Näytetään tekstit, joissa on tunniste BiOrganics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BiOrganics. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. tammikuuta 2015

Ihonhoito-, ja hiustuotesuosikkini vuonna 2014

Päätin tänä vuonna toteuttaa tällaisen megasuosikkipostauksen ensimmäistä kertaa. Kaikki suosikkini ovat luonnonkosmetiikkaa, joten suosittelen erityisesti siitä kiinnostuneiden jatkamaan lukemista! Julkaisen ensi viikon alussa postauksen viime vuoden parhaista meikkituotteista videon muodossa.

Valitsemani tuotteet eivät välttämättä ole viime vuona lanseerattuja, vaan tuotteita, jotka ovat tehneet minuun erityisen vaikutuksen. En myöskään valinnut tuotetta jokaisesta kategoriasta - esimerkiksi tässä postauksessa ei ole yhtään naamiota tai kuorintaa. Se ei tarkoita sitä, että en olisi tutustunut yhteenkään hyvään kuorintaan tai naamioon viime vuonna, vaan sitä, että mikään kokeilemani naamio tai kuorinta ei ole selkeästi muita parempi.

Kasvojeni iho on kuiva ja hieman punoitukseen taipuvainen.

Melvita Rose Extraordinary Water

Joko blogiani enemmän seuranneet ovat kyllästynet hehkutukseeni tästä tuotteesta?! Se on ainoa minuun vaikutuksen tehnyt kasvovesi. Saan sillä ihostani käsittämättömän pehmeän ja sileän. Ehdoton must ihonhoitorutiinissani kesät talvet. Hinta on valitettavan suolainen, mutta tuote on mielestäni sen arvoinen. Bonusta myös vienosta ruusuntuoksusta.

Saatavilla esimerkiksi Naturisimosta ja FeelUnique'ista hintaan 17£ (n. ~ 22€).


Balm Balm Little Miracle Rosehip Serum

Ihana ruusunmarjaöljyseerumi, joka sopii sekä päivä-, että yövoiteen alle. Pari tippaa riittää silloin, kun laitan päälle voiteen, mutta seerumi sopii tupla-annoksena yövoiteen sijastakin. Se pitää kuivan ihoni erinomaisesti kuosissaan. Se imeytyy tehokkaasti, mutta on kuitenkin kosteuttava. Minulla ei ole kerrassaan mitään valitettavaa!

Saatavilla kohtuuhintaan 13,25£ (~  17€) jälleen mm. FeelUnique'sta ja Lovelulasta.




Yours Truly Organics Fix Me! Serum

Tässä teille toinen vuoden seerumi-ihastukseni. Mielenkiintoista kyllä, tämä on tuote on suunnattu rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, joista erityisesti toinen ei päde omaan ihotyyppiini yhtään. Seerumi ei kuivata, vaan tekee ihostani hyvin sileän. Vaikutus tuntuu hyvin samankaltaiselta kuin Melvitan kasvovedenkin jäljiltä. Tämä tuote on minulla omiaan päivävoiteen alla, mutta iltaisin kaipaan jotain kosteuttavampaa. Olisi kiinnostavaa kuulla käyttökokemuksia heiltä, joilla on rasvoittuva tai sekaiho. Laittakaa kommentti, mikäli olette kokeilleet tätä!

Seerumi saatavilla Lovelulasta hintaan 28£ (~ 37€).


Mádara Pihlaja Daily Defence

Onkohan tämä parin viime vuoden hypetetyin voide suomalaisessa kauneusyhteisössä? Kyseessä on kerrassaan loistava monitoimivoide, joka on kehitetty raakoihin pohjolan tuiverruksiin. Se tuntuu  ensin vahamaiselta, mikä voiteen nimenkin mukaan puolustaa ihoa. Näppärä ratkaisu joko kuivaihoisille ympäri vuoden tai kaikille ihotyypeille talvella. Sopii erinomaisesti myös kyynärtaipeisiin.

Saatavilla ainakin Sokoksen verkkokaupasta hintaan 15€.


Trilogy Rosapene Night Cream

Tässäpä lisää ihanuutta ruusufaneille! Melvitan kasvovoiteen lailla tässä yövoiteessa on tuoksuu valloittavasti ruusu. Erinomaisesti kosteuttava voide tekee ihostani niin pehmeän, että oksat pois. Tuntuu melkein siltä, kuin iho nuorentuisi. Paljon voidetta ei tarvitse laittaa, mikä on tärkeää kalliin hinnan vuoksi. Täysi 60 millin purnukka maksaa 28,50£ (~ 37€), mutta se on tällä hetkellä saatavilla FeelUnique'sta hintaan 23,09£ (~ 30€)! Sen voi hankkia myös HQHairista, tosin normaalihintaisena.


