Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essential Care. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essential Care. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. syyskuuta 2014

Lovelula Beauty Box: syyskuu 2014 (+ alekoodi!)

Lovelulan syyskuun boksi. Huippu. Mahtava. Kuolattava. Siinäpä se tiivistettynä! Olen hehkuttanut näitä bokseja nyt muutaman viime kuukauden peräkkäin. Lovelula on selvästi laittanut suuremman vaihteen päälle, sillä jokainen boksi tuntuu harkitsevaisesti koostetulta ja niistä tulee fiilis, että firma välittää asiakkaistaan. Syyskuun paketti on tosin erityisen mahtava, sillä siinä tuli viisi täysikokoista tuotetta ja kaksi näytettä. Kumpikaan näyte ei edes ollut pieni pussinäyte, vaan ne ovat neljän millin purkeissa. 

Boksin teemana on Soil Associationin sertifioimat merkit. 

 Balm Balm Little Miracle Rosehip Serum (13,25£)

Tässä seerumissa yhdistyy niin moni pitämäni asia. Öljy, ruusu(nmarja), Balm Balm. Tuotteessa on myös jojobaöljyä. Se sopii sekä päivä-, että yökäyttöön ja voisin kuvitella, että normaaleille ja rasvoittuville ihotyypeille tämä seerumi saattaa riittää päivävoiteen sijasta. Itse laitan sen päälle vielä voidetta, mutta annan seerumin imeytyä tovin. Tuloksena on pehmeä ja tyytyväinen iho.


Bentley Organic Moisturising Hand Sanitiser (3,65£)

Tämä lienee paketin suurin yllättäjä. Ajatuksena käsidesi on aika tylsä tuote, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että tämä on ehdottomasti miellyttävin käyttämäni käsidesi. Pumppupullosta saa kevyttä ja täysin hajutonta vaahtoa, joka hierotaan käsiin ja ranteisiin. Pumppu auttaa annostelemaan juuri oikean määrän tuotetta ja mikä parasta - vaahto imeytyy käsiin huippuhyvin tekemättä ihosta lainkaan tahmeaa! Sujautin pullon heti käsilaukkuuni, jotta voin käyttää sitä aina tarvittaessa. Suosittelen!


herbfarmacy Mallow Beauty Balm (14,50£)

Tämä monitoimivoide on jo rakas, vanha tuttu. Mielipiteeni siitä ei ole muuttunut: se on ihana tehovoide silloin, kun mikään muu ei tunnu auttavan tai kun haluan erityisen pehmeät kasvot. Käytän sitä tosin vain yövoiteena, sillä päivävoiteeksi se on liian raskas. Tämä tuote kuuluu niihin, jotka eivät tunnu kuluvan. Jättänen siis uuden purkin odottamaan vaikka arvontaa.



Odylique by Essential Care Organic Lip Silk (5,50£)

Myös tämä tuote on yksi edesmenneitä suosikkejani. Superhyvä ja pirtsakan tuoksuinen huulirasva. Minulla on niin paljon huulirasvoja, että jätän tämänkin korkkaamatta seuraavaa arvontaa varten.


Skin Blossom Facial Toner (5,95£)

Vihdoinkin pääsin kokeilemaan Skin Blossomia! Olen halunnut kokeilla merkkiä jo jonkin aikaa, muta en vain ole saanut aikaiseksi. Kasvovesi ei tosin ole minulle ihanteellinen tuote, sillä en juurikaan pidä niistä. Ne eivät yleensä kuivata ihoani, mutta en huomaa niiden tekevän mitään muutakaan. Olen tämänkin hoitavuuden suhteen aika välinpitämätön, mutta käytän sitä poistamaan meikin rippeitä puhdistuksen jälkeen. Ihan ookoo.




Pai Avocado & Jojoba Day Cream (näyte)

Ai miten niin huomaa, että otin kuvan illalla juuri ennen postauksen julkaisua?!

Pai on myös merkki, jota olen halunnut kokeilla iät ajat, mutta en ole vain raaskinut ostaa merkiltä mitään. Sitten vieläpä kävi niin hyvä tuuri, että tuli näyte avokadovoiteesta - pidän ihan hirveästi kaikista avokadojutuista, niin lautasella kuin ihonhoidossakin. Kyseessä on päivävoiteeksi paksuhko voide, joka sopinee parhaiten meille kuivaihoisille. Tykkään tuotteesta, mutta samatyyppisistä voiteista Essential Caren avokadovoide hoitaa saman asian, mutta edullisemmin.


Pai Kukui & Jojoba Bead Skin Brightening Exfoliator (näyte)

Hupifaktana sanon tähän väliin, että kukui on ilmeisesti malesialaisessa ja indonesialaisessa keittiössä usein käytetty pähkinä. Nimen lisäksi itse kuorintakin on hieman erikoinen. Sen koostumus on kuin kirkasta geeliä, jossa on pieniä vahapalloja eli jojobahelmiä. Kuorinta on erittäin hellävarainen eikä edes tunnu kuorinnalta. Siitä huolimatta se tekee jotain, sillä kasvoni tuntuvat kyllä pehmeämmiltä tämän(kin) kuorinnan jälkeen kuin ennen sitä. Tavallaan se siis toimii, mutta en ole varma, että miten syvällisesti. Pidän myös sellaisesta kunnollisesta kuorinnan tunteesta tiettyyn pisteeseen saakka. Ehkä se on vain lumevaikutus, mutta jotain tyydyttävää sellaisessa tuntuvammassa kasvojen hieronnassa on.


Tämän boksin voi myös ostaa yksittäisesti ryhtymättä tilaajaksi hintaan 19,95£ (n. 25€). Laskematta Pain näytteitä mukaan, boksin arvo on 42,85£ (~ 54€)!

Olen kaiken kaikkiaan supertyytyväinen koko pakettiin. Ei edes haittaa, että tuli pari tuttuakin tuotetta, sillä laitan ne mielelläni odottamaan arvontaa.

Herättääkö mikään tuote mielenkiintonne?

P.S.
Boksin merkeistä saa 20% alennusta syyskuun viimeiseen päivään mennessä koodilla BBSEP, mutta koodi ei valitettavasti toimi koko boksia ostaessa.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Luonnonkosmetiikan kosteusvoiteet IV: Essential Care Organic Avocado Replenishing Cream

Luonnonkosmetiikan kosteusvoide-juttusarjani neljäs osa (osat 1, 2, ja 3) käsittelee Essential Care-merkin avokadovoidetta. Se on erityisesti kuivalle ja/tai ikääntyvälle iholle soveltuva kasvovoide, jota voi käyttää sekä päivä-, että yövoiteena. Tuote sisältää kylmäpuristettua avokado-, ja oliiviöljyjä, sheavoita ja nokkosta hoitamaan ihoa. Tuoksua tuomaan on lisätty laventelia ja bergamottia. Tuote on vegaaneille soveltuva.

Voiteen luvataan ravitsevan, kosteuttavan ja virkistävän ihoa, eli lupaukset ovat hyvin perinteiset kosteusvoiteelle. 

Ajattelin voiteen koostumuksen olevat hyvin paksu rasvainen, mutta todellisuus on päinvastainen. Voide on ohutta, jopa hieman juoksevaa, eikä se tunnu rasvaiselta. Voin käyttää sitä huoletta päivävoiteena, sillä se imeytyy melko nopeasti. Voin käyttää sitä myös onneksi yövoiteena, sillä se kevyestä koostumuksestaan huolimatta kosteuttaa sopivasti. Ihoni tuntuu aamulla sanalla sanoen ihanalta tämän voiteen jäljiltä.


Ruusut

+ kevyt koostumus
+ kosteuttava
+ monipuolinen (voi käyttää sekä päivä-, että yövoiteena)
+ ei ole ärsyttänyt ihoani ollenkaan

Risut

+ hintava (18 puntaa, eli n. 22€)
+ tuoksu/haju - mielestäni ei luotaantyöntävä, mutta hajuttomista tuotteista pitäville voi olla liian voimakas
+ koostumus voi olla liian juokseva joidenkin makuun

lauantai 24. toukokuuta 2014

SoukSouk Little Green Beauty Box: toukokuu 2014

Näinhän siinä kävi. Päädyin tilaamaan toista kauneusboksia Love Lulan lisäksi. Lopetin Love Me Beauty-boksin tilauksen pari kuukautta sitten, mutta mieleni jo halajasi kokeilemaan toista luonnonkosmetiikkaboksia. Saanen siis esitellä: SoukSouk Little Green Beauty Box. Viisi eläinystävällistä luonnonkosmetiikkatuotetta ja pieni lifestyle-lehti joka kuukausi hintaan £12.95. Selvennyksenä sanottakoon, että se on saatavilla vain täällä Britanniassa. Sori! Kuten olen ennenkin sanonut, haluan kuitenkin esitellä boksieni sisältöjä siksi, että ehkä niissä on kuitenkin teitä kiinnostavia tuotteita. Useimmat niistä lienevät saatavilla Suomeenkin tavalla tai toisella tänä ihmeellisenä internetin aikakautena.

Olen ehtinyt testata boksin sisältöä sen verran, että voin kertoa mielipiteeni niistä.


SpaRitual Nail Lacquer (Firefly)

Aivan ihana väri, kestävä koostumus ja peittävä pigmentti. Rakastan, rakastan, rakastan. Lakan väri näkyy todenmukaisempana muuten ylemmässä kuvassa - sori alimmaisen kuvan huonosta valotuksesta! Sen mitä nyt olen kokeillut, niin mielestäni tämän lakan kestävyys on parempi kuin vaikkapa Zoyan lakkojen. SpaRitualin tuotteet ovat Vegaaniliiton hyväksymät ja niissä on loikkaava pupu-logo.


Mistral Verbena Petit French Soap

En ensin paketin avattuani ollut ihan hirveän innoissani saippuasta, sillä en käytä saippuaa oikeastaan ikinä. Onneksi annoin sille kuitenkin mahdollisuuden, sillä se tuoksuu niin ihanan sitrukselta, erityisesti limeltä. Saippua on osoittautunut mukavan kermaiseksi ihan puhdistajaksi ja jopa kosteuttajaksikin. Se ei ole kuivattanut ihoani lainkaan, vaan ehkä jopa kosteuttanut sitä. Tätä lisää! 


SpaRitual Handprint Hand Serum

Kerta se on ensimmäinenkin, sillä en ole kuullut käsiseerumeista aiemmin. Se on juurikin seerumainen koostumukseltaan, eli hyvin ohut ja ns. limainen - toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan! Myös tämä tuoksuu aivan limeltä, joten minun nenääni tämä boksi hemmottelee. Tällä saa käsiin siis ihanan tuoksun ja sileän tunnun, mutta sen jälkeen pitäisi laittaa vielä käsivoidetta. En ole jaksanut käyttää tätä niin perusteellisesti...


Mistral Verbena Rich Body Lotion

Tämä vartalovoide tuoksuu samalta kuin boksin saippua. Voide on kosteuttava ja hieman rasvaisen tuntuinen, mutta se imeytyy yllättävän nopeasti! Kaikin puolin miellyttävä tuote.


Essential Care Organic Avocado Replenishing Cream

Tästä on jo tulossa kovaa vauhtia yksi suosikkikasvovoiteistani. Aion kirjoittaa siitä oman postauksen, joten saatte lisätietoja pian. Tämä kuivalle iholle suunnattu avokadovoide on koostumukseltaan hyvin kevyt ja nopeasti imeytyvä, mutta tarpeeksi kosteuttava jättäen ihosta ihanan pehmeän. Sopii sekä päivä-, että yökäyttöön.



Olen todella tyytyväinen ensimmäiseen SoukSouk-boksiini. Pidän jokaisesta tuotteesta, kaikille on käyttöä ja joitakin tuotteita haluaisin lisää: Essential Care-voidetta haluaisin täysikokoisen pakkauksen ja tekisi mieli tutustua muihinkin SpaRitualin kynsilakkoihin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Video: (Viimeinen ?) Roskapuhetta! Toukokuu 2014

Taas on jokunen tuote kulunut loppuun, joten esittelen ne tässä videossa.

Haluan myös toivottaa rentouttavaa äitienpäivää kaikille äideille!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kauneusboksien esittely: syyskuu 2013

Hei ihanaiset!

Olen pahoillani, että en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Mulla on ollut tässä kuussa aivan järjetön kiire. Olen sitten edellisen postauksen käynyt Walesissa neljän päivän ratsastusvaelluksella (kaverin kanssa ilman opasta eikä eksytty kuin yhtenä päivänä! ;)), viettänyt viikonlopun Mansaarella, joka on Britanniaan kuuluva itsehallintoalue, ja paiskinut töitä väikkärin suhteen. Mulla on paljon deadlinejä tässä kuussa ja itseasiassa koko loppukalenterivuonna, mutta toivottavasti jää aikaa blogillekin. Vaikka mun tälläkin hetkellä pitäisi kirjoittaa ihan jotain muuta kuin blogipostausta, ajattelin, että nyt on pakko höpistä vähän kosmetiikasta.

