sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hypetetyt tuotteet: ovatko ne maineensa veroisia? (osa I)

Kosmetiikkaharrastajien, kuten muidenkin ihmisten, keskuudessa hypetetään aina jotain. Vaikka suurin osa - jos kukaan - suoranaisesti ei uskoisikaan hypen olevan täysin paikkaansa pitävä, se vetää ostajia ko. tuotteiden puoleen. Minuakin kiinnostaa omakohtaisesti tietää ja kokeilla, että mistä moinen julkisuus jonkin tuotteen kohdalla johtuu ja siksi on erityisen kiintoisaa kokeilla kuuluisia kosmetiikkatuotteita.

Tässä postauksessa esittelenkin kolme tuotetta tai osittain tuoteryhmää, jotka ovat minun mielestäni jollain tasolla hypetettyjä ja kerron kokemuksiani niiden käytöstä. Huom! Kuten missä tahansa kosmetiikkaan liittyvässä, nämä ovat minun kokemuksia. Annanpa risuja tai ruusuja, se ei välttämättä päde jonkun toisen kokemukseen.

Huomasin, että hype-tuotteita on ainakin minulle kertynyt sen verran useampi, että tästä saisi tehtyä vaikka juttusarjan. Esittelen siis jutun toisessa osassa kolme muuta tuotetta.

1. GlamGlow YouthMud Mask

Minullahan ei siis ole tätä kokonaisena versiona, vaan 15 gramman näyte. Olen saanut siitä kuitenkin useamman naamion eikä se vieläkään ole lopussa, joten olen saanut kokeilla tuotetta riittävästi muodostaakseni mielipiteen siitä. GlamGlow'n naamiot on tituleerattu maailman parhaiksi moneissa blogeissa ja Youtube-videoissa. Tuotteiden mainetta ei haitanne se, että monet julkkikset kuulemma käyttävät näitä naamioita. 

Olen mielestäni kriittinen kuluttaja. Pyrin maksamaan mahdollisimman vähän ja olen tarkkana tuotteiden hinta-laatusuhteesta. Kun ihonhoitotuotteella on niin röyhkeä hinta kuin GlamGlow'n tuotteilla, siinä pitää olla jotain ainutlaatuista. Suoraan sanottuna se jäi mielestäni puuttumaan tästä. Älkää käsittäkö väärin - tämä on hyvä naamio - mutta yksinkertaisesti se ei ole kalliin hintansa väärti. On aivan totta, että tämä naamio tasoittaa sekä ihoni väriä että pintaa, puhdistaa huokoset ja kirkastaa kasvot. Se ei kuitenkaan tee sitä paremmin kuin monet muut kokeilemani naamiot. Esimerkiksi savinaamioista Yes To Cucumbers Calming Facial Mask on loistava, edullinen vaihtoehto GlamGlow'lle. Savinaamioita on myös helppo tehdä itse, sillä kosmetiikkaan soveltuvaa savea on saatavilla ainakin aasialaisissa elintarvikeliikkeissä.



2. Makeup Geekin luomivärit

Jos seuraatte ollenkaan amerikkalaisia blogeja tai Youtube-kanavia, olette mitä todennäköisimmin kuulleet Makeup Geekistä (MUG). Merkin luomivärejä verrataan mm. MAC:in luomiväreihin, mutta MUG:in hinnat ovat hyvin lompakkoystävällisiä. Napeissa on magneetti, joten ne on helppo kiinnittää tyhjään, magnetisoituun palettiin ja järjestellä oman mielen mukaan. Alla olevassa kuvassa näette kaikki MUG-luomivärini Z-paletissa ja swatchattuina samassa järjestyksessä. (Kädessä myös näyte UD:n kynästä, josta muutama sananen alempana).


Ylärivi: Taupe Notch, Hipster, Last Dance
Keskirivi: Vanilla Bean, Cupcake, Goddess
Alarivi: Country Girl, Glamorous, Cocoa Bear


Haluan lähinnä sanoa, että antaa värien puhua puolestaan. Hypetys tämän merkin luomivärien kohdalla todellakin pitää paikkansa. Jokainen näistä yhdeksästä sävystä on mielettömän hyvälaatuinen. Ne näkyvät iholla (ja siis myös luomillä) saman värisinä kuin napeissakin. Kaikki ovat äärimmäisen helppoja häivyttää ja pigmenttiä ei tosiaankaan puutu. Ne myös pysyvät luomilla haalistumatta tai menemättä luomivakoon ainakin 14 tuntia. Ihme kamaa. Ainoa huono puoli tässä on tietysti se, että ne täytyy tilata Yhdysvalloista asti. Jos se ei haittaa, niin antakaa palaa!

3. Urban Decay 24/7 Glide-On Eye Pencil (Rockstar)

Näillä rajauskynillä on siis sellainen maine, että ne vain kestää, kestää ja vielä kerran kestää. Ainakin tämän kynän kohdalla se pitää täysin paikkaansa. Käytän tätä rajauskynää usein päivinä, jolloin meikillä on joko haastavat olosuhteet (esim. helle) tai muuten vain vaaditaan erityisen hyvää kestoa. Tämä kynä ei ole koskaan sutannut ylä- tai alaluomia. Päinvastoin, se kiinnittyy luomelle niin nopeasti, että sitä on vaikea ehtiä häivyttää mikäli haluaa epätarkemman rajauksen. Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa tästä rajauskynästä muuta kuin hinta - mutta toisaalta, kun tuote kerta pitää lupauksensa, niin hintakaan ei kirpaise ihan yhtä paljon.

NYX:in Slide On-rajauskynistä on sanottu monta kertaa, että ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin nämä kalliimmat Urban Decay'n kynät. Minulla ei ole kokemusta noista NYX:in kynistä, joten omakohtaisen kokemuksen perusteella tituleeraan tämän kestävimmäksi kokeilemakseni rajauskynäksi. On hyvä myös muistaa, että Rockstar on ainoa kokeilemani UD:n sävy, joten en tiedä laadullisista eroista kynien välillä.


Tämän hype-postauksen kolmesta tuotteesta kaksi ovat mielestäni maineensa veroisia. Seuraavassa postauksessa syyniin pääsevät EOS, NYX ja Too Faced. Joko arvaatte, mitkä ko. tuotteet mahtavat olla?

4 kommenttia:

  1. En ole Glamglowta koskaan kokeillut, mutta tuohon hintaan sen tosiaan täytyisi tehdä jo ihmeitä. Olen vähän samoilla linjoilla, että melkein vastaavaa täytyy halvemmallakin saada. Minusta on myös vähän huvittavaa, että Glamglow'ta mainostetaan sillä, että siinä on eteläranskalaista mutaa. Merkin sivuillakin lukee, että muta tulee hohdokkaalta St. Tropezin ja Cannesin seudulta. Niin, kuinkahan se -kosmetiikkatuotteen- tehokkuutta lisää, vaikka muta olisi suoraan Monacon ruhtinaiden yksityisbiitsiltä? Olenko vähän kyyninen, no en :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikä, en olekaan huomannut tuota! Tämän jos minkä tuotteen mainonnassa on käytetty paljon ihmisiin vetoavia mielikuvia. Ja sitten ne julkkisten antamat lausunnot. Hollywood-palkoilla tuskin on hirveästi väliä, että maksaako naamiosta 17 vai 70 dollaria, vaikka se ei saisikaan niiin erityistä jälkeä aikaan. Mua vähän jännitti, että entäs jos hype pitääkin paikkaansa ja sit mulla on hirveä hinku ostaa tää kokonainen purnukka. Olen itse asiassa ihan onnellinen, että en jäänyt koukkuun!

      Poista
    2. Tästä samasta syystä olen vältellyt kaikenlaisia testereitäkin tästä tuotteesta. Jos se vaikka toimiikin, apua! No onneksi myös Paula Begoun haukkuu kaikki Glamglow't pystyyn omilla sivuillaan. Paljon ärsyttäviä ainesosia, eikä mitään erityisen mullistavaa, ylläri. Laitoin sen Yes to Cucumbers-naamion nimen tosin muistiin. Se vaikutti paljon järkevämmältä vaihtoehdolta tämän rinnalla :)

      Poista
    3. Luin jostain blogista ihan vähän aikaa sitten, että koko Yes to-sarja on uusiutumassa tai jo uusittu, ja niitä vanhoja tuotteita vedetään pois markkinoilta. En yhtään tiedä, että millä tavalla niitä uusitaan, eli onko merkiltä odotettavissa sama vai eri tuotevalikoima jne. Sillä vaan sanon, että jos yrität etsiä sitä naamiota verkkokaupoista eikä meinaa löytyä!

      Poista