lauantai 3. lokakuuta 2015

Video: Hei hei mitä kuuluu? Päivitys ja blogin/kanavan uusia tuulia!

Hei aivan liian pitkästä aikaa! Moni on tainnut ajatellatkin, että en palaa enää bloggauksen ja vloggauksen pariin. Huomioiden tauon pituuden, ei ole mikään ihmekään. En ole koskaan ollut niin puhki kuin olen ollut tänä vuonna. En saanut aikaiseksi edes tehdä tilapäistä blogipäivitystä. 

Tilanteeni on kuitenkin nyt paljon parempi, ja rauhallisesti käynnistän blogiharrastustani uudelleen. Toivottavasti ymmärrätte. 

Tässä alkajaisiksi video, jolla kerron kuulumisia ja blogiini ja Youtube-kanavaani liittyvistä suunnitelmista.

Onpa kivaa olla täällä taas! :)

 

14 kommenttia:

  1. Kiva kuulla siusta taas pitkästä aikaa. Vähän aikaa kyllä keväällä ihmettelin että minne katosit, mutta pienen instagramstalkkauksen *köh* jälkeen totesin sinun olevan ainakin elossa :D
    Taukoilu on ihan ymmärrettävää, ihmisiä me kaikki ollaan, jopa bloggaajat ja vloggaajat vaikkei sitä aina haluttaiskaan ymmärtää. Tervetuloa takaisin, on sinua kaivattukin.

    Itseä tietysti kiinnostaa eniten kosmetiikkajutut, mutta nostan peukkua myös lifestylepostauksille ja videoille.

    Ihanat hiukset btw, punanen sopii siulle tosi hyvin. Varsinkin toi väri tuo sinun silmät ihan superhyvin esille. Itse haaveilen kovasti punaisesta tukasta mutta aloitin oman hiusten värin kasvattelun/kuluttelun joten värjääminen saa nyt jäädä. Ehkä sitten kun oma väri on kasvatettu takasi ja kummiski alkaa kyllästyttämään niin punanen väri päähän sitten :)

    -pahvikirahvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi pahvikirahvi!

      Olipa ilo saada viesti sulta! Oikein sydanta lammittaa kuulla, etta olet kaivannut. Samat sanat! :) Kiitos paljon myos kehuista. Rakastan itsekin hiuksiani talla hetkella. Varjasin ne, kun entinen reuhka vaan kerrassaan niin tympaisi. Voi tosin olla, etta jonkin ajan kuluttua alkaa tehda mieli taas luonnollisemman savyisia hiuksia, mutta katotaan nyt. Kerro mulle, jos varjaat hiuksesi! Ajattelin, etta voisin ehka tehda postauksen hiusteni hoidosta nyt kun tama vari teetattaa enemman toita.

      Toivottavasti sulla on ollut rentouttava viikonloppu. Hyvaa alkavaa alkavaa viikkoa! :)

      Poista
  2. Kiva että jatkat blogia, olenkin tätä seuraillut ja bongannut kivoja kosmetiikka-asioita. :) Blogin ja töiden sovittaminen on kyllä vähintäänkin haastavaa, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva! Innolla jatkan tata harrastusta. En tajunnutkaan, etta miten ikava mulla on tata kohtaan ollut. :)

      Poista
  3. Täälläkin on odoteltu uusia videoita, mukava "nähdä" taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Samoin, mukava nahda taas! Kiitos tosi paljon, on ihanaa paasta taas taman harrastuksen pariin. :)

      Poista
  4. Jee, kiva, että palaat bloggaamaan :)!

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa takaisin pitkästä aikaa

    VastaaPoista
  6. Miekin oon aina välillä käyny katsomassa, että onko bloglovin pudottanut sun blogin vaan pois mun feedistä. Kiva että tulit takaisin!

    Olisi vain piristävää, jos välillä tulisi jotain muutakin kuin kauneusaiheista postausta (kunhan ne pysyy :D) ja varsinkin mielenterveysaihe koskettaa tällä hetkellä itseäni varsin henkilökohtaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiltu! On kivaa olla takaisin ja kiitos tosi paljon viestistasi! Ihan todella lammittaa nahda, etta vakkarit eivat ole hyljanneet. :)

      Lupaan todellakin, etta kosmetiikkaiheet eivat lahde minnekaan, ja painopiste ihan varmasti pysyy niissa. Katson ihan vaan varovaisesti, etta miten muunlaiset aiheet lahtevat mahdollisesti liikkeelle. Olen todella intohimoinen mielenterveysaiheista, minka takia haluaisin ujuttaa sellaisen elementin blogiin/kanavalleni.

      Tsemppia tosi paljon sinulle mielenterveyden yllapidon ja kamppailun parissa, olipa kyseessa sinun tai laheisesi terveys. Voimia :)

      Poista
  7. Hei, olipa kiva huomata, että olet tullut takaisin! Olen välillä käynyt kurkkailemassa, mutta kieltämättä luulin jo pitkään että olet vain hylännyt blogisi syystä tai toisesta. Ilahduin muuten uusista aiheideoistasi! Mielenterveys ja laajemminkin tuo aihepiiri, työsi (ja oppialasi?) jne., kuulostavat huippukiinnostavilta. Viimeaikaisten huolestuttavien yhteiskunnallisten tapahtumien vuoksi oma kiinnostukseni kosmetiikkaan on jäänyt taka-alalle, vaikka edelleen saan itse meikkaamisesta nautintoa. Kosmetiikkablogien lukeminen vain on jäänyt kokonaan pois, koska tällä hetkellä tuntuu pahalta mennä täydellisen rikkumattomaan kosmetiikkakuplaan. Ajatuksesi näin erilaisten aiheiden yhdistämisestä samaan blogiin kuulostaa rohkealta ja kannatettavalta. Ja ai niin! Myös tuo ompeluprojekti oli minusta tosi jännä! Olen itse aika surkea ompelija, mutta minullakin on kankaita jemmassa. Olisi hienoa nähdä mitä kankaistasi syntyy. Varsinkin jos esittelet prosessin vaiheita etkä pelkästään lopputuloksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että olet käynyt välillä tsekkaamassa että onko blogissa elonmerkkejä. Pitkän taukoni aikana minullakin lopahti kiinnostus kosmetiikkablogien seuraamiseen, mutta nyt sekin on alkanut elpyä. Sekin ehkä vaikutti siihen, että haluaisin lisätä varovasti satunnaisia postauksia kosmetiikkaan liittymättömistä aiheista.

      Olen edelleen melkeinpä nollapisteessa ompeluni suhteen, mutta yritän tässä pikkuhiljaa päästä jyvälle siitäkin taiteenlajista!

      Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti vierailet täällä toistekin. :)

      Poista