Weleda Sea Buckthorn Body Oil

Ensin minut huumasi appelsiinimainen tuoksu. Seuraavaksi ihastuin nopeaan imeytymiseen, jotta rasvaisena ällötyksenä ei tarvitse kärsimättömästi odottaa kauaa. Pidän tätä kylppärissä, ja voitelen sillä jalkani suihkun jälkeen muutaman kerran viikossa. Pitäisi varmaan joka päivä, mutta rehellisyyden nimissä en vaan millään viitsi niin usein. Vaikka kasvoni ja käteni ovat kuivat, kehoni iho on mielestäni lähempänä normaalia kuin kuivaa. Tämä öljy on sellaiselle iholle juuri passeli, mutta saattaa olla, että todella kuivalle iholle siinä ei ole riittävästi tehoa.

Hintaa 100 millin pullolla, joka muuten riittää pitkäksi aikaa, on hintaa vajaa 14£ (~ 18€) Naturisimossa ja 28,20€ Sokoksella. 



Giovanni Smooth As Silk Deep Moisture Shampoo For Damaged Hair

Giovanni yllätti minut melkoisesti loppuvuodesta. Olin kuullut merkistä, mutta en sen enempää kuin ainoastaan nimen. Sain matkakokoisen shampoon yhdestä Lovelula-boksista. Shampoo on tarkoitettu vahingoittuneille hiuksille, mutta minulla se toimii oivasti tuuheuttavana shampoona. Hiukset tuntuvat todella upeilta Giovannin käsittelyn jälkeen: ravituilta, paksuilta (minun lättähiusteni mittapuulla) ja kiiltäviltä. Ihan huippukamaa.

Useampi lukija vinkkasi, että Giovannia kannattaa hankkia iHerbistä, josta sitä saa melkeinpä puoli-ilmaiseksi. Jos ei syystä tai toisesta halua tilata Yhdysvalloista asti, niin Lovelulassa täysikokoinen 250 millin puteli maksaa 7,99£ (~ 10,50€).


BiOrganics Salon Secret Elixir Hair Perfecting Oil

Jos minun pitäisi nimetä yksi hiustuote, joka on merkittävästi kääntänyt hiustenhoitoni parempaan suuntaan, niin epäröimättä valitsisin tämän hiusöljyn. Biorganics on uudehko merkki, joka nimensä mukaan valmistaa vain luonnollisia hiustenhoitotuotteita. Minun puolipitkiin, kuiviin ja ohuisiin hiuksiini yksi pumppaus riittää tekemään hiuksistani eloisammat ja erityisesti pehmeämmät. Käytän öljyä joka kerta hiusten pesun jälkeen, mutta sitä voi käyttää myös kuiviin hiuksiin tarvittaessa. Se suojaa hiusta myös kuumilta laitteilta, joten laitan sitä yhden pumppauksen ennen suoristusta ja kiharrusta.

Tuote on saatavilla hintaan 13£ (~ 17€) merkin omilta sivuilta tai Lovelulasta.


Oletteko te kokeilleet joitain suosikeistani? Entäs mitkä ovat sinun viime vuoden tai tämän hetken suosikkituotteesi ihon-, ja hiustenhoidossa? 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Video: (Viimeinen ?) Roskapuhetta! Toukokuu 2014

Taas on jokunen tuote kulunut loppuun, joten esittelen ne tässä videossa.

Haluan myös toivottaa rentouttavaa äitienpäivää kaikille äideille!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kokeilussa laadukasta luonnonkosmetiikkaa: BiOrganics Hair Care

BiOrganics on uudehko, BUAV-sertifioitu hiustenhoitosarja, jonka kaikki tuotteet soveltuvat vegaaneillekin. Kaikki merkin tuoteperheet ovat myös luonnonkosmetiikkaa. Tutustuin merkin Hair & Scalp Rebalancing-shampoohon ja Salon Secret Elixir Hair Perfecting Oil-hiusöljyyn Lovelula-kauneusboksin ansiosta. Rakastuin molempiin tuotteisiin palavasti. Ne tekivät hiuksistani kerrassaan upean pehmeät ja selkeästi terveemmän tuntuiset verrattuna muihin käyttämiini hiustuotteisiin.