Kyseessä on siis kuukausittaisen kauneusboksiesittelyn aika. Vaikka nämä boksit ovatkin saatavilla vain Britanniassa, ehkä joku teistä on kiinnostunut niistä tulleista yksittäisistä tuotteista tai merkeistä.

Ensimmäisenä esittelyssä LoveLula Box. Ei, en ole alkanut tilata uutta boksia. Amarya vaihtoi nimensä LoveLulaksi viime kuussa. Jos olette kiinnostuneita jostakin mainitsemastani boksin tuotteesta tai muuten vain luonnonkosmetiikka ja/tai vegaaninen kosmetiikka kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan LoveLula-verkkokaupan. Se toimittaa ulkomaillekin.


Boksin sisältö:

Ila Body Lotion For Nurturing Skin ja Ila Bath Soak For Pure Relaxation
Ila on mulle ennestään tuntematon merkki. Suoraan sanottuna olen harmistunut näistä kahdesta tuotteesta, sillä ensinnäkään en käy kylvyssä ja toisekseen, molempien tuotteiden haju on aivan hirveä. Musta tuntuu, että urputan tuotteiden tuoksuista usein, mutta se on niin olennainen osa kosmetiikkaa. Sekä vartalovoide että kylpytuote haisevat samalta: minulla tulee niistä mieleen kuusimetsä, mutta huonolla tavalla. Minulla ei ole mitään metsäisiä tuoksuja vastaan, mutta nämä haisevat erittäin voimakkaalle. Käytin vartalovoidetta kerran, ja asuntoni haisi siltä usean tunnin sen jälkeen. Se ei johtunut vain minun nenästäni, vaan avokkini kommentoi hajua myöskin, vaikka en edes sanonut siitä ensin mitään eikä hän ollut samassa huoneessakaan minun kanssani voidetta levittäessä. Olen siksi käyttänyt sitä vain kerran. Yyyh. Voiteena se tosin tuntui miellyttävältä: koostumus on kevyt, mutta kosteuttava. Harmi. En halua edes antaa näitä eteenpäin kellekään niiden hajun takia.

Oxygen Purifying Honey Masque
Olin iloinen, kun paketista paljastui Oxygenin tuote. Olen aiemmin saanut saman merkin käsivoiteen juuri nimenomaan LoveLula Boxista, ja tykkäsiin siitä aika paljon. Tällä kertaa tuote on hunajanaamio, jonka englanninkielinen kirjoitusasu 'masque' huvittaa minua suuresti. Kyseessä on riittoisa deluxe-näyte. Olen käyttänyt sitä nyt pari kertaa. Sen koostumus on naamioksi hyvin ohut - se tuntuu enemmänkin seerumilta kuin naamiolta. Se tuoksuu aidolta hunajalta. Mulle se on neutraali tuoksu, mutta tiedän monien rakastavan kaikkia hunajajuttuja. Jos kuulutte jälkimmäiseen ryhmään, niin voin iloksenne kertoa, että The Body Shopilta on tullut uusi hunajatuotekokoelma. No kuitenkin, tämä naamio vaikuttaa ihan kivalta ja on erityisen kätevä matkustaessa kokonsa vuoksi, mutta se ei mielestäni voita Holy Grail-naamiotani, joka on Yes To Cucumbers Calming Face Mask. 

S5 Purity Serum (Blemish Prone Skin)
Viime kuun BeautEco Boxista sain S5-seerumin punoittavalle ja herkälle iholle. Nyt puolestaan sain saman merkin näppyiselle iholle sopivan seerumin. Vaikka saan itse näppyjä aika harvoin, tämä on ihan hyvä tuote ihonhoitoarsenaalissa. Olen käyttänyt sitä useampia kertoja, mutta en osaa sanoa sen vaikutuksesta, koska ihoni ei varsinaisesti ole tälle tuotteelle ihanteellinen (vai pitäisikö sanoa toisinpäin). Taidan käyttää tätä tiettynä aikana kuukaudesta estääkseni muutaman pakollisen hormonaalisen näpyn syntyä.

Evolve Organic Beauty Perfect Radiance Facial Polish
En osaa sanoa tästä tuotteesta mitään, koska en ole testannut sitä vielä. Se onkin vain tuollainen pieni näytepussukka, joten en pysty sen perusteella kattavaa arvostelua tekemään muutenkaan.

Seuraavaksi Love Me Beauty Boxiin eli entiseen BeautEco Boxiin. Jostain syystä molemmat tilaamani boksit vaihtoivat nimensä hiljattain.


Boksin sisältö:

Nip+Fab Dry Leg Fix
En ole kokeillut tätä ollenkaan, koska päätin antaa sen pois. Ensinnäkin tuotteen tarkoitus on mielestäni vähän hölmö - se on siis kosteusvoide säärille. Tässä vaiheessa jotkut voisivat argumentoida, että onhan meillä eri voiteet kasvoille ja käsillekin, joten miksei säärillekin. Siinä tapauksessa on vain ymmärrä, että mikä virka vartalovoiteilla sitten on, jos joka kehonosalle on omat voiteensa. Ehkä en vaan käsitä, en tiedä. Olipa miten vain, minulla on jo niin paljon vartalovoiteita, että mulla ei yksinkertaisesti ole yhtään tarvetta tai edes tilaa yhdelle täysikokoiselle voidetuubille. Avokin sisko, joka on Nip+Fab-fani, sanoi ottavansa sen ilomielin. Jos joku teistä on testannut minkäänmerkkisiä säärivoiteita, niin laittakaa ihmeessä kommenttia, että kosteuttavatko ne sääriä paljon tehokkaammin yleisvartalovoiteisiin verrattuna.

Anatomicals No Old Bags Allowed Eye Gel
Olen käyttänyt tätä silmägeeliä aamuisin ennen meikkiä rauhoittamaan silmänalusiani. Tuntuu toimivan ihan kivasta ja erityisesti tykkään siitä, että se imeytyy nopeasti. En halua odotella aamuisin silmägeelini imeytymistä pitkään!

Matriskin Collagen Serum MP
Tämähän taitaa olla aika legendaarin (ja kallis!) tuote, ellen ole nyt ihan harhateillä. Kyseessähän on siis ikääntyvälle iholle tarkoitettu seerumi, jonka pitäisi olla aivan käsittämätön ihmetuote. En varmaan ole vielä tuotteen kohderyhmässä, joten en osaa kommentoida sen toimivuutta eikä se varmasti yhden käyttökerran jälkeen mitään vielä teekään. Voihan sitä tietysti ennaltaehkäisevästi käyttää, jos ei muuten. Kertokaa ihmeessä kokemuksia, jos joku teistä on käyttänyt tätä.

Murad Osmolyte Tonic
Olen saattanut jossain ihonhoitopostauksessani mainitakin, että en oikeastaan käytä kasvovesiä. Jätin kasvoveden pois ehkä noin seitsemän kuukautta sitten, enkä ole huomannut ihossani eroa. Tässä nimenomaisessa kasvovedessä tykkään siitä, että se on suihkepullossa. Tuntuu kivalta suihkuttaa kasvoille jotain raikasta pesun päätteeksi. Tämäkin on ikääntyvälle iholle tarkoitettu tuote, mutta ehkä se jotenkin ennaltaehkäisevästi estäisi juonteiden syntyä.

Essential Care Organic Lip Silk
Olin ensin pettynyt siihen, että sain boksissa huulirasvan. Ensinnäkin, minulla on ainakin kymmenen huulirasvaa entuudestaan, ja hyviä huulirasvoja voi saada hyvinkin edullisesti puhumattakaan siitä, että tykkään tehdä huulirasvoja myös itse. Rakastan siis huulirasvoja, mutta en halua saada niitä kauneusboksista. Myönnettävä tosin on, että tämä huulirasva tuntuu silkiltä nimensä mukaan. Sen koostumus on täydellinen, se on sopivan kosteuttava ja se tuoksuu hyvin miedosti sitruunalta. Rakastan sitrustuoksuja - ja makuja.

Seuraavaksi haluaisin ehdottomasti kirjoittaa muutaman sanan Sigman ihanasta Creme de Couture kokoelmasta. Ostin sen heti kun pystyin, ja olen käyttänyt sekä luomiväripalettia että poskipunia paljon.

Ai niin, ihan viimeiseksi: liityin Instragrammiin vihdoin ja viimein pari viikkoa sitten! En ole vielä perehtynyt siihen hirveästi, mutta olen postaillut joitain päivän meikkilook-kuvia. Kertokaa mulle teidän Instagram-nimet, niin seuraan teitä! Minä puolestaan löydyn nimimerkillä hennapauliina1989.

Seuraavaan kertaan :).