keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Päivän meikki: nudea NYX:illä

Olen tässä noin viimeisen viikon ollut kovin nudella linjalla. Yleensä kaipaan meikkiin edes pientä väriyksityiskohtaa, mutta viime päivinä olen mennyt pelkistään neutraaleilla sävyillä. Asiaan lienee vaikuttanut se, että olen testaillut NYX:in Turn the other cheek-palettia. Se on 15 neutraalia luomiväriä, neljä poskipunaa ja kolme korostusväriä sisältävä paletti, joten se sopii erinomaisesti kiireisimpiin aamuihin, kun ei jaksa kaivella jokaista tuotetta esille erikseen. Minulla on kehitteillä oma postauksensa paletista, joten tämä on ikään kuin pikkuruinen vilaus siihen.

Tässä ovat siis päivän meikkini ja osa siihen käyttämistäni tuotteista.


En välitä tuosta kulmakynästä hyvin lämpimän sävyn vuoksi, mutta käytin sitä nyt ihan vain siksi, että yritin hyödyntää mahdollisimman monia NYX:in tuotteita. Sen sijaan olen aivan ihastunut tähän Eclair-sävyiseen Butter Gloss-huulikiiltoon! Se tuoksuu kivan makealta, tuntuu hyvältä huulilla ja on edulliseksi huulikiilloksi ihan kohtuullisen kestäväkin. Suosikkituotteeni merkiltä on kuitenkin geelilainerit. Mikä on muuten gel liner suomeksi?! Geelirajausväri? No, kuitenkin, mulla on niitä kaksin kappalein. Tässä meikissä käytin sävyä Charlotte, joka on tummanruskea.

Kaikkiin käytin näitä tuotteita:

Kasvot ja huulet

Fashionista Ready-To-Wear Luminous Foundation (Warm Beige)
NYX HD Concealer (Yellow)
Lily Lolo Mineral Concealer (Barely Beige)
NYX Turn the other cheek (poskipuna ja korostuspuuteri)
NYX Auto Eyebrow Pencil (medium brown)
E.L.F. Eyebrow Kit (medium) (kasvojen varjostamiseen)
NYX Butter Gloss (Eclair)

Silmät 

Too Faced Shadow Insurance- ja theBalm Put A Lid On It-silmämeikinpohjustajat
NYX Turn the other cheek-luomivärit
NYX Gel liner & smudger (Charlotte)
Cosmetics á la Carte Divine Lash Mascara
Benecos Eye Pencil (White)

Muuten, teillä on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan NYX:iä. Blogillani ja Youtube-kanavallani on yhteinen arvonta, jossa voi voittaa yli 50 euron arvoisen tuotepaketin. Se sisältää yhden NYX:in tuotteen, Slide On Eye Pencil-rajauskynän sävyssä Jewel. Linkki blogipostaukseen tässä ja Youtube-videoon tässä.

Arpaonnea!

8 kommenttia:

  1. Onpa ihana meikki! Itsellä on kanssa mennyt pahasti nudeiluksi, vaikka kovasti piti kokeilla värejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mun tyyli ei olekaan yhtä rohkea kuin sun, niin siitä huolimatta on tuntunut kummalta kun en käyttänyt edes mitään värillistä alarajausta tms. Kääk! No, eiköhän se tästä mitä lähemmäs kesää mennään :).

      Poista
  2. Tosi kaunis ja raikas meikkaus :)

    VastaaPoista
  3. Sulla on kiva blogi, täytyi alkaa seuraamaan :) Kaunis ja kuulas meikki!

    VastaaPoista