyttäviä voiteita/BB-voiteita, mukaan lukien TBS:n Vitamin E-sarjan voiteen. Se on saatavilla vain yhdessä sävyssä, mutta se sulautuu minun ihooni kuin nakutettu. Voide on koostumukseltaan paksua, mutta se on siitä huolimatta helppo levittää - myös sormin. 'Kunnollisen' länsimaisen BB-voiteen tapaan tämäkään voide ei peitä ihon virheitä mitenkään hirveästi, mutta tasoittaa ihon sävyä hieman kuitenkin. Kyseessä on mielestäni vaivaton voide, joka on erityisen huoleton matkustaessa. Miinusta annan yhden sävyn lisäksi aurinkosuojakertoimen puuttumisesta.



Colour Crush Lipstick (330 Spice Things Up)

Minulla on vuoristoratamainen suhde Colour Crush-huulipuniin. Spice Things Up kuuluu niihin radan huippuihin, josta on itse asiassa tullut yksi arkisuosikkejani kaikista omistamistani huulituotteista. Sävy on imarteleva ja voisin kuvitella sen sopivan monen ikäisille ja sävyisille käyttäjille. Punan koostumus on kosteuttava ja liukas, mikä tuntuu mukavalta huulilla, mutta ei ole paras mahdollinen keston kannalta. En anna sen kuitenkaan haitata, sillä pidän sävystä niin paljon.




Carbon Eye Definer (Smoky Plum)

Colour Crush-huulipunien tapaan minulla on ontuva suhde TBS:n silmänrajauskyniin. Metallic Eye Definer-kynät eivät pysy minulla ollenkaan leviämättä tai katoamatta parissa tunnissa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että annoin mahdollisuuden Carbon Eye Definer-kynälle. Se puolestaan on laadukas rajauskynä, joka kestää minulla hyvänä kymmenen tuntia, ellei pidempäänkin. Se on koostumukseltaan kuivempi kuin vaikkapa liukkaan ja kermaisen oloiset Urban Decayn 24/7-rajauskynät, mikä edesauttanee pitkää kestoa. Häivytyspää ('smudgder') on myös ihan kiva lisä, mutta se on sen verran kovaa materiaalia, että tarpeen mukaan häivyttelen mieluummin pehmeämmällä siveltimellä. Kynän kärki on ohut, joten sillä saa halutessaan tarkkaakin jälkeä.


Liquid Eyeliner (Brown)

Tämä nestemäinen rajaustuote on jo kestosuosikkini, jota olen ostanut uudelleen useamman kerran sekä mustana että ruskeana. Pidän tuotteen siveltimestä, joka on sopivan joustava, mutta ei kuitenkaan vaikea hallita. Itse rajausneste on hyvänsävyistä ja sen koostumus on kohdallaan - sen kuivumista ei tarvitse juuri odotella. Se ei ole myöskään koskaan pettänyt leviämällä tai muuten suttaamalla kesken päivän. Luottokaveri.


Vitamin E Overnight Serum-In-Oil

Oletteko huomanneet, että TBS:ltä tuli uusi yöseerumi tänä keväänä? Vitamin E-sarjaan kuuluva seerumi on kasvoille levitettävä öljypohjainen tuote, joka antaa lisäkosteutusta yöksi voiteen alla. Olen kaiken kaikkiaan todella tykästynyt tähän tuotteeseen. Se kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Suureksi yllätyksekseni olen myös huomannut sen tasoittavan ihoni väriä, mitä en odottanut ollenkaan. Vaikka kyseessä on öljypohjainen tuote, se imeytyy ihoon nopeasti niin, että yövoiteen levityksen kanssa ei ole mitään ongelmia. 



Miten tuttu merkki The Body Shop teille on? Onko teillä TBS-suosikkeja?

11 kommenttia:

  1. Hieman viha-rakkaus-suhde tyyppinen on suhtautumiseni tbs-tuotteisiin. Huuli- ja vartalovoiteet ovat klassikoita täällä, mutta joskus ne hieman ärsyttävät paksun koostumuksen vuoksi. Muu kosmetiikka tuntuu joskus ylihintaiselta niin en ole hirveästi uskaltanut tehdä kokeiluja. :/

    Toivottavasti tähän tulee muutos ja uskaltaisin kokeilla liikkeestä muutakin kuin suihkugeelejä ja vartalovoiteita. Voisin vaikka harkita kokeilevani jotain näistä sun suosikeista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän ihan täysin. Minunkin suhde TBS:ään oli enemmän viha-rakkaus tyyppinen kuin nykyään, kun merkin värikosmetiikka ei ollut vielä kovin hyvälaatuista. Just tiedätkö kattelin Suomen Body Shopin sivuja ihan vaan sillä, että onko tuo seerumi rantautunut vielä sinne ja olin järkyttynyt Suomen hinnoista. Täällä Britanniassa, missä minä asun, tuo seerumi maksaa 12 puntaa (vähän alle 15e) kun taas Suomessa se näemmä maksaa yli 20 euroa. Siis kääk! Minäkään en uskaltaisi yhtä vapaasti kokeilla jos hinnat olisivat Suomen luokkaa.

      Poista
  2. Tunnen nimeltä,mutta eipä taida olla kyseiseltä merkiltä mitään tuotteita =)

    VastaaPoista
  3. Suihkugeelejä, voiteita ym. rasvoja on ollut paljon käytössä vuosien varrella. Oikein mitään sellaista ei ole vielä ollut, jota olisi pakko ostaa aina lisää. Värikosmetiikan puolelle en ole hairahtunut ollenkaan, ne ovat tosiaan täällä vähän tyyriinpuoleisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itse asiassa yksi karvas huulipunapettymys TBS:ltä tältä keväältä, joten tasapainon vuoksi ja varoituksen sanana muille aattelin ehkä kirjottaa siitä muutaman sanasen...

      Poista
  4. Oo tuota seerumia olisi kiva kokeilla! Muistatko sen hintaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se maksaa 23,50e. Se on siis tämä: http://www.thebodyshop.fi/fi/vitamin-e-overnight-serum-in-oil/17800/dp?openGroup=368

      Poista
  5. Oon jo pitkään ollut kiinnostunut tosta seerumista, mutta hinnat :p Pitää vielä harkita. TBSn vartalovoit on mun HG tuote ja käytän niitä jalkavoiteena :) Vartalolle ne on liian paksuja, mutta jalat tykkää ja pehmittyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin aikamoisia klassikoita. Mulla on pitkään pyörinyt mansikkavoi, josta olen saanut käytettyä ehkä 40%. Olen saanut sen lahjaksi, mutta en erityisemmin tykkää koko mansikkasarjasta, niin oon yrittänyt pakottaa itseni käyttämään sitä voita silloin tällöin :P. Satsuma ja Pink Grapefruit ovat mun suosikkeja.

      Poista