Niinpä en voinut tehdä muuta kuin tilata kokonaisen hiustenhoitosetin merkiltä. Minulla on kuivat ja ohuet hiukset, minkä perusteella BiOrganicsin sivut suosittelivat minulle Replenishing-tuoteperhettä. Se on suunnattu kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Setin hiusöljy on sama kuin aiemmin kokeilemani, mutta shampoo ja hoitoaine ovat minulle uusia.


Settiin kuuluu arganöljyä ja vehnäproteiinia sisältävä Salon Secret Replenishing Shampoo (250 ml), arganöljyllä ja kasviproteiinilla ravitseva Salon Secret Replenishing Treatment (vastaa hoitoainetta) (250 ml) sekä arganöljyä ja tuoksuilangiaa (ylang ylangia) sisältävä Salon Secret Elixir (50 ml). Ostin lisäksi Biomin Protein Vitamin Spray-suihkeen (250 ml), jonka pitäisi ravita hiuksista eloisammat.

Shampoon, hoitoaineen ja hiusöljyn luvataan:
  • kosteuttaa
  • heleyttää ja uusia hiusta
  • pehmentää
  • lisätä kiiltoa
  • nopeuttaa hiusten kuivumista 
Biomin-suihkeen puolestaan pitäisi kosteuttaa, korjata ja vahvistaa kuivia, vahingoittuneita ja hentoja hiuksia. 

 Myönnän, että minulla on ollut vaikeuksia tarttua tähän arvosteluun. Kuten sanoin postauksen alussa, rakastin Rebalancing-shampoota. Kosmetiikkabloggaajan luonteeseen kuulunee uteliaisuus uusia tuotteita kohtaan, joten en voinut vastustaa kiusausta kokeilla eri shampoota eli tätä Replenishing-sarjaa. Se ei nimittäin mielestäni ole yhtä hyvä, tai siis minun hiuksilleni, sopiva sarja shampoo verrattuna Rebalance-shampoohon. Älkää käsittäkö väärin - molemmat shampoot ovat oikein oivallisia - mutta Rebalancessa oli jotain erityistä, jota kaipaan Replenishingissä. Sekä Repleshing shampoo että hoitoaine kosteuttavat ja pehmentävät hiuksia ja tekevät niistä miellyttävän tuntuiset. Väitän kuitenkin, että Rebalance-shampoo teki hiuksistani jopa pehmeämmät, mikä on oikeastaan ainoa syy, miksi pidän siitä enemmän. Harmi, vaikka käytänkin Replenishing-shampoon ilomielin loppuun. Replenishing Treatment-hoitoaine on shampoiden tavoin varsin kelvollinen tehden hiuksistani mukavat koskettaa. Se ei kuitenkaan ole korvaamaton, vaikka siitä vähän sellaista toivoinkin.

Salon Secret Elixir Hair Perfecting Hair Oil-öljystä ja Protein Vitamin Spray-suihkeesta on tullut hiusteni hoidon kulmakiviä. En halua käyttää mitään muita hiusseerumeita tai öljyjä enää! Niitä on kylpyhuoneen kaappiini jäänyt muutama tyhjänpantiksi saatuani tämän parivaljakon. Käytän öljyä ja suihketta eri päivinä, sillä en koe tarvetta laittaa niitä yhtäaikaisesti. Kun hiukseni näyttävät erityisen lässähtäneiltä ja väsyneiltä, käytän vitamiinisuihketta, kun taas turvautun öljyyn useammin. Molemmat tuotteet tekevät hiuksistani helposti käsiteltävät, pehmeät, kauniin näköiset ja terveet. Suosittelen molempia tuotteita, mutta ne eivät välttämättä ole tarpeeksi erilaisia ollakseen must-tuotteita yhdessä. Mielestäni peruspulliaiselle vain toinenkin voi jo riittää. Jos minun pitäisi valita niistä vain yksi, ottaisin hiusöljyn. Se kosteuttaa hiuksiani kaikista tehokkaimmin.

Yhteenvetona sanoisin, että koko setti, vitamiinisuihke mukaan lukien, on oikein hyvää hiustenhoitoa - erityisesti luonnonkosmetiikaksi. Olen lisäksi kokeillut Weledan, Laveran, Yes To Carrotsin ja John Masters Organicsin hiustenhoitotuotteita ja mielestäni BiOrganics päihittää kaikki. Harmillisesti tulin valinneeksi shampoon, josta en pidäkään yhtä paljon kuin aiemmin kokeilemastani. Aion ehdottomasti joskus tulevaisuudessa hankkia täysikokoisen Rebalancing Shampoo-pullon. Hiusöljy ja -suihke ovat aivan huikeita tuotteita, joita ilman hiukseni eivät enää osaa olla!

BiOrganicsia voi ostaa esimerkiksi merkin omasta verkkokaupasta tai Lovelulasta.

Mikä on teidän suhteenne luonnolliseen hiustenhoitoon? 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mitä pakkaan matkalle mukaan?

Kun luette tätä, olen Berliinissä. Tämä on siis ajastettu postaus. Olin kerrankin tarpeeksi järjestelmällinen, jotta sain kirjoitettua muutaman postauksen ennen reissua!

Niinpä ajattelin esitellä teille, että mitä kosmetiikkaa pakkasin mukaan. Matkustan pelkillä käsimatkatavaroilla, joten valitsin hyvin rajatun määrän nestemäisiä tuotteita, mikä oli aikamoinen haaste!

Meikkipohjaksi tällä logiikalla valitsin Lily Lolon mineraalipohjan kuin myös saman merkin peitevärin. Karmivien silmänalusten peittoon otin kaveriksi tosin Pixin Correction Concentrate-peitevoiteen, joka toimii hienosti Lily Lolon peitevoiteen kanssa. Väriä kasvoille tuomaan pakkasin myös Pixin Bronze Bloom Trion, jossa on myös todella hyvä ja suuri peili.


Silmämeikin on oltava helppo ja nopea, joten ainoa oikea ratkaisu oli pakata mukaan kestäviä luomiväriäkyniä. Olen tällä hetkellä vallan rakastunut näihin Pixin Lid Last Shadow Pen-kyniin! Ne kestävät aivan mielettömän hyvin ollenkaan suttaamatta, jopa ilman pohjustajaa. Kirjaimellisesti maailman helpoin tapa tehdä nopea silmämeikki. Olen kuitenkin sen verran vainoharhainen ja tapoihini kangistunut, että minun oli vain pakko ottaa mukaan theBalmin Put A Lid On It-silmämeikinpohjustaja. Käytän vaaleaa taupe-sävyä (Mocha Mauve) koko liikkuvalla luomella, ja teen utuiset rajaukset tummemmalla Brun Beam-sävyllä. Viimeistelen Cosmetics á la Carten Divine Lash-ripsarilla. Kulmat teen monelle tutulla Lumenen Eyebrow Shaping Waxillä. 


Meikkipohja ei synny ilman siveltimiä. Mineraalimeikkipohjaa varten pakkasin Lily Lolon kabukisiveltimen, kun taas puuterisen peitevärin levitän e.l.f.'in Blush Brush-siveltimellä. Se on mielestäni aivan liian pieni poskipunaa varten, mutta täydellinen esimerkiksi silmänalusille. Aurinkopuuteria varten pakkasin suosikkikabukini, eli The Body Shopin Bronzing Brush-siveltimen. Poskipunan levitän e.l.f.'in Complexion Brush-siveltimellä. En tiedä tarvitsenko MUA:n E3-luomivärisivellintä, mutta se voi olla kätevä silmämeikin häivytyksessä.  


Erityisesti huulimeikkiosaston jätin tarkoituksella kevyeksi. Erisävyisiä punia ja kiiltojahan voisi ottaa mukaan omat vaikka jopa päivälle, mutta ajattelin nyt kuitenkin pärjätä näillä. Huulirasvana toimii Figs & Rouge Mocha Orange, huulikiiltona NYX:in Butter Gloss (Eclair) ja huulipunana Soap&Gloryn ihastuttavan tuoksuinen, matta Super-Colour FabuLipstick (Blush Pink).


Seuraavaksi ihonhoitoon. Puhdistukseen aion käyttää Melvitan Milky cleansing oil-puhdistusöljyä ja Rose Extraordinary Water-kasvovettä (lue arvosteluni täältä ja täältä). Päädyin Green Peoplen Vita Min Fix 24-Hour Cream-voiteeseen, sillä se sopii hyvin sekä päivä-, että yökäyttöön. Silmänympärysiho kaipaa aina lisäkosteutusta, johon käytän Lumenen Sensitive Touch Comforting Eye Creamiä. Käsiäni hoitaa Dermosilin hyasinttinen käsivoide.


Viimeisenä hiukset. Sain Naturisimo-haalinnassani kylkiäisenä John Masters Organicsin shampoon ja hoitoaineen, jotka ovat juuri passelit matkustukseen. Olen kokeillut molempia, ja shampoo on valitettavasti aika kuivattava minun jo ennestään kuiville hiuksilleni. Hoitoaine puolestaan tasaa tilannetta, samoin syvästi rakastamani BiOrganicsin Salon Secret Elixir Hair Perfecting Oil-seerumi. Hiukseni eivät voi enää olla ilman sitä, joten se on vaan pakko ottaa mukaan. Muotoiluun tarvitsen Percy & Reedin Wonder Balm-hiusvoiteen. 


Tiukkaa teki ahtaa kaikki nesteet litran pussiin, mutta kyllä ne sinne jotenkin menivät!

Mitkä tuotteet te pakkaatte aina mukaan?

perjantai 10. tammikuuta 2014

Lovelula Beauty Box: tammikuu'14 (BiOrganics, Balance Me, Konjac Sponge, John Masters Organics)

Sain pari päivää sitten vuoden ensimmäisen kauneusboksini eli luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen Lovelula-verkkokaupan kuukausittaisen tilauksen. Siinä tuli jälleen oikein mieluisia juttuja. Vaikka itse boksia ei voi tilata Britannian ulkopuolelle, kaikki tuotteet on ostettavissa Lovelulasta. Se toimittaa ilmaiseksi ulkomaillekin!


Konjac Puff Sponge (kaikille ihotyypeille sopiva)
Olen mieluillut konjac-sientä tässä parisen kuukautta, mutta en vaan tullut hankkineeksi. Olin siis todella iloinen saadessani sellaisen tämän kuun boksista! Sieni on hyvin hellävarainen, ja olen käyttänyt sitä kasvojen puhdistuksen toisessa vaiheessa. Ensimmäisessä puhdistusvaiheessa puhdistan kasvoni manteliöljyllä ja toisessa vaiheessa seuraan toisella puhdistusaineella (esim. Organic Surgen Gentle Cleansing Lotionilla tai Body Shopin E-vitamiinikasvosaippualla), jota olen siis levittänyt ja hangannut konjac-sienellä. Lopputuloksesta tulee oikein miellyttävä ja iho tosiaan tuntuu siltä, että päivän liat ovat lähteneet. Olen oikein tyytyväinen tähän tuotteeseen.

BiOrganics Balance Hair Shampoo ja Salon Secret Elixir Hair Perfecting Oil
Tässäpä on taas mulle ennalta tuntematon merkki. Shampoon pitäisi tasoittaa juurten ja latvojen kuivuutta ja rasvaisuutta niin, että kumpikaan osa hiuksia ei ole toista kuivempi tai rasvaisempi. Pyyhekuiviin hiuksiin laitettavan hiusöljyn luvataan puolestaan lisäävän kiiltoa ja yleistä hiusten hyvinvointia. Olen käyttänyt tätä komboa muutaman kerran ja olen aivan täysin rakastanut molempiin tuotteisiin. Ne tuoksuvat hyvin neutraaleilta, joten ne sopivat erinomaisesti hajuherkille ihmisille. Hiukseni ovat olleet supersilkkiset, pehmeät ja kiiltävät näiden tuotteiden ansiosta. Minua oikein himottaa päästä testaamaan lisää samaisen merkin tuotteita, esimerkiksi tuuheuttavaa shampoota ja hoitoainetta. Suosittelen todella paljon kokeilemaan!

Balance Me Rose Otto Body Cream
Miedon ruusulta tuoksuva vartalovoide tutulta merkiltä. En ole itseasiassa vielä kokeillut tätä. Mun pitää kuluttaa ensin muita vartalovoiteita pois.

John Masters Organics Blood Orange & Vanilla Body Milk
Oli kiva saada taas John Masters-näyte. En ole koskaan kokonaisia tuotteita merkiltä  omistanut, mutta parin näytteen perusteella tämä vaikuttaa todella laadukkaalta merkiltä. Säästänen tämänkin näytteen esim. reissulle mukaan.

Miltä teidän mielestä tämän kuun Lovelula vaikuttaa? Itse tykkään tosi paljon ja oli tarpeellista saada pitkähköstä aikaa hiustuotteitakin.

Hyvää viikonloppua kaikille! Yritän saada huomenna kuvattua muutaman videonkin varastoon kun olen pitkästä aikaa valoisan aikaan kotona ja minulla on aikaa.