lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tuliainen Atlannin toiselta puolen

Avomieheni oli työmatkalla Yhdysvalloissa parisen viikkoa. Pyysin nätisti häntä käymään Sephorassa ostamassa minulle himoamani Tarten Amazon Escape Amazonian Eye & Cheek-paletin. Sephora ja Tarte eivät toimita tilauksia ulkomaille, eikä täällä UK:ssa ole paljoa Tarten tuotteita saatavilla, joten siksi halusin nimenomaan jonkin heidän tuotteen. Sain tuliaiseni vasta eilen, joten en voi sitä vielä kovin perusteellisesti arvioida muuta kuin ensivaikutelman perusteella. Halusin silti postata pari kuvaa.


Paletissa on kaksi legendaarista Amazonian Clay-poskipunaa ja kuusi luomiväriä. Tämä paletti on kuin minulle tehty, koska poskipunat ja luomivärit ovat heikkouteni...

Paletissa on hyvä peili, jonka peitin kuvauksen ajaksi sen mukana tulleella tutoriaalikortilla. Siinä on ohjeet sekä päivä- että iltameikin tekemiseen. Kokeilin jo molempia, koska halusin tietää, miltä nämä luomivärit tuntuvat ja miten helppoa niiden työstäminen on. Ensivaikutelmani perusteella ne ovat ihanan samettisen tuntuisia sekä koskettaessa (siis esim. jos niissä pyöräyttää sormea) että luomilla. Niiden levittäminen on superhelppoa ja ne ovat voimakaspigmenttisiä.

Värinäytteet ilman pohjustajaa luonnonvalossa. Ne ovat sekoitus mattaa, hieman kiiltäväpintaisia ja hohtavia värejä. Missään värissä ei ole glitteriä. Oikeanpuoleinen poskipuna (Exposed) on matta, kun taas vasemmanpuoleisessa Free-punassa on hieman kullankimallusta.

Ensin ajattelin tykästyväni erityisesti alarivin tummanviolettiin, mutta itseasiassa alarivin kupari vei sydämeni heti. Se on hieman kiiltäväpintainen, todella kaunis, monikäyttöinen väri. Paletin mukana tulleen ideakortin päivälook syntyy käyttämällä ylärivin keskimmäistä, vaaleanpunaiseen taittuvaa taupe-väriä koko luomella, alarivin kuparista sävyä luomivaossa ja ylärivin helmiäisvalkoista silmien sisänurkissa ja kulmien alla. Kortissa tietenkin suositellaan Tarten omaa kajalia silmien rajauksiin, mutta The Body Shopin Eye Definer sävyssä Golden Brown sopii tähän meikkiin mielestäni täydellisesti.

Toivottavasti kaikilla on hyvä viikonloppu meneillään. Minulla on deadline alkuviikosta, joten nyt on palattava työntekoon. Se on moